perjantai 19. elokuuta 2011

Sellainen ikäisesi nuori nainen

Äitini se on jännä tyyppi. Tuli taas haasteltua hänen kanssaan puhelimessa. Hän kertoi tulevasta uudesta kodistaan, jota remontoidaan vähän ennen kuin hän pääsee muuttamaan sisään. Hän kommentoi kodin kuntoa, ettei siinä tosin ollut paljonkaan remontoitavaa, kun siinä oli asunut 15 vuotta suurinpiirtein minun ikäiseni nuori nainen.

Minulta meinasi mennä aamukahvi väärään kurkkuun. Kerroin, että ikäistäni naista kyllä tituleerataan jo keski-ikäikseksi kun olen lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä.
- Niin mutta kyllähän siihen on vielä aikaa, äitini yritti.
- Äiti, täytän 50 reilun kolmen vuoden kuluttua.
- No, minun mielestäni kaikki ovat nykyään nuoria.

Pohdin, että noinkohan se tulee käymään sitten minullekin. :-o Taivas varjelkoon minua haperoitumiselta! Tai sitten pitäisi muistaa tehdä armoitsemurha.

Lisää retorista ikäpohdiskelua. Jos henkilö aan ja henkilö been välinen ikäero ei vielä lähentelekään Katrihelena-Tommi-sfäärejä, se on kuitenkin riittävä herättämään henkilö aassa huvittuneita pohdiskeluja tulevaisuudestaan:

- Tarkoittaako tämä nyt sitä, ettei tätä suhdetta todellakaan tarvitse ottaa vakavasti? Onko tämä nyt vihdoin se vapaa suhde?
- Jos henkilö bee ei vielä tahdo lapsia, niin voiko häntä käyttää jaloihin itsekkäisiin tarkoituksiinsa viitisen vuotta, ennen kuin laskee takaisin vapaille markkinoille paremmin valmistautuneena naisten kotkotuksiin? Vai käykö niin, että vahingossa pilaa koko tyypin ja antaa hänelle väärän mielikuvan koko sukupuolesta.
- Jos henkilö aa ja henkilö bee molemmat saavat mitä tahtovat, sukupuolielämää, ystävällismielistä yhdessäoloa ja naurua, voidaanko tilannetta pitää win-win-tilanteena?
- Voiko henkilö aa näin ollen säilyttää riippumattomuutensa ja itsenäisyytensä, kun (toivottavasti) henkilö bee ei koe tarpeelliseksi liikkua hänen seurassaan pitkin kyliä. Jos henkilö bee tahtoo liikkua, mitä henkilö aa sitten siihen vastaa? Tahtooko henkilö aa yhdistää itsensä ja merkittävät katseet? Vai antaisko vaan mennä, eikä välittäisi pätkän vertaa?
- Henkilö aasta on aika kivaa, kun henkilö bee aika estottomasti kehuu henkilö aata. Onko tarkoitus kehua takaisin? Ehkä vähän pitäisi. (Mut en minä tiennytkään, että tämä nykynuoriso noin hyväkäytöksistä on!)
- Henkilö aa ei aio kyllä yhtään sen enempää olla "nuorekas" kuin mitä on tähän saakkakin ollut. Henkilö bee vaikuttaa onneksi ikäistään vanhemmalta.
- Jos henkilö aa olisi Sauli Niinistö ja henkilö bee Jenni Haukio, tätäkään pohdintaa ei ilmeisesti tarvitsisi tehdä. Niinkö? (Elkääkä nyt ottako näitä kamalan tosissanne, olen kovin kärjistänyt asioita tässä. Ketään ei vahingoiteta kuvauksissa...)

Voi hyvänen aika, mikähän soppa se tästäkin vielä syntyy.

Illan sopan aiheena on kuitenkin Lepakkoluolan muistelukinkerit Nosturilla. Tiedossa erinomaista seuraa ja hyvää musiikkia sekä ehkä ihan joku virkistävä juoma. Muutama, korkeintaan monta.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sulla tuntuis olevan kasvattava projekti meneillään, hauska juttu!

-kummitus- kirjoitti...

Mineen oikein tiedä mikä tämä projekti on, ehkä joku "opetetaan kummitus takaisin ihmisseuraan". Ehkä.

Millan kirjoitti...

Kuulostaa jännältä. Ota vastaan vaan kaikki ilot, mitä annetaan :)

Kiona kirjoitti...

Hei, hauskaa! Ja nuoressa vara parempi, vai miten se nyt oli. Maailmahan on pullollaan ison ikäeron pareja, vaikka vähän kyllä oudoksun sitä karvanaamaisen, ruman näyttelijän ja nätin pikku tytön liittoa (melkein sanoisin isoisä versus lapsenlapsi)

-kummitus- kirjoitti...

Millan ja Kiona, juuri nyt koen helvetin tuskia ja siitä seuraavia, kun ajattelen asioita eteen päin. Ajattelen niitä aivan liian pitkälle. Olen idiootti ja minun pitäisi kasvaa aikuiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Älä ny! Ei aikuisena ole ollenkaan kivaa.

Kiona