sunnuntai 7. elokuuta 2011

Matkapäiväkirjan alku

Ellei joku ole jo huomannut, niin ystäväni ja matkakumppanini oli Ajatusmurusia pohjoisesta Suomesta. Olemme tosiaan vanhat koulukaverit, tapasimme yli 20 vuoden tauon jälkeen viime syksynä Oulussa. Koska matka sujui paremmin kuin hyvin yhdessä, ryhdyimme heti suunnittelemaan uutta retkeä tälle kesälle. Ongelmia ei tullut edes matkakohteen valinnassa, meillä kun on samanlainen maku siinäkin suhteessa. Kaksosmainen luonteemme taitaa ulottua jopa sinne saakka. Päätimme tulla ystävyyssuhteemme kanssa ulos kaapista, vaikka tarkemmalle lukijalle se on jo varmaan tullutkin selväksi, mitäpä tuota piilottelemaan.

Lupasin aloittaa matkapäiväkirjamme kirjoittamisen Tampereelta lauantaina 23. heinäkuuta. Sieltä nimittäin lähti lento Edinburghiin sunnuntaiaamuna ja kun minulla oli vielä työperäisesti saatu lahjakortti Sokos Hotelliin, se helpotti matkan alkua kummasti. Yövyimme Sokos Hotel Villassa, joka oli juuri auennut mittavan remontin jälkeen. Kaunista jälkeä siellä olikin tehty, etenkin kiittelimme huoneistokohtaista ilmastointia, jonka ansiosta nukuimme kuin pienet murmelieläimet. Itse saavuin jo vähän aikaisemmin Kaura-ystäväiseni kanssa junalla (hän oli ollut Helsingissä rillutteluretkellä), matka sujui mukavasti vadelmia naamaan napsutellen ja puheissa hullutellen.

Tosikoisen kanssa Kaura vei minut tutustumaan ravintola Kahvillaan, joka olikin varsin viehättävä uusi tuttavuus Tampereen ravintolatarjonnassa. Ihania herkullisia mätökkäitä, erinomaista kahvia ja persoonallinen kierrätyssisustus. Mikä parasta, tarjontaa oli erittäin paljon myös vegaanille, jos sellaiseksi olisin heittäytynyt. Mutta kuten tiedätte, mää vedän mitä vaan, myös kasvisperäisiä asioita.

Tosikoisen esiteltyä meille sirkuskoulutaitojaan, siirryimme koko poppoo, myös Ajatusmurusia, jonka olin noutanut hotellista, kahville ja virkistäville juomille Coffee Houseen Tampereen keskustaan. Herkullisia olivat tarjottavat sielläkin (kahvia ja pekaanipiirakkaa, om nom!), mutta taustalla moukuva jumpsjömps-musiikki ei vakuuttanut. Ahdistavaa ja liian kovalla! Emme ilmeisesti kuuluneet kahvilan fokusryhmään.

Kun Kaura ja Tosikoinen lähtivät kotiin, siirrymme me matkalaiset Paapan terassille ottamaan drinkit, siinä oli terassin varjossa ihana istuskella ja katsella alkuasukkaita. Kun nälkä alkoi vihdoin kurnia, marssimme syömään rekkamiesten annoksia Tillikkaan. Minulle grillattua maksaa ja ystävälleni valkosipulipihvi, jonka kanssa tulleita valkosipuliperunoita hän kehui parhaiksi koskaan saamistaan. Minä taas rakastin etenkin alkuruuaksi natustelemiani syntisiä sinihomejuustoetanoita. Ihania!

Vaikka olimme ruuasta (ja ehkä vähän viinistäkin) sekopäisinä, kävimme vielä toisillakin treffeillä tapaamassa Wanhassa postissa TA:ta, yhtä ihanaista ystävääni, jonka kesäinen pukeutuminen lierihattuineen teki meihin vaikutuksen.
Ja kesä totisesti oli parhaimmillaan, kuuma ja hikinen, mikä oli harmistuttavaa, että nukkumaan piti lähteä, kun Tampere nyt vaan on ihana kylä, siellä on ihania rakkaita ystäviä, joiden kanssa voisi viettää koko illan, jos toisenkin (ja varmana muuten taas syksyllä tulenkin, be prepared!).

***
Muutama sana eilisesta. Olin poikain kanssa baareissa. Monessa. Ja heviä tuli taas kuunneltua. Olen vähän hämmentynyt tällä hetkellä (en ystäväin takia, vaan yhden ulkopuolisen tahon), mutta en aio antaa sen häiritä. Asioilla on tapana selvitä, ovat selvinneet aikaisemminkin. *punast*

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaappikaveri :)

-kummitus- kirjoitti...

Nimenomaan! Mutta kiva tulla ulos kaapista! :-D

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa mukavalta ja mielenkiintoiselta tuo hämmentymisesi.
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Satuilija, mie en nyt sano mitään. En yhtään mitään. :-o