Outo iltama - entisen nuorison juhlat

Kun ystäväiseni kanssa läksin Nosturille, ajattelin ihanan rauhallista, mukavaa, musiikkipitoista iltaa. Muutenhan se sitä olikin, mutta perhonen sentään, kun yksi elämäni merkittävimpiä ihmissuhteita päätti pönöttää samassa baarissa, niin vähän ajatusvärkki sai taas töitä. Ei siksi, että häntä enää elämääni kaipaisin, vaan siksi, että hänen tapaamisensa sai minut miettimään nykyistä elämääni.

Voi helkkarin kuustoista ja rapiat päälle, että olen tyhmä. Jos nyt annan tämän nykyisen olotilan jatkua, niin siinä ei hyvä heilu. Mitä ihmettä minä oikein kuvittelen tekeväni?! On yksi nuori viehättävä ihminen, joka saattaa pettyä ja sitten kenessäkään muussa ei ole syy kuin minussa. Mit vit!!! Mikä minä olen pelaamaan toisten tunteilla ja ajatuksilla? Ja mitä minä aivoinvalidi kuvittelen, että hänelle olisi tarjottavaa? Olenkohan minä aivan tervejärkinen?

Mutta eilen oli rokkenrollia! Nuoruus tuli mieleen! Ihanaa musiikkia. Melrose oli upeampi kuin arvasinkaan. Tai arvasin, mutta en taas ajatellut. En sitäkään. Tokela näytti melkein yhtä söpöltä kuin joskus seitsemäntoistakesäisenä, vaikkei paita lentänytkään päältä. Dumari ja Spuget meni osittain sivusuun, kiitos sen kerpeleen tarrautujan. Kerkesin kuitenkin kuulla muutaman hyvän biisin, ennen kuin Problems tuli lauteille. Sitten tunnelmaa riitti. Siis no niin ja jaa, niin pitkään, kun entinen elämä tuli taas nujuamaan viereen iänikuisia jaanaten. Onneksi itse ymmärsin pysytellä hänestä kauempana loppuillan. Pellen setin ajan istuskelimme terassilla, toisaalta harmi, mutta toisaalta onpahan setä jo nähty moneen kertaan.

Nappasin lennosta keikkaseuralaiselle taksin ja itselleni seuraavan vapaan. Kotona pohdin tilannettani, henkisesti revin tukkaa päästäni. Olin jo siinä ja siinä kintaalla laittamassa viestiä, että ei nähdä enää ikuna, kun ei siitä hyvä seuraa. Onneksi nukuin yön yli, tulee mietittyä asiaa vielä ennen kuin teen mitään. Olenko pelkuri vai realisti?