Kuinka häädetään virtahepo henkisestä olohuoneesta?

Töiden jälkeen kävin istuskelemassa pari tuntia Kirjeenvaihtokaverin kanssa keskustassa. Unohdin aurinkolasini hänen luokseen ja hän herrasmiehenä ne tahtoi palauttaa. Hän on jotenkin vakuuttunut siitä, että olen kultturelli ja aikaani seuraava henkilö. Välillä juttujen taso nousee niin korkeaksi, että joudun palauttamaan hänet maan pinnalle. Nytkin jossain välissä totesin olevani vaistonvaraisesti väärään lankeava moukka, ei vaan tainnut auttaa, pelkään ma.

Kotiin kun pääsin, väsytti julmetusti, edellisenä yönä ajattelin syntyjä syviä taas parisen tuntia. Sitkeästi pysyttelin kuitenkin nukkuma-aikaan saakka valveilla edistääkseni sininuttuisen kaverin lahjojen saapumista. Tulihan sitä, mutta laatu oli surkea, eivät olleet mitään hyvän yön lahjoja. Parin tunnin pätkiä ja kummallisia unia. Yhdessä unessa matkasin hautajaisiin synnyinpaikkakunnalleni Itä-Suomeen. Siellä kävi ilmi, ettei se p*rkele ollutkaan kuollut. Oli kuulemma viime metreillä parantunut, eikä kukaan vaan ollut muistanut minulle ilmoittaa. Kai tiedätte tunteen, kun unessa voi suuttua silmittömästi. Joo, se siitä.

Minun varmaan pitäisi järjestää jonkinlainen terapiasessio itse itselleni. Sellainen, jossa surisin sitä isää, jota minulla ei koskaan ollut. Ehkä siten saisin ukonp*rkeleen myös päänsisäisestä olohuoneestani vaikka ullakolle. Vahinkoa se varmaan saisi sielläkin aikaiseksi, mutta ei niin näkyvää.

Kaikenlaista peliä

Kirjeenvaihtokaveri tahtoi tavata. Mikäs siinä, aikaahan minulla on, etenkin viikonloppuisin. Sovimme treffit Kurviin, joimme pari juomaa ja siirryimme privaattitiloihin jatkamaan iltaa. Oli oikeastaan kovin mukavaa, on hassua, kun olemme opetelleet tuntemaan toisemme kirjoittamalla. Livenä hän on kovin puhelias, mutta ujo, viehättävän kohtelias sellaisella aika vanhanaikaisella tavalla. Mahtaa johtua siitä, että hän on vanhempi. Hassua kuitenkin, en olisi uskonut, että jatkamme tutustumista, mutta niin vaan on käynyt. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta olen kyllä ollut hänelle rehellinen, ehkä jopa inhorealistisen rehellinen.

Viisasta tosin ei ollut, kun jossain välissä iltaa (tai yötä oikeastaan) vaihdoimme juoman punaviinista rommiin. Oli melkoisen ahdistava aamu, kissat pomppivat päällä, suussa maistui eilinen päivä eikä tullut syötyäkään. Onneksi oli nesessääripussukka mukana, että pystyin restauroimaan ulkonäköni ja syömään lääkkeet. Kävin naapurikauppakeskuksessa kaupassa hakemassa mukaani grillitarvikkeita, ostin itse asiassa lähes kaksi kiloa lihaa, kun halavalla sain. Vielä vähän viiniä ja olin valmis siirtymään roolipelin pariin.

Olipas meillä hauskat iltamat! Peli sujui, pisteitä ropisi. Saimme suoritettua yhden osatehtävän, siitä saamamme palkkio tulee tarpeeseen, koska aluksemme on jesarilla paikattu aataminaikainen romu. Ja sitä naurun määrä, voi hyvänen aika, että minulla on välillä vatsalihakset kovilla ja rakon kestävyyttä testataan, kun kuuntelen tarinoitamme. Kaikki ovat melkoisen hyviä suustaan, jopa nuorin pelaajamme, äitinsä mukana porukkaan tullut nuori herra. Ja ruokakin on herkullista, ihanaa, kun pelinjohtajamme jaksaa grillata!

Viime yönä uni maistui. Ja eiköhän maistu vielä tänään lisää. Parempi levätä, että jaksan ensi viikon.

Liput hankittu

Aion ensi viikonloppuna elämäni ensimmäistä kertaa matkustaa Pohjoisempaan Suomeen Onnibussilla. Oli vähän VR:n ja heidän lipuissaan hintaeroa, onnikalla pääsen alle neljälläkympillä. Aion yöpyä hotellissa, vaikka ystäviä ja sukulaisia olisi tarjolla. En ole kyllä edes keneltäkään kysynyt, että saako tulla loisimaan nurkkiin. Luulen vaan, että tilaisuus on sen tyyppinen, että saatan olla ihan tyytyväinen omaan rauhaan ja neutraaliin ympäristöön.

Kysyin veljiltäni, pidetäänkö peijaiset monttujuhlan jälkeen. Eivät olleet suunnitelleet mitään. Minusta se olisi ihan soveliasta, että ottaisimme tyttönimelliseni viinaa biologisen isäni muistolle. Voisimme muistella kauheuksia ja itkunauraa viimeisen kerran, että selvisimme siitäkin hengissä. Vanhempi pikkuveljeni on ilmeisesti siitä jo saanut osansa, kun oli siivonnut isäni paperit. Totesi vain, ettei isän elämä ole ollut helppoa, jos ei omakaan aina ole ruusuilla tanssimista ollut. Toivottavasti hän nyt ei marttyyriksi aio kokonaan heittäytyä, olen kyllä koittanut joka välissä kiitellä ja kiillottaa kilpeä.

Dervissi soitti eilen. Hän on huolissaan MINUSTA! Ruksi seinään. Vaikka sitten jossain välissä hän taas avoimeen tapaansa tunnusti, että vaikka tarkoitus oli kysellä minun oloani ja eloani, niin sitten taas mentiin syvälle hänen juttuihinsa. Minua nauratti, sanoin, että kuuntelen mielelläni. Aivan lopussa Dervissi vielä paljasti, että yksi syy, miksi minulla on niin vahva sija hänen elämässään, on se, että muistutan hänen äitiään. Olemme samalta suunnalta kotoisin, kuulema ääneni ja puhetapani ovat tutut. Että siinä se sitten tuli, jokainen mies hakee äitiään, niinkö? No ei hae, paitsi jotkut hullut. Ja ne hullut vielä kertovat siitä naiselle.

Ruokintaretki ja laulujen lunnaat hammaslääkärillä

Esihenkilö kysyi ennen lomalle jäämistään, kiinnostaisiko meitä lähteä viettämään tiimi-iltamaa. Syömään ulos nimittäin, se kiinnostaa minua aina, eikä kollegallakaan mitään asiaa vastaan ollut. Esihenkilö oli varannut meille pöydän The Cock -ravintolasta. Bistrosta, Rotisseriesta? Pubi se ei ainakaan ollut. Englanniksi Eatery, onko se suomeksi Ruokkimo? Mielenkiintoinen konsepti, tietysti lueskelin arvioita sieltä ja täältä, ihmettelin, että kovin on herättänyt ärhäkkää kommentointia, mutta koska tapanani ei ole lahjahevoisen suuhun vilkuilla, mieluusti läksin tutkimaan menua.

Kasvispitoisia annoksia, sitten raavasta lihapalaa, sikinsokin-makuja, ei oikein saanut linjasta kiinni. Niinpä ryhdyimme maistelemaan. Alkuun maistelin talon GT:n, vähän liian makeata minun makuuni, taidan olla perinteiden kannattaja siinä lajissa. Osterit kai olisi olleet jotenkin pakollinen alkuruoka, mutta minä ja raa´at nilviäiset emme kavereita ole. Pitää joskus kokeilla tyyppejä grillattuina. Otin punajuurisalaatin. Se oli ihan ookoo, mutta vieläkään en vinkunut onnesta. Riesling sopi tosin helkkarin hyvin salaatin kanssa. Pääruuaksi valitsin sitruunaruoho-inkivääri-veefiä. Veef on vähän niin kuin tofua, kikherneistä ja viljasta. Ja sepä vasta ihana annos olikin! Olisin voinut vaikka syödä sitä useampana päivänä putkeen. Nätti ja maukas!

Ravintola oli melkoisen täynnä ja varsin meluisa. Tarjoilu oli hitaan livakkaa, mutta onneksi ei ollut kiire. Jälkiruuaksi otimme sen pingpongpöydän ja hyvä niin! Jumalaisia eväitä! Oivoivoi! Voisi kuvitella, että jos paikalla on kymmenkunta erilaista makeata leivonnaista tai jälkiruokaa, niin ne alkaisivat toistaa itseään. Ei muuten ollut niin. Aivan jumalaisia, vaikea olisi sanoa, että mikä oli paras. Suosittelen. Käykää vaikka jälkkärillä, jos ette ole koko ruokaa vailla.

Kolmen henkilön eväät juomineen kustansivat muutaman euron alle 200. Ei paha. Minä olen saanut tuhlattua itsekseni reilun satasen, eli siihen nähden ihan edukas paikka. Asiakkaita oli kaikenikäisiä, mutta ehkä sellaista trendikkäämpää populaa kuitenkin, terveen näköistä nuorisoa, ulkomaan pellejä ja jotain teeveestä tuttua turhaa sakkia. Ihmisiä käännytettiin pois ovelta, ei ollut kuulemma tilaa. Mietin vaan, että siellä alakerrassa oli paljonkin tilaa, mutta oliko sitten niin, ettei henkilökuntaa ollut riittävästi? Parhaansa he kuitenkin tekivät ja yrittivät jopa valistaa vanhempia täti-ihmisiä. Saatanpa kokeilla paikkaa toisenkin kerran.

Ei tämä elämäni yhtään reippaammaksi muutu. Aina kun saan pari päivää levättyä, tapahtuu jotain, josta en voi kieltäytyä. Olin kotona ajoissa, mutta kun en osaa heti mennä unille, niin tänä aamuna olin väsynyt. Jopa niin väsynyt, että koko päivän on sydänalassa ollut popkornikone (rytmihäiriöitä). Asiaa ei tietenkään auttanut yhtään se, että minulla oli yhden maissa aika hammaslääkärille. On kulunut reilu kaksi vuotta kun viimeksi olen käynyt kunnallisella hammaslääkärillä tarkastuksessa.

Tarkastus on muuttanut muotoaan. Nykyään meitä hoidetaan kuin liukuhihnalla Ruskeasuolla. Siellä useammassa looshissa on hammashyvigienistejä, jotka tekevät tutkimuksen. Hoitaja kirjaa tulokset järjestelmään. Tai kirjaisi, jos heitä olisi riittävästi. Sitten kun tutkimus on ohi, hoitaja kutsuu hammaslääkärin katsomaan löydöksiä. Hammaslääkäri sitten joko toteaa hoidon tarpeelliseksi tai ei. Minulle annettiin toinen aika, koska minulla on kaksi alkavaa reikää. Toisen hoidosta tulee ikävää, koska ilmeisesti uusitaan kolmesta paikasta koostuva hampaanraasu yhden paikan alle. Mutta aika on nopeasti, jo parin viikon päästä ja vielä ilta-aika, ei mene työaikaa hukkaan.

Sitten kun hampilääkäri vietti kanssani merkittävät viisi minuuttia, hoitaja vielä kidutti minua ultraäänipuhdistuksella ja fluoritähmäsi hampaani sen päälle. Surkeinta oli, että koska hampaani ovat kuulemma niin hyväkuntoiset, saan kahden vuoden päästä tilata ajan kunnalliselle hammashygienistille, mutta hammaslääkärin tapaan vasta NELJÄN vuoden päästä. Tai tietysti jos hammashygienisti jotain löytää, niin kyllä minä sitten pääsen taas lekuriakin tapaamaan, mutta silti. Neljä vuotta! Ei ole mikään niin kuin ennen. Hmph.

Mutta suussani on nyt kaunis valkoinen helminauha. Voi hymyillä hautajaiskuvissa. Eiku.

Back to business

Hyvää suven ja runon päivää! Menen viettämään sen töihin, on aika ryytynyt olo. Tarkoittanee sitä, että viikon loma oli onnistunut ja työasiat ovat päässeet kokonaan unohtumaan mielestä. Ihan kiva päästä taas töihin lepäämään.

Minusta on pidetty huolta viikonlopun ajan. Perjantaina sain luvatun majakankatselukokemuksen Itäisessä Helsingissä. Teimme ystävättären kanssa aurajuusto-mansikkasalaatin ja kasvistuorepastaa, sitä ennen lahjoimme lapset hiljaisiksi Paavo Pesusienen ääreen nakeilla ja ranskalaisilla. Iltasella saapui pariskunnan puoliso terassireissultaan mukana kolmas ystävämme. Niinhän siinä kävi, että kun lapselliset menivät nukkumaan, niin me kaksi siirryimme minun residenssiini.

Launtaina minua ei jätetty yksin. Joskus minusta tuntuu, että ystäväni tietävät minua paremmin, mitä minulle pitää tehdä. Vasta iltapäivällä läksimme liikkeelle Kallion Alppipuistoon. Muutama viileä juoma mukaan Eilepasta, pitstop Molotowissa ja sitten istuksimaan aurinkoon ja ihmettelemään ihmisvilinää. Paikka oli aivan erinomainen, maailma kulki ohitsemme. Kukka tuoksui nenään, kylmä siideri oli maukasta. Aurinko ei enää polttanut, vaan lämmitti miellyttävästi.

Alppipuiston bileiden loputtua kävimme parissa baarissa, yhdessä ystäväni jopa tanssitti minua, siitä tuli mieleen, että varmaan yksi harvoja hyviä asioita isästäni on se, kun hän opetti minut tanssimaan joskus 12-13-vuotiaana. Tai tanssitti ennen ravintolaan lähtöään. Mutta minä osasin! Ja näköjään muistan siitä jotain vieläkin. Kolmannessa baarissa kaksi herraa tekivät läpsystä vaihdon, sain vahtikoiran vielä sunnuntaillekin.

Eilisen vietin sohvalla ja parvekkeella. Kolmas ystäväni viihdytti minua aina iltapäivään saakka ennen kuin läksi samaiseen puistoon järjestämään jotain kummallisen musiikin tapahtumaa. Reivejä vai mitä ne oikein ovat? Sitä jumpsjömps-musiikkia. Ei todellakaan tullut mieleenkään liittyä hänen seuraansa, vaikka sitäkin kysyttiin. Minä kelmistelin ja kärvistelin alkoholin rippeitä pois elimistöstäni television hellässä huomassa, Teemalta tuli Kesäleski. Jumalauta, että Marilyn oli kaunis nainen!

Alkuviikosta odottelen tietoa hautajaisten ajankohdasta. Tulee vielä matka synnnyinsijoilleni Pohjois-Karjalaan. Siellä on isän puolen sukuhaudassa yksi paikka vapaana. Minun pitää etsiä oma viimeinen tahtoni ja viimeistellä toiveeni, etteivät vaan minua kokonaisena pistä multiin eivätkä palvontapaikkoja rakentele. Tuhkaksi vaan ja sen päälle ripottelu tämän taivaan tuuliin.

Tuolta se tuli

...ja tuonne se meni.

Isäni vaihtoi hiippakuntaa viime yönä. Ei suurta draamaa eikä kovin paljon kaipausta, ellei nyt sitten sen perään, mitä ei ikuna ollut. Voi olla, että palaan asiaan myöhemmin.

Lomalainen lomailee

Terveisiä saunasta! Olen pari viimeistä päivää laiskotellut ja löhöillyt. Tietoisesti olen jättänyt kaiken järjellisen päästäni ja antanut aivojeni vain levätä. Se on tehnyt hyvää, tänään lähden ystäväpariskunnalle kylään. Luvassa ruokaa ja juomaa leppoisassa seurassa, pääsen varmaan katselemaan majakkaa parvekkeelta.

Oli Ottoveljen sukkaostosten haku vaikeata tällä kertaa. Ensinnäkin hän oli valinnut aivan väärän toimituspisteen tilaukselleen, sellaisen, joka ei ole lähellä mitään luontaista kulkureittiäni. Sitten kun sinne pääsin, kassaneiti kieltäytyi luovuttamasta pakettia ilman valtakirjaa. Sen lisäksi alkoi paketin säilytysaika olla lopussa, pääsin lunastamaan sen yleisvaltakirjaa vilauttamalla viimeisenä mahdollisena päivänä, ennen kuin se olisi lähtenyt takaisin toimittajalle. Perkana! Olen tietoisesti ollut ottamatta yhteyttä Ottoveljeen, koska tuloksena olisi ollut kiukkuisen akan vuodatus, eikä sitä kukaan tahdo lukea.

Isäni oli herännyt tajuttomuudestaan. Maniaa parantava lääkitys ei sovellu vanhalle raihnaiselle diabeetikolle. Lopputulemana oli keuhkokuume ja toimimaton munuainen, sitä mukaa tajuttomuus. Elvytyskielto oli jo annettu, mutta eikö ukonperkele vielä herännyt. Minä jo hetken kerkesin odottaa monttubileitä. Mutta veikkaisin, ettei enää kauan kestä, kun niihin pääsee. Veljeni kanssa sovin, että minä en paikalle mene, eivät välini isään enää tästä miksikään muutu. Surua olen tuntenut lähinna siksi, ettei minulla koskaan ole ollut isää, vain fyysinen siittäjä. Ehkä minustakin olisi ollut kiva tuntea jonkin valtakunnan turvallisuudentunnetta edes pentusena.

Ystävän kanssa istuimme keskiviikkona iltaa. Hän toi tuliaisiksi lempijuomaani alkoholia. Taittinger Nocturne soveltui erinomaisesti ruokajuomaksi aasialaissävytteisen illallisemme kanssa. Hirvittää, miten hyviin juomiin olen viisikymmentä täytettyäni tottunut! Minulla alkaa olla turhan kallis maku, mutta onneksi on ystäviä, jotka sen päälle ymmärtävät. Ilta itse jatkui pitkään, itse asiassa aamuun saakka jälleen kerran. Jotenkin aika vain solahtaa käsistä jutellessa ja musiikkia kuunnellessa. Hyvä ystävä on kultaakin kalliimpi asia, niitä ei vaan koskaan voi olla liikaa, vaikka miten olisi sosiaalinen erakko perusluonteeltaan.

Eilen juttelin Dervissin kanssa reilun tunnin. En tiedä, mistä hän aina keksii soittaa minulle juuri silloin kun elämässäni on tapahtumassa jotain sellaista, josta tahtoisin hänelle kertoa. Meillä on joku kummallinen yhteys, vaikka monta kertaa olemme molemmat parhaamme tehneet sen katkaisemiseksi. Taas hän kutsui saareen, mutta taitaa olla parempi minun jättää se keikka väliin, ettei hänelle tule vääriä mielikuvia. Puhelimessa emme taida niin paljon pahaa saada aikaan.