torstai 21. toukokuuta 2015

Pyykki-iltama

Keskiviikkoinen tiimivalmennusaamupäivä tuhosi suunnitelmani töiden sujuvuuden lisääntymisestä tällä viikolla. En parhaalla tahdollanikaan ymmärrä, miten meitä hyödyttää tuhlata aikaa joutavaan jaanaamiseen, etenkin kun voin vannoa, etteivät asiat todellakaan parane ainakaan valmentajamme kyvykkyyden ansiosta. Hän on varmaan ihan pätevä ihminen (NOT!), mutta minä näen hänessä hooärhirmun vakoojan. Olen ilmeisen muutosvastarintainen, etenkin jos parannukseksi kaikkeen tarjotaan liikuntaa. Sen jälkeen lakkaan liikkumasta sitäkään vähää, terveisin koululiikunnan rampauttama ihmishirviö.

Tiistaina oli itsensähemmotteluiltapäivä. Kävin töiden päälle jalkahoidossa. Jestas, miten se voi tuntua ihanalta! Tällä kertaa valitsemani kynsilakan väri ei niin kiva ollutkaan vaan varpaissa kuin se näytti pullossa. Sen lisäksi mokoma ei ollutkaan kuivunut kunnolla, pottivarpaiden väri meni ruttuun. Uusiksi menee, kunhan vaan ensin löydän soveliaan värin. Otin samalla keikalla elämäni toisen sokeroinnin, ensimmäinen kertakaan ei pahalta tuntunut, mutta nyt oli jo suorastaan helppoa. Tahdon ilahduttaa sekä itseäni että elämäni miehiä. Ja jos se nyt meidät iloiseksi saa, niin menköön samaan konkurssiin. Hyvä on asia, kun itseään viihdyttää.

Onneksi huomenna on perjantai. Tänään menivät loput valmiit ruuat. Huomenna voi taas tehdä lisää jotain hyvää. Kaupassakin pitää käydä, vaikka tiistaina kävin kyllä Liiterissä. On se ihmekauppa, totesin jälleen, kun kahdellakympillä sain kasan evästä! Miksei koosta ja ässästä saa? Tai koosta en tiedä, en mie niissä käy, kun ei lähistöllä yhtäkään ole.

Kas, näin meni viimeinen koneellinen. Edelleen rakastan taloyhtiömme pesutupaa ja konetta. Harmi vain, että kuivaushuoneeksi sopivasta tilasta ovat päättäneet suuressa viisaudessaan tehdä liian pienen kerhohuoneen, joka ei sovellu suoraan sanottuna mihinkään. Mutta en valita, minulla on iso toimiva kone ja vapaita vuoroja. En tarvitse omaa konetta edelleenkään. Mattopesula tosin olisi kova sana.

Ei kommentteja: