Hyviä uutisia Helsingistä

Sattuipa somasti, Helsinki poistaa terveyskeskusmaksun juuri kun mietin, että miten raskin lähteä tarkastuttamaan kroonisen sairauteni tilaa. Heti joulun jälkeen on ryhdyttävä tilailemaan aikaa. Sen puolesta puhuu lauantain pyörtyilynikin. Aivan puskista tuli ensin tolkuton, mutta nopea rytmihäiriö, äärimmmäisen vastenmielinen, mutta ei kipeä tunne, jonka jälkeen alkoi silmissä sumenemaan. Kerkesin istahtaa kuitenkin vessanpytylle, etten kovin korkealta valahtanut lattialle. Parisen minuuttia oli vintti pimeänä, ennen kuin sydän taas pumppasi kunnolla. Siellä minä sitten makoilin hetken kovin kelmeänä jalat ylhäällä, ennen kuin uskalsin ylös yrittää.

Tuli mieleen, että olisipa tuollainen helppo lähtö. Ei juurikaan sattunut, tuntui vaan epämukavalta, sitten pyörtyisi, menettäisi tajuntansa ja kuolisi pois. Saa nähdä onnistunko siinä, ainakin toivossa on hyvä elää. Mutta en minä aio aikaistaa lähtöäni, tarkoitus on pitää itsestäni huoli, edes jollain tapaa, aina 72-vuotiaaksi, niin kuin Duodecimin testi lupasi.

Ihana kekrikinkeri meillä kuitenkin sen jälkeen oli. Upea lammaspaisti (vaikka isäntäpariskunta kitisikin, että se oli liian pieni, kun ei mitään jäänyt tähteeksi), konjakkikastike, punajuurivuoka, uunikasviksia ja soveliaita juomia. Jälkiruuaksi tarjolla oli kahvia ja kakku. Ulkonäkö ei todellakaan ollut kakun paras puoli, mutta maku oli herkullinen. Kyllä minusta voisi kondiittorikin tulla, noin kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen.

Liian leveä rakonen puristimessa tekee liian leveätä jälkeä.

Kun kerrankin ajoissa aloitimme, kerkesimme pelatakin parisen tuntia. Suunnitelma seuraavaa kertaa varten on valmiina; ensin vapautamme ja puhumme puolellemme kasan vankeja, sitten aloitamme hyökkäyksen. Suunnitelmillamme ei tähänkään saakka tosin ole ollut tapana onnistua, mutta ainakin meillä on suunnitelma, eikä vain pelkkä "hyökätään ja tapetaan ne kaikki" -tyyppinen lähestymistapa. Mutta kun nauraminen on niin hauskaa!

Ennustus ei tällä kertaa luvannut yhtään ainutta miessuhdetta, suruja kylläkin. kodin tärkeyttä ja omaa voimaa korosti ennustus. Lopputulema kuitenkin pitäisi olla valoisa, vaikka sitä ennen pohjalle pumpsahdankin. En minä kyllä koskaan ole kuvitellutkaan pääseväni helpolla. Kunhan nyt raahustelen taas vuoden eteen päin.

(Vielä yksi asia, se, joka edes mainitsee heikkoudestani kenellekään sukulaisistani, saa turpaansa ja kirot niskaansa. Heidän ei tarvitse tietää asiasta mitään. Toivottavasti tämä on nyt riittävän selkeästi sanottu. - Edit 11:30 Tuli ehkä turhan painokkaasti sanottua, mutta minusta on parempi, ettei sukuni tiedä ongelmistani, tai korkeintaan tietävät niistä vasta sitten, kun ne on jo ratkaistu. Turhaan vaan huolestuisivat eivätkä jättäisi minua rauhaan. Sitten stressaantuisin entisestäni.)