Pitkä kaava valpurina

Olivat tarpeen ne päiväunet, huomasin torstaina, kun yöuni vihdoin saapui silmään. Sitä ennen olimme istuneet useammassa baarissa, kuunnelleet keikan, joka toi mieleen nuoruuden. Stefan Piesnack nykyisen kokoonpanonsa kanssa veivasi ensin perusrockia asenteella, keikan lopussa sitten jo kuulimme punk-klassikoitakin. Voi sitä nostalgiarymäystä, joka aivoihin jytkähti! Jäi hyvä mieli keikasta, vaikka tuli taas mieleen, että itsekseni en olisi uskaltanut lähiön baareissa liikkua, sen verran kosteat olivat olleet yleisön etkot. Mutta mikäs siinä nyt, kun pääsin Hankalan selän taakse tarvittaessa piiloon.

Perjantaiaamuna sain aamupalaksi nakkeja ja perunasalaattia. Simaa ei kuitenkaan ollut tarjolla. Sen sijaan kun Hankalaa vongattiin useammasta suusta tallille, laahustelimme sinne. Pojat keskittyivät puuhasteluunsa, minä taas seurustelin avecien ja muiden satunnaisten vieraiden kanssa. Kenelläkään ei ollut kiire, ei pois eikä humalaan. Mukavaa, ihan kuin olisi jonkun olohuoneessa istunut, vähän olivat tosin askeettisemmat olosuhteet.

Baariinhan sieltä kuitenkin jouduimme, herrat katsoivat jääkiekkomatsin, minä taas seurasin katsojia. Jotenkin nautin ihmisten seuraamisesta, etenkin kun saan tehdä sitä puolisalaa. Matsin jälkeen aggressiotaso tosin nousi sen verran, että poishan sieltä oli karattava. Tarkoitus oli mennä jatkoille Vuosaareen yhden kaverin luokse, mutta suunnitelma hivenen muuttui, kun emme enää saaneetkaan evästä ja Hankalalta menivät hermot. Aamupalasta oli liian pitkä aika molemmilla. Luvassa olikin todella pikainen poistuminen, kun hän päätti tahtoa ulos. Ihme kun muisti minut napata mukaansa.

Ennen taksikyytiä pysähdyimme Pub Ulappasillassa. Sepäs vaikutti kovin viihtyisältä paikalta, juomat olivat soveliaita, paikalliset ystävällisiä ja baarihenkilökunta soitti toivomuksesta musiikkia. Jäi hyvä mieli Vuosaaresta, eikä vähiten siksi, että yksi baaritiskin herroista ojensi minulle vaaleanpunaisen tikkarin, se oli aika söpöä. Hankalan kanssa tuli juteltua pitkästä aikaa syntyjä syviä, ehkäpä minä opin häntä sittenkin tuntemaan. Sain koottuja selityksiä miehen psyykestä ja motivaatiosta.

Itiksessä pistäydyimme vielä yksillä Black Birdissä, ennen kuin ymmärsimme ottaa läheisestä ruokkimosta pizzat ja ajella Hankalan luokse kotiin. Siellä ei enää muuta ollut ruuan jälkeen tehtävissä kuin painua unille. Ruoka painui suoraan jäseniin. Ja hyvä niin, olihan tuota rumuamista taas tullut aivan riittävästi. Lauantaina minut valtasi suuri kotiinlähdön kaipuu, eikä Hankalallakaan tainnut enää olla mitään sitä vastaan. Luojan kiitos meillä suurimmaksi osaksi osuu rytmi yksiin, molemmilla löytyy vahvaa tarvetta päästä itsekseen.

Koska ystäväiseni jatkoi harmillisesti sairastamista, minulla oli vielä edessä tehtävä, piti saada myytyä eteenpäin Korjaamon Tundramatiks-keikan lippu. Harmitti kovin, mutta onneksi myymiseksi riitti se, kun laitoin naamakirjaan viestin, niin yksi uusista kavereistani nappasi tarjouksesta kiinni. Itse riipaisin kolmen tunnin päikkärit ennen kuin uskaltauduin edes suihkua ajattelemaan, mutta sain itseni ihmiskuntoon. Ja sitten ei kun keikalle. Näimme 3,5 biisiä Sydän sydämeltä. Edelleenkään en osaa sanoa, pidänkö bändistä vai en, mutta kyllähän tuota kuunteli ennen kuin selkäänsä otti.

Tundramatiksin jäähyväiskeikka oli lievästi sanottuna hypnoottisen ekstaattinen. Melkoista menoa, vaikka kieltämättä se rumpalin vituilu jossain välissä vähän sylettikin. Muuten meni hyvin ja harmi, että meni hyvä bändi, mutta mistäs sen tietää, mitä pojat vielä keksivät tulevaisuudessa, sen verran nuorta sakkia ovat. Armotonta paahtoa, tunnetta ja tanssijalan vipatusta oli liikkeellä. Ja keikan jälkeen taksilla kotiin, olin nimittäin aivan poikki.

On se luojan lykky, ettei vappu ole monesti vuodessa. Eilen meni makoiluksi. Torkuin useaan otteeseen erinäisissä paikoissa, ihme kyllä vielä yöllekin unta riitti. Ihanaa päästä töihin lepäämään! Olen vanha nainen.