Sitku ja nytku

Olen alkanut epäillä olevani tekemässä suurta tyhmyyttä ja havokkia itselleni. Hain jälleen kerran yhteen työvoimatoimiston järjestämään koulutukseen, tänään on haastattelun vuoro. Todennäköisesti koulutuksen kautta saamani työ ei tule vastamaamaan vaativuustasoa, johon olen tottunut. Todennäköisesti siinä on liikaa rutiineja, liian vähän vaihtelevia tehtäviä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Minulla on sellainen tunne, että olen tekemässä virheen.

Nyt mietin, rankaisevatkohan ne minua, jos ilmaisen tahtoni, etten tahdokaan koulutukseen. Todennäköisesti kyllä. Toisaalta voinhan aina aloittaa koulutuksen ja jos saan "oikeita hommia", lopetan joutavan höyryämisen. Mutta olisihan siinä toki jotain tekemistä sillä välin, kun olen työttömänä. Minä taidan kuitenkin tarvita tekemistä, että pysyn henkisesti hengissä. Mutta jos nyt kuitenkin haastattelussa kertoisin murheeni, ehkäpä he eivät otakaan minua koulutukseen. Ehkäpä he ovat samaa mieltä kuin minä.

Tiedän, että jos jossain vaiheessa saan töitä, tulen pitämään työttömyysaikaa itselleni erittäin hyvänä, parantavana ja innostavana kokemuksena. Kyllähän minä tajuan, että olen joutunut ajattelemaan aivan toisenlaisia asioita kuin töissäollessani, olen löytänyt elämääni arvoja, joiden olemassaoloa en ole joutunut tähän saakka ajattelemaan. Tiedän, mitä tahdon ja miksi tahdon. Olen oppinut itsetuntemusta ja itsehillintää.

Eilen illalla tuli jälleen kutsu uuteen haastatteluun. Hyvä oli, että tulikin, ja hyvä, että on sitä itsehillintää, koska toisessa puhelussa minulle kerrottiin, että olin hyvä kakkonen yhteen paikkaan. Asiaa oli pohdittu kovasti, mutta valituksi oli tullut henkilö, jolla oli alalta kokemusta ja käytettävät ohjelmat olivat hänelle ennestään tuttuja. Minua vaan nauratti puhelimessa, shokkireaktiot voivat olla niin monenlaisia. Jälkeen päin laskeutuu taas kivi sydämelle ja pala kurkkuun, ne tavanomaiset eväät. Mutta pakkohan siitä vaan on yli päästä, että voi valmistautua uusiin koitoksiin, niitä onneksi tuntuu nyt riittävän.

Asiasta puunkuoreen. Kävin uusimassa kestolottoni Veikkauksen sivuilla, olin tipahtaa pyllylleni, tai olisin, ellen olisi istunut jo, kun pelitilini saldo oli yli 50 euroa! Olin saanut jokeri-voiton joskus joulukuun alussa. Ihmettelin vähän, kun mielestäni olin asetuksiin merkinnyt tahtovani voitot tililleni, mutta hyvä näinkin, kun kuitenkin välillä tulee poikettua Veikkauksen sivuilla, ainakin silloin kun tahdon osallistua johonkin kanta-asiakasarvontaan. Kansanterveys lahjoitti minulle rahaa takaisin ja minä hullu sijoitin suurimman osan siihen takaisin, että pääsen taas haaveilemaan seuraavat kymmenen viikkoa suuremmasta voitosta. Nimittäin jos nyt se suuri voitto tulisi, lakkaisin hakemasta töitä ja keskittyisin loppuiäkseni vapaaehtoishommiin. Jotain pitäisi tehdä, mutta stressin, surun ja mielipahan poistaisin elämästäni.

Eikä kannata ehdottaa, että miksi nyt en sitten alkaisi tehdä niitä vapaaehtoishommia. Ei käy. En pysty. En tahdo yhtään ylimääräistä ahdistuksen aiheuttajaa elämääni tällä hetkellä. Vasta sitten kun itselläni ovat asiat käsiteltävässä kunnossa, voin auttaa muita. Eläkkeellä tai lottovoiton saatuani.