Pakkotakki, pakkohousut, pakkopaita, pakkolakki

Myönnän pitkin hampain, että kävely tekee hyvää. Oli taas vähän huonompi yö, päätin sitten käydä kävelemässä pahan tuuleni pois. Ja päänsäryn. Molemmat jäivät matkan varrelle, kun paarustin tunnin verran lumessa. Ei enää päätä pakota.

Sitten poikkesin kaupasta tulppaanikimpun mukaani. Kohta jatkan paidantekoa, se on melkein valmis, reunaa vailla. Siitä tulee hienompi kuin arvasinkaan. Juhlallisesti lupaan laittaa jopa kuvan siitä todistusaineistoksi, että ilman ohjeita pelkällä intuitiolla saa hauskoja vaatteita ihan perusneulonnalla ja virkkauksella aikaiseksi.

Eikä yllä olevaa kannata ottaa henkilökohtaisesti. Onpahan vaan hyvä laulu nuoruusvuosiltain. Niiltä villeiltä.

Edit 16:50 Tämä melkein olisi oman merkintänsä paikka, mutta menköön samoilla lämpimillä.

Sitten minä heräsin. Se kerpeleen konsulentti soitti ja kysyi, koska aion tehdä jotain. Vastasin kerrankin rehellisesti, että olen niin masentunut, etten voi katsoa työpaikkailmoituksia. Hän yrittää lohduttaa, että varmasti saan töitä, kunhan vain ryhdyn yrittämään. Minä kyyneleet silmissä toisessa päässä yritän sopottaa jotain, että kyllä kyllä, alan tehdä jotain. Hän ehdottaa muutamaan toimintatapaa, joista yhden suostun vastaanottamaan.

Olen lykännyt surua. Nyt se varmaan pakko on kohdata, että pääsen eteenpäin. Jos nimittäin lottovoittoa tai ameriikan tädin/ sedän/ eläimen/ alienin perintöä ei kuulu, niin pakkohan minun on töitä etsiä. Ensinnäkään en voi elää ilman työtä, täytän pakastimeni varsin nopeasti, koska terapoin itseäni ruuan tekemisellä, eikä Omahoitajakaan täällä niin monena päivänä ole, että sapuska häviäisi astioista. Onneksi en itse syö kaikkea. Jotain hyvää edes!

Paha asia on, että olen huomannut lamaantuvani, en tahdo poistua kotoani. Rahaa vielä toistaiseksi olisi vaikka shoppailuun, mutta minä pukeudun surupukuun ja se puku on oloasu, vanhat t-paidat, yöpaidat, ylileveät villapaidat, villasukat ja ties mitkä muut muodottomat vermeet. En kestä. Tänään laitoin meikkivoidetta ja ripsiväriä ja itkin ne pois. Minulla on ihan hirveän paha olo. Mutta fine, tänään suren ja huomenna alan muuttua ihmisenä. Ehkä. Pakko kai se olisi, mutta minut on jo litistetty niin monta kertaa eri tilanteissa, etten jaksa enää nousta kovin monesti.

Noh, nyt volisen oikein kunnolla. Pakko kai tästä koomasta on herätä. Onko? Mutta entäs jos hakisinkin jotain taloudenhoitaja-assistentti-seuraneiti-kokin paikkaa? Onkohan sellaisia? Voisin helpottaa jonkun toisen elämää, etenkin jos rahaa olisi ihan määrättömästi käytössä. Osaan näytellä kvasiälykästäkin tarvittaessa, mutta enimmäkseen empatialla ja sympatialla mennään...