Sisäinen puolalaiseni heräsi

Pitäisi varmaan kirjata ajatuksiaan kulueesta viikosta ylös, ennen kuin loppuviikosta jälleen liukenen netin äärestä hankkimaan uusia kokemuksia. Asioilla kun on lykkääntyessäään tapana haalistua ja liudentua.

Iloisten iltamien jälkeen läksin Pohjoisempaan Suomeen auttamaan ystäväpariskuntaa juhlajärjestelyissä. Olimme emännän kanssa melkoisen samoilla linjoilla perjantai-iltana parin siiderin voimin hihitellessämme, hän oli päivystyksen jälkeen nukkunut nelisen tuntia ja minä kolme ennen junaan ryömimistäni. Ajatuksen virta ja teletappinen viestintä onneksi vielä pelasivat, mutta isäntä kyllä vihjaisi aika nopeasti, että meidän kannattaisi mennä unille molempien.

Onneksi sain juhlakalun kanssa lihapullat pyöriteltyä jo perjantaina. Lauantaina kävimme hallista kalaa ja torilta marjoja, ennen kuin jatkoimme eväiden rakentelua. Onnistuin pilaamaan ensimmäisen tuulihattutaikinan, siitä teimme pannukakun pienellä jauho- ja maitolisäyksellä. Oli muuten parasta pannaria, mitä koskaan olen maistanut! Toinen tuulihattutaikina onneksi jo onnistui. Sunnuntaiaamu oli sitten yhtä suurta haipakkaa. Kun vieraat saapuivatkin puoli tuntia ajattelemaani aikaisemmin, olin onneksi saanut alkuruuaksi tarkoittamamme hernesosekeiton juuri valmiiksi. Itse kävin silpaisemassa tukan kiinni, naamaan siloitteen ja ihmisvaatteet päälle, ennen kuin siirryin pääruokavalmisteluihin ja astiankerääjäksi.

Juhlat sujuivat hyvin. Kaikkea riitti, vain kalaa eivät saaneet toista annosta. Kakkuja oli  onneksi pari, yhden voimin olisi joutunut annostelemaan paloja. Juhlakalu sekä aikuiset vaikuttivat kaikki tyytyväisiltä. Minä olin väsynyt. Sain iltasella jalkapohjahieronnan, ai hyvän tähden se tuntui ihanalta!

Maanantaiaamuna ystävä rakkaani haki minut mukaansa kohti eteläistä Suomea. Ajelimme rauhallisesti halki Suomen, pysähtelimme, nautimme lounasta, shoppasinkin hieman. Lento lähti ajallaan, niin kuin kaikki kuljetukset retkemme aikana sujuivat ilman viivästyksiä ja ylimääräisiä mutkia. Taksiajelu Gdanskissa ei ole laisinkaan ryöstöhommaa, kun vain näyttää osoitteen etukäteen kuskille ja kysyy hinta-arvion.

Hämärtyvä lämmin ilta

Hotellin valitsin sillä perusteella, että se näytti olevan lähellä vanhaa kaupunkia ja edullinen. Sattui rauhallinen ja siisti hotelli, jonka aamupala oli verraton. Sieltä ei puuttunut mitään. Vain viimeisenä aamuna jouduimme hetken odottelemaan, kun pöydät olivat täynnä. Huoneen kokolattiamatto vähän häiritsi, mutta siitäkin selvisin allergialääkkeillä. Henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta.

Muutenkin ihmiset Gdanskissa vaikuttivat kovin avulialta. Minä jotenkin pidän sellaisesta puolalaisesta iloisuuden ja melankolian yhdistelmästä, slaavilaisuudesta. Vaikka kielitaito ei aina riittänytkään, niin jotenkin asiat vain selvisivät. Jopa junalippujen ostaminen Malborkiin onnistui suksikkaasti. Siellä tosin olisi pitänyt olla kartta jo etukäteen. Onneksi ymmärsimme seurata turistivirtaa kaupungin halki, että pääsimme Malborkin linnaan. Ärsyttävää, että paikan päällä oli vain puolan- ja saksankielinen opastus, vähän jäi vajaaksi vierailumme siltä osin. Surullista sekä Malborkissa että Gdanskissa oli ajatella, että toinen maailmansota tuhosi ne lähes täydellisesti, kaikki on jälleenrakennettua. Westerplattella Gdanskin rannikolla muuten alkoi koko paskasota, sielläkin kävimme ja mieleen tuli, että kyllä ovat ihmiset kamalia toisilleen, oikein sylettämään taas alkoi, kun mietti asiaa.

Turistikuva Malborkin linnasta

Lounas linnan takapihalla

Ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla paljon. Vähän jos jaksoi kävellä pois rantakadulta tai Neptunuksen patsaan ympäristöstä, hinta laski puoleen, todennäköisesti jos olisimme jaksaneet vielä vähän pidemmälle, olisimme päässeet vielä edukkaammin. Olutta on tarjolla kaikkialla, viininjuominen käy kalliiksi, siideriä siellä ei tunneta, vodka on hyvää, mutta käy päähän. Niinpä nautin lounaalla jääteetä. Kävi hyvin tarjolla olevien maggaroiden, kaalin, perunan, pirogien ja muiden höttösten kanssa. Ihanaa äijäruokaa!

Kaksi ruokaa oli yli muiden, kallein, mutta jumalainen, oli ruijanpallas-annokseni Tawenassa (peräti yli 60 zlotya) ja lounaalla nauttimani California pizza (24 cm, 20 zlotya, isompikin olisi ollut tarjolla, jo pienestäkin söi kaksi itsensä kipeäksi) Hiltonin takana olevassa pikkubaarin terassilla, nimeä en valitettavasti muista. Baari on kuitenkin viimeinen ennen joutomaan alkamista. Siitä oli pakko ottaa kuvakin, valitettavasti vasta siinä vaiheessa, kun olin jo osan läpyskästä tuhonnut.

Lihaa!

Jos aikaa olisi ollut, olisin käynyt testaamassa toisenkin mereneläväpizzan paikan päällä. Kakkuja ja leivonnaisia kehutaan kovin, mutta meillä jäi se puoli testaamatta, vasta lentoasemalla ennen kotimatkaa maistelin yhden palasen suklaa-kirsikkakakkua ja hyväähän se perkele oli. Onneksi en enempään sortunut, jäätelöt riittivät jälkiruuaksi.

Aikä vähän näkyi kisuja

Paljon tuli ystävärakkaan kanssa juteltua ja maailmaa parannettua samalla kun kävelimme ympäri kaupunkia ja istuskelimme milloin kahvilla, milloin baarissa. Jutteleminen taitaa olla meille molemmille matkamme olennaisia ja tärkeimpiä puolia. Kun on lapsuuden viettänyt yhdessä, on jokin suurempi selittämätön voima ystävyyden takana. Sellainen, joka sanoo, että kyllä sinä ymmärrät toista, kunhan vähän yrität. Tai jos et kaikkiseltaan ymmärrä, niin tahdot ainakin ymmärtää. Sekin usein riittää, että saa jutella ystävällismielisessä ympäristössä ilman tuomituksi tulemisen tunnetta.

Toinen tuliainen, korurasia, Burtonin Corpse Bride sopii tyyliini