On raitis ilma tärkeää

Kun saa harvinaisen tilaisuuden nähdä ystäväänsä pitkästä aikaa, on melko lailla valmis tekemään lähes mitä tahansa sen eteen. Onneksi minulta ei kovin kummoisia vaadittu, vain lenkkarit ja verkkarit jalkaan ja menoksi. Vantaanjoen varressa meni tunti, pari tuntia lisää rooibospannun ääressä ja jo vot, kyllä on taas parempi maailma.

Jotenkin aina ihmettelen, kun ystävät eivät pidäkään minua moraalittomana hirviönä sotkuisten ihmissuhdekeittojeni keskellä hääriessäni. Päinvastoin nauravat, että en ainakaan kärsi puutetta. Tottahan se on, mutta kai sitä itsessään elättelee pientä moralistia, joka kuitenkaan ei ole aivan varma, että miten tässä käy. Tai että käy huonosti, jää luu vetävän käteen. Mutta hyvää niistä tekee puhua.

Samoin tekee kuunteleminen hyvää, mutta vaikka asiat olivat vakavia, jälleen kerran näin ne humoristin silmin. Liekö johtunut kertojasta? Nauratti ja kauhistutti yhtä aikaa, tarinassa olivat ainekset katastrofiin, mutta, kiitos päähenkilöiden, todennäköisesti tarina sisälsi opetuksen, joka painui erittäin otolliseen maaperään. Samalle maaperälle muuten keräsimme herbaarion täytettä, löysimme keltavuokkoja ja pähkinäpensaan. Mäntyjäkin bongasimme, mutta perkeleet eivät luovuttaneet neulasiaan, kun oksansa huojuskelivat useampien kymmenien metrien korkeudessa.

Vielä ennen vieraan poistumista kerkesimme vilkaista läpi syntymäpäivävalokuvakansion ja muistella lämmintä syyskuista iltaa. Jotain taianomaista ystävissäni on. Sen lisäksi että he tulevat keskenään toimeen erinomaisesti, en jaksa olla ihmettelemättä, että he ovat minun ystäviäni. Ajatelkaa, minulla on ystäviä! (Terveisiä sille teini-ikäiselle minulle, joka ajatteli kuolevansa sadan vuoden yksinäisyyteen.)