Eilen oli pitkästä aikaa kävelyilta. Teki hyvää, mutta todettava on, että yksin ei minusta olisi lähtijäksi pimeyteen. Kahdestaan aika menee rattoisasti, nytkin tarvoimme lähes kahdeksan kilometriä. Sen päälle oli erittäin nautinnollista käpertyä maailman suurimpaan nojatuoliin (josta edelleen olen Kaukolle kiitollinen) tihrustamaan Downton Abbeytä ruoka-astian kanssa. Yöllä sitten heräsin jomotukseen, vasen lonkka otti pahakseen jolkkaamisesta. Siihen kävin pakollisella vessareissulla vetelemässä hevoislinimenttiä (josta kiitos toiselle ystävälle Keskeiseen Suomeen), jomotus vaimeni siedettäväksi.
Tänään on vihdoin passihakemuksen vientipäivä, sitten on käytävä kaupassa, koska veljentytär tulee yökylään. Kai hänelle pitää jotain ruokaa tarjota. Neidillä on pääsykokeet torstaiaamuna eikä hän tahdo olla junamatkan takana. Ymmärrän hyvin, itse olen samanlainen ennakoija ja varasuunnitelmien varasuunnittelija.
Viikonlopuksi luvassa olevat sosiaaliset kohtaamiset ahdistavat. On kaksi tilaisuutta peräkkäisinä päivinä, kummassakaan en ole mukavuusalueellani. Ahdistus riipoo rintaa jo etukäteen, mutta toisaalta olen antanut alustavan poistumisluvan itselleni heti tuskan käydessä ylitsevuotavaksi. Varsinaista kekriä tänä vuonna ei tule naapurilähiössä juhlittua, sadonkorjuujuhlamme siirtyy marraskuun loppupuolelle.
Työkin ahdistaa. Muutosta muutoksen perään, säälittää ihmiset, joita viskotaan organisaatiosta ja firmasta toiseen. Esihenkilö on aivan uskomaton olento, mutta minähän kestän. Kovasti vaan ihmettelen, miten kenelläkään on nykypäivänä vara käyttäytyä sillä tavalla, ylentää itsensä ja kieltäytyä kategorisesti vaikeista tai vastenmielisistä hommista. Itse kun aina on uskonut solidaarisuuteen ja tasa-arvoon, niin kummastuttaa kovin. Mutta ei se mitään, pitää vaan aktivoitua etsimään seuraavaa paikkaa. Nyt väsyttää tämä lomattomuus ja omat sosiaaliset sitoumuskohelluksensa. Omaa syytäni kaikki, ketään muuta ei juuri voi syytellä.
Kun saisi viikon maata. (Näinköhän malttaisin kolmea päivää enempää?)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Minullakin on hevoslinimenttiä, mutten vielä ole levitellyt kipeisiin olkapäihin. Pitäisi varmaan.
Jaksamista esihenkilön kanssa. Tuollaisia käytöshäiriöisiä pomoja taitaa olla joka puolella.
Hei moi! Jos ahdistaa vielä lauantaina niin ymmärrämme kyllä jos jätät väliin. Tuntuu kamalalta että jonkun pitäisi tulla meille ahdistus sielussaan! Voidaan nähdä muullakin aikaa. Mutta jos tulet niin olet lämpimästi tervetullut. Sydän!
Kunnioitettavan pituinen kävelylenkki mikä aiheutti pistoksen rinnassa sillä en ole tätä omaa ruhoani saanut liikkeelle varsinaisessa kuntoilumielessä vaikka koiran kanssa tulee ulkoiltuakin.
Kiona, eihän siinä muu auta kuin kestää. En minä ilman töitäkään kestäisi. Valitsen parin pahan välillä.
Ambra, mutta kun tahto on kuitenkin tulla. Sanotaanko, että teen kyllä kaikkeni uskaltautuakseni paikalle.
Peppone, se on ainoa hyvä puoli, jonka näen koiran omistamisessa. Häntä kun on pakko viedä ulos ainakin pari kertaa päivässä.
Lähetä kommentti