Ylitöitä

Tein eilen täyden työpäivän kustannuspaikkani kellarissa. Pakkasin tavaraa muuton tieltä. Nyt olen kovin kovin kipeä. Minulla on lihaksia, ihme kyllä. Ne vaan ovat piiloutuneet hyvin. Pakattavaa jäi vielä toiseksikin kerraksi. Siinä se nähdään, kun kukaan edeltävistä toimenhaltijoista ei ole ottautunut asiaan.

Ylityöt otan vapaana. Tulee pitkä pääsiäisloma. Se on hieno asia, koska viime viikolla minua muistutettiin, että pakastimessa odottaa lampaanviulu arvovieraita Pohjoisemmassa Suomessa. Nyt pitää vielä miettiä oma aikataulunsa. Ja sitten hankkia junalippu.

Antibioottikuuri loppuu huomenna. Minua vähän huolestuttaa. Räkätauti nimittäin voi aika hyvin.

Näin keväällä

...mies liikkuu ja käy pyydykseen. Hankala poikkesi kylässä ennen kuin meni ehjääkorjaamaan poikansa autoa. Hän sattui olemaan pekkasvapailla. Olipas mukava vierailu, nauroimme molemmat, kun tajusimme tapaavamme ensimmäistä kertaa päivänvalolla. Ja molempia vielä jännittikin. Aika liikuttavaa.

Siinä hän minua sitten viihdytti nelisen tuntia, jutuillaan ja vierihoidolla. Oli juuri sopiva vierailu, en nimittäin tahdo ketään yökylään juuri nyt. Huomenna pitää olla taas iskussa, enkä jouda miettimään, osaanko nukkua jonkun vieressä vai en. Sitä pitää miettiä joskus toiste, nyt oli hienoa, että vierailulla oli selkeä alku- ja loppuaika tiedossa.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa siitä, kuinka olen ryhtynyt tietoisesti kehumaan itseäni. Kun nimittäin minulla ei mikään hirmu hyvä itsetunto ole, ja sekin vähä edellisessä leikissä pahasti notkahti. Niin olen nyt viimeisten kuukausien aikana jutellut itselleni mukavia ja muistuttanut itselleni, missä kaikessa olen hyvä, vaikken täydelliseksi pääsisikään. On se ehkä vähän auttanut. Peilistä ei katso ruma peikko, vaan nätti ja hyväluontoinen keskiäkäinen. Minä olen aika mukava ja kiva - niin pitkään kunhan minua ei suututeta.

Lakananvaihtopäivä

Ensimmäinen kuumeeton vuorokausi takana.

Nyt uskallan vaihtaa lakanat, tuulettaa peiton ja imuroida patjan. Samalla voisin imuroida makuusoppeni muutenkin, huoneesta puhuminen on vähän liioittelua, mutta nukkumakolo riittää minulle. Samoin keittiökolo ja olohuonekolo. Parveke on kuitenkin normaalikokoinen, samoin kylpyhuone. Välillä tulee mieleen, että pikkuisen enemmän tilaa olisi kiva asia, mutta sitten muistan, miten paljon inhoan siivoamista ja olen erittäin tyytyväinen kaikkiin 41,5 neliööni. Erityisen tyytyväinen olen, kunhan saan parin vuoden sisällä maksettua asuntolainani pois.

Antibiootti sattuu vatsaan. Yskänlääke aiheuttaa ummetusta. Mutta saan nukuttua yskimättä ja tauti on vihdoinkin taittumassa. Ruokahalu heikkeni vain hetkeksi, minusta ei heikkoa aliravittua saa näköjään millään. Koitin eilen pariin otteeseen puhua puhelimessa, se ei oikein onnistu, alan yskiä välittömästi. Hiljaisuus kauneinta musiikkii on, niin kuin Pelle M. laulussaan toteaa.

Tänään lupasin auttaa pohjoiskarjalalalaisia tovereitani lähihistoriaprojektissa. He etsivät bändejä, jotka paikkakunnalla vaikuttivat silloin kun nuorisotörmäilin siellä. Meinaavat kai jopa jotain tapaamista järjestää. Perustimme nimittäin paikkakunnalle elävän musiikin yhdistyksen. Toimin sen rahastonhoitajana, vanha vitsi olikin, että vaikka omat raha-asiani sain sotkettua usein ja hartaasti, niin yhdistyksellä kyllä rahaa riitti kohtuullisesti. Kun plarasin läpi lehtileikkeitä, nauratti, miten meillä oli käynyt kaikki sen ajan suomalaiset huippubändit. Miten ihmeessä me saimme ne sinne ylipuhuttua?

Ja miten meillä riitti energiaa? Miten olen jaksanut tehdä työni ja sen päälle vielä riekkua samoissa kuvioissa vapaa-aikani? Nykyään onneksi edes työn teen muissa kuvioissa, musiikkiin voisin satsata enemmänkin. Se on ihan hyvä harrastus, myös kuuntelijana. Oli se hauskaa aikaa, mutta onneksi hauskaa riittää vielä nykyäänkin. Etenkin kun tästä tokenen, ensin huomenna töihin ja sitten uusiin seikkailuihin.

38 on uusi 37

Ei tunnu enää asteen lämmön nousu missään. Äkkiä sitä elimistö tottuu muuttuneisiin olosuhteisiin. 38 astetta tuntuu lähes normaalilta useamman vuorokauden 39 asteen kuumeilun jälkeen. En nyt sano, että lähtisin maratonia juoksemaan, mutta eilen lääkärin jälkeen kävin jopa kaupassa. Kiukutti, kun ajelin Kurviin, että kävisin Liiterissa, niin se perkana onkin remontissa aina huhtikuun toiselle viikolle. Hmph. Jouduin tyytymään kotikylän Eilepan tarjontaan.

Sairasloma jatkuu torstaihin. Minulla on niinkin naurettava sairaus kuin keuhkoputken tulehdus. Antibiootit aloitin jo eilen, eiköhän viimeistään tänään ala kuume laskea normilukemiin. Sain hyvää herkkuyskänlääkettäkin, sellaista, joka kelpaisi sekokäyttäjille. Minä hankin sillä hyvät unet. Vähänkö jo olenkin unen tarpeessa, on tässä pätkäunilla menty useampi päivä. Sen lisäksi sain uudet röntgenkuvat keuhkoistani, kaikki kunnossa, verikokeessa olivat tulehdusarvot arvatenkin nousseet, mutta hemoglobiinilla ruokkisi pataljoonan nälkäisiä vampyyreja. Ei ole anemia, ei (144).

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä söin kolmen aikaan aamuyöllä, kun sattui kuumeeton hetki. Tein thaihenkistä nakkikeittoa. Tietysti poltin kieleni sopan kanssa, kun ihanat aromit velloivat ympäri residenssiä.
Tuli suorastaan nälkä. Tulee kuulkaas luokatonta ohjelmaa siihen aikaan televisiosta, huomasin, kun jaksoin vähän aikaa sitäkin seurata (itse asiassa olin lähes järkyttynyt, että sieltä yleensä tuli jotain, jota pystyin edes toisella silmällä katsomaan, ei pelkästään jotain ihmeellisiä puhelinpelijuttuja).

En jaksa ajatella, miten töissä pärjäävät. Kerkeän varmasti käämini polttaa asian kanssa perjantainakin. Nyt jatkan makaamista. Ihana olla hiljaa, ei tarvitse korskutella keuhkojaan ympäri kyliä.

Vielä puhtaat aluvaatteet

Äiti aina varoitteli, että pitää ottaa ehjät alusvaatteet päälle, kun kylille lähtee. Että jos sattuu jotain, niin ei tarvitse nolostella. Minä olen nyt käynyt suihkussa ja kohta kerään jotain puhdasta päälleni. Aluvaatteisiin pukeudun vasta huomenna iltapäivällä, kun minulla on aika työterveyshuoltoon.

Kuumeeni nousee sillä tahdilla yli 39 asteen, että olen ryhtynyt syömään ibuprofeenia. Keuhkoissa on kehittymässä jotain jännää. Mutta kyllä se tästä, huomenna en vaan mene töihin. Kauhulla odotan matkaa julkisissa kulkuvälineissä, mutta pitää yrittää samalla jaksaa käydä kaupassakin. Mehua. Ei tässä juuri muuta tee mieli.

Eilen olivat kyllä ihanat ruuat. Ja hauska ilta! Nauroin niin, että vatsalihaksiin sattui ja yskänkohtaukset valtasivat maan. Blinit olivat hyviä, samoin yhteisöllinen syömismeininki. Mutta se kehittämämme uusi Neljän tähteen illalliskonsepti ei saata saada suurta suosiota, sen verran outoja olivat kehittämämme eväät ja sivuohjelmat (poo party, puolukkaputous ja valkovuotokastikeporkkanat mainitakseni muutamia).

Savolainen supersankari iskee jälleen

Tuli Vituixmän kylään. Olen ollut sairaslomalla torstaista saakka ja lääkinnyt itseäni taajaan, että perjantain keikkasuunnitelma ei peruuntuisi. Eihän se, kun tunkee naamaansa happosalpaajan pohjalle, sitten vähän finrexiniä, buranaa ja heinixin. Sitten vähän viiniä ja vähän siideriä. Ruuaksi tarjosin ystäville sienilasagnea, edes "tikkuja ja multaa" (metsäsieniä) vihaava ystäväni ei ensin ymmärtänyt syövänsä täysin lihatonta evästä.

Jossain vaiheessa tunsin oloni jopa niin terveeksi, että keikalla hetkuttelin itseäni musiikin mukana. Battle Beast on vaan niin hyvä. Tytöllä taisi vaan vähän olla ääni väsynyt, vieläkin se onneton huutaa ne välispiikkinsä. Siitä pieni miinus. Mutta muuten show oli näyttävä, oikein pyroja ja konfetteja myöten. Eikä Whisperedkään nyt paskempi ollut, mutta jotenkin minua huvittavat ne hirveän pompöösit taustanauhat.

Tänään on luvassa vähän rauhallisempaa menoa. Olen tehnyt pari blinitäytettä naapurilähiöön. Minun piti itse asiassa paistaakin ne letut, mutta se siirtyy jonkun muun vastuulle. Kuume on taas nousussa, menen heidän sohvalleen makaamaan. Harmittaa, minä en ole hyvä sairas. En malta sairastaa ja sitten käy just näin, tulen entistä kipeämmäksi.

Jos tässä nyt jotain positiivista yrittäisin keksiä, niin onneksi harvinainen vieras sai iltansa kaupungilla ja ihmisseuraa vielä tänäänkin. Onneksi on myös muita seurustelijoita paikalla, niin minä voin nuokkua kuin moderni kahelianainen yskäni kanssa divaanilla.

S**tana, että mie vihaan heikkoutta itsessäni. Melkein voisi kuvitella, että vaikutan ikäiseltäni.

Triviaalia paskaa kevätpäivän tasauksen kunniaksi

Se Ian Gillan, joka joskus 80-luvulla Turussa Ruisrockissa huuti, omasi hirveästi tukkaa. Nykyinen ei. Mutta minkäs voit. Vanheneminen ei ole paha laji. Tukka kyllä on - hyvä laji siis, etenkin miehillä.

Päässä soi laulu. Ja toinen juttu, mistä pitäisi itseltään kysyä, miksi minä en piirrä enemmän. Tai askartele jotain. Ei voi tietää, minä vaan juon ja pissaan. Eikä mulla ole leluja. Enkä edes ikinä ole osannut kunnolla mitään.

Eihän tästä helevetti mitään tule. Päässä on paljon räkää.

Janoisa

Unohdin autuaasti työhöntulotarkastuksessa saamani kutsun toiseen verikokeeseen (perussetti; sokerit, kolestroli, blaablaablaa). Minun olisi pitänyt mennä jo tammikuussa. Enhän minä ole kuin kaksi kuukautta myöhässä. Pitää vaan elää toivossa, että tulokset ovat suotuisia vanhalle naiselle.

En kyllä ole aivan varma, onko tämä tänään viisas ratkaisu. Epäilen, että minussa virittelee saapumistaan flunssa, joka on riehunut meillä töissä jo useamman viikon. Mutta ehkä tämä on vain allergiaa, kurkussa on joku tikkueläin ja nenä tuhistaa. Esihenkilöni sen sijaan sairastui jo viime viikolla perjantaina, eikä loppua ole näkynyt. Ongelmaksi tilanne muodostui minulle, kun jouduin kylmiltäni hyppäämään osakeyhtiökuvioihin heti maanantaiaamusta.

Ainakin kaksi päivää olen saanut pidettyä kaikki pallot ilmassa. Tämä on toisaalta ollut mielenkiintoista ja toisaalta ahdistavaa. Liian paljon uusia asioita, eikä ketään neuvomassa, miten ne tehdään. Mutta ihme kyllä, olen onnistunut tähän saakka. Katsotaan nyt, jos jo tänään pääsisin takaisin oman työni pariin. On nimittäin aika käymässä vähiin ennen muuttoa. Sillekin pitäisi keretä jotain tehdä.

Mutta se sairastuminen on kyllä kielletty. Ystävä on tulossa pitkästä aikaa kylille, kaikkea kivaa on taas luvassa, kuten Battle Beastin keikka ja blinikestit. Sitä ennen pitää töitä jaksaa.

Nyt on vaan jano. Vieläkö on pitkä aika labran aukeamiseen?

TMP ja pieni hunninko

Perjantaina paikallisoppaani odotti minua Tampereen rautatieasemalla, kun juna laskeutui aikataulussaan asemalle. Veimme kassini hotelliin, ennen kuin siirryimme Artturiin. Siellä kun on perjantaisin visa. Onneksi porukka ei ole tiukkapipoista, mukaan pääsee vähemmänkin tietävä kansanosa. Kuinka ollakaan, tällä kertaa sijoitus oli toinen. Minäkin tiesin jotain.

Illan sujumisen taisi pelastaa äkillillinen tarpeeni syödä jotain ihan illan alkajaisiksi. Lihapullia ja maalaisranskiksia. Maistuivat hyvältä. Ja sen jälkeen maistuivat virvoittavat vedet. Ravintola oli tällä kertaa varautunut useammalla Magnersilla kuin edellisellä käynnillani. Silloin ne pääsivät nimittäin loppumaan.

Seuraavassa ravintolassa, Tentissä, sen sijaan ei ollut yhtä hyvä tuuri. Sieltä loppuivat sekä siideri että jallu. Mutta mukavuus jatkui, kyllä sieltä jotain mukiinpantavaa löytyi. Minä sitten pidän tamperelaisista, he ovat jotenkin helpostilähestyttävää sakkia. Hyväksyvät turistinkin joukkoonsa. Se huomasin silloinkun kun vielä ennen hotelliin menoa poikkesin Roosterissa, sielläkin pääsin haastelemaan paikallisten kanssa. Alkoholilla saattoi tosin olla jotain tekemistä asian kanssa.

Aamulla nukuin aamupalan ohi. Ei harmittanut, koska uni on aina prioriteettilistallani ensimmäisenä. Paikallisoppaani saapui ja kävelytti minut halki kauniisti kimaltelevan kaupungin. Yöllä oli satanut lunta pieni kerros, mutta kadut olivat sulaneet. Aurinko paistoi ja ilmaa oli helppo hengittää. Kohteemme oli Sara Hildenin taidemuseo, siellä on Varhosen Antin näyttely. Olipas se hieno kokemus! Näyttely oli huomattavasti laajempi kuin joskus 80-luvulla näkemämi Warholin näyttely Tampereen nykytaiteen museossa. Kyllä se jätkä vaan on ollut taitava ja kekseliäs. Suosittelen, menkää katsomaan.

Ystävän tytär liittyi seuraamme loppunäyttelyn tutkimisen ajaksi. Sen jälkeen matkustimme keskustaan syömään. Viidentoista minuutin kiduttavan odotuksen jälkeen pääsimme pöytään Napoliin. Emmekä jonottaneet turhaan, herkullista oli ja vaarallisen täyttävää. Sen jälkeen meillä oli vielä aikaa käydä kahvilassa latkimassa lattea. Lapsukainen sai suklaakakkunsa ja vaikutti kovin tyytyväiseltä. Juna-asemalla heitimme hyvästit, pääsin junaan ja yritin levätä.

Minulle ei annettu kameraa, mutta osaan piirtää välillä. Hankala pelaa biljardia. Näkisitte, kun se seisoo. Mukadaideellinen viritelmä.

Mutta koska olen houkuttelulle altis, annoin jälleen kerran periksi. Kävin kotona kääntymässä ennen kuin matkasin naapurilähiöön tapaamaan herra Hankalaa. Olihan meillä iltamat jälleen kerran hänen ystäviensä seurassa! Älytöntä, koska meillä on hauskaa yhdessä, mutta hauskanpitoa se vain on. Kerrankos täällä eletään, totesin itselleni. Minusta vaan jotenkin tuntuu, että tässä on taas yhdenlainen kaava muodostumassa. Tuttu juttu menneiltä vuosilta.

Ällöttävää oli kotiin tullessani törmätä itsensäpaljastelijaan. Siinä se saatana heilutteli värkkejään keskellä tietä, kun vaihdoin junasta bussiin. Piti karjahtaa kaverille, että jos ei häviä, niin poliisin soitan. Olisin soittanutkin, mutta kun akku oli puhelimestä loppu. Harmitti, mene tiedä vielä joku pikkukakara joutuu moiselle altistumaan. Nyt pysäkillä oli minun lisäkseni vain nuorehko ulkomaalainen tyttö, joka ilmiselvästi säikähti ja tuli lähes selkäni taaksi piiloon. Kun olisi ollut pyssy tai edes ritsat! Olisi yksi munaton vähemmän tässä maailmassa.

Laajojen linjojen nainen tunnustaa

Eilen olin lähdössä töistä, ihan oikeasti takki kädessä, kun päähuollettavani huikkasi minut huoneeseen. Sanoi, ettei asia vie kauan. Ja sitten paukautti sellaisia uutisia, että minusta tuli ihan hiljainen noin about kahdeksi minuutiksi. Sitten ryhdyin vitsailemaan normaalitapaani. Jätkä ei vaan vitsaillut takaisin, ihan oli asiallisena. En vaan voi kertoa vielä mitään, koska en usko puheeseen. Uskon vain tekoihin. Ja se siitä.

Juuri kun koko päivä oli ollut sellaista laakaliitoa, että pelotti oikein. Pelotti, jatkuuko se huomennakin (siis tänään) ja pelotti, että ihanko oikeasti minä hoidan koko sopan. Hoidin. Ei se ole turhaa puhetta, mitä ammattiryhmästäni sanotaan. Kone. Pelottava kone.

***
Arvatkaa, mitkä ovat kaksi viimeistä blogiini saapunutta kommenttia. Tietenkin roskapostipaskaa. Nyt ne jo ovat oppineet lukemaan numeroita. Kohta lähtee kokonaan kommentointimahdollisuus. Ei helekkari tästä mitään tule.

Ja kun nyt tälle linjalle on lähdetty, niin mitä helv*ttiä minä teen tilaamillani työhyvinvointiseteleillä? Pitää vaan toivoa, että ne käyvät keikoille lippuja myyvissä yrityksissä. Mutta eivät ainakaan niiden nettisivuilla. Urheiluharrastuksiin minä en niitä ainakaan tule sijoittamaan, tai korkeintaan joogaan tai muuhun hörhölajiin. Idiootti!

Tää on taas niin tätä

Arki on hyvästä. Pidän rauhallisesta ja tasaisesta elämästä, joka soljuu eteenpäin omalla painollaan. Pidän töistä, pidän kodista, pidän työmatkasta bussissa, pidän ihmisten katselemisesta, pidän siitä, että saan aikaan asioita (viikonloppuna jopa kaamosvalot lähtivät parvekkeelta). Minusta on ihana lukea, surffata netissä, seurata naamakirjaa ja sänky se vasta maailman paras paikka onkin. Etenkin kun siinä ovat puhtaat lakanat. Kävelemisestäkin pidän, vaikka nyt on oikeassa nivusessa joku solmu, enkä pysty kunnolla ottamaan oikeanmittaisia askeleita. Menee vähän sipsutteluksi.

Viikonloppuna istutin muutaman siemenen. Saa nähdä, tuleeko niistä mitään isona, chilejä niiden muistaakseni oli tarkoitus olla. Kasvun ihme vaan jaksaa ilahduttaa joka kerta. Kai se on jonkinlainen keski-ikäistymisoire, mutta siitäkin osaan nauttia. Keski-ikäistymisestä tuli mieleen, että, silmänympärysihoni on alkanut roikkua viimeisen puolen vuoden aikana. Silmäpussit eivät enää palaudu sileäksi ihoksi koko päivän aikana. On mielenkiintoista seurata myös rapistumisen ihmettä, sekin kuuluu elämään. Mutta hyvät tuotteet ovat auttaneet pitkään, jälki varmaan olisi pahempaa, jos en olisi niitä käyttänyt.

Viikonloppuna sain luettua kokonaisen kirjan, Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala-kirjan. Minut on taas myyty. Jos sellaisia kirjoja olisi enemmän, saattaisin päästä takaisin ahmintamoodiin. Eikä se mitenkään traaginen tarina ollut, elämän makuinen kylläkin. Ehkä vähän naiivi, mutta optimistinen, sellainen tarina, josta tietää, että se olisi voinut tapahtua, koska kyllä tässä maailmassa tapahtuu kummempiakin tarinoita. Minä vaan en osaa niitä omiani yhtä kauniisti kirjoittaa, enkä voi, koska kaikkea vaan ei voi kirjoittaa, että voi vaalia asioita sisällään. Sellaisia hauraita hienoja asioita.

Viime yön huonoissa unissa oli yksi aivan erityisen omituinen. Olin menossa naimisiin. Meillä oli itse asiassa kaksoishäät yhden ystäväni kanssa. Pukuni väri oli aivan väärä, valkoinen, kun olisin halunnut fuksian. Muutenkin seremonia vaikutti huonosti organisoidulta. Sulhasta en nähnyt, mutta siellä se edessä seisoi ja minua odotti. Johtuneko siitä, kun viime yönä hereilläolohetkenä suunnittelin elämäni suuria juhlia ja tajusin, että edelliset suuret järjestämäni olivat häämme. Että käyköhän tässä jatkossa yhtä huonosti kuin silloin?

Harmittaa, kun piti panna kommentit varmistuksen alle. Mutta en vaan kestänyt enää satojen roskapostikommenttien poistamista blogista ja sähköpostista. Todennäkösesti se ei kuitenkaan tule vähentämään kommenttien määrää, koska niitä ei nykyään tule juuri muutenkaan. Enkä minä niiden takia blogia pidäkään. Itselleni minä tätä kirjoitan, että voisin sitten vanhana kiikkustuolissa muistella. Vaikka nyt tilanne onkin sellainen, että vähän joudun sensuroimaan erinäisistä syistä. Niitä juttuja varten on paperinen päiväkirja.

Puolen vuoden päästä täytän 50 vuotta.

Nuorisomeininkiä

Voijjumalaare, kun kerkeän taas kertoa kaiken. Ihan menee nuoriso-osastolle raskaasti. Ei mulla, mutta muilla, odottakaa vaan, kun kerkeän kertoa.

Nyt kasaan ruokapöydän ja muutun ihmisenä. Sitten leikin roolipeliä. Tämä on ihan mahdotonta.

Edit. 9.3.
Olin perjantaina baariretkeilemässä, kun sen hankalan kaverin puhelinnumerosta soitetettiin minulle. Naisääni kysyi, olenko -kummitus-. Kun kysyin, mitä hän sillä tiedolla tekisi, vastaus oli, että hän oli herra Hankalan muija. Minua alkoi naurattaa. Kuka enää käyttää itsestään nimitystä muija ja toiseksena vielä soittelee miehen puhelimesta löytyneisiin numeroihin ilmiselvästi kaverin selän takana? "Muija" jatkoi, että kyseiseen numeroon ei kannattaisi enää soitella, minä siihen totesin jatkavani soittelua niin pitkään, kunnes kuulisin saman Hankalalta itseltään.

Kun laitoin viestiä naamakirjan kautta tapahtuneesta, Hankala vastasi, että kyseinen naishenkilö oli käyttänyt hyväkseen hänen väsymystään, herran nukkuessa vähän käynyt läpi puhelinta. Ovelasti toki poistaen tiedot tapahtuneesta. Että ei tulisi toistumaan ja että hän toivoi edelleen yhteydenottoja.

Hmph, olihan siinä johdatus naistenpäivään. Minua vaan nauratti, kun en nyt vakavasti osaa tilannetta ottaa. Draamaa tosielämässä. Baareissa oli kuitenkin kivaa, tapasin hauskoja ihmisiä, jouduin jatkoille ja kävin aamulla saunassa. Samoilla silmillä vetelin roolipelipäivänkin, meillä oli yksi taistelu, voitto oli meidän. Sitten löysimme rinnakkaistodellisuuden ja sieltä ystävällismielisen kansan. Ruuaksi olin jo perjantaina valmistanut nyhtöpossua ja kukkakaaliperunamuusia. Ruokaa riitti kaikille runsaasti.

Lauantai loppui osaltani jo kahdeksan maissa. En enää saanut pidettyä silmiä auki, nukahdin ensin nojatuoliin ja siitä kömmin Morsen alkaessa sänkyyn. Jäi sekin ohjelma katsomatta. Unta riitti parilla heräämisellä aamuun, Veikkaan, ettei ensi yönäkään sillä saralla ongelmia tule olemaan.

Onneksi en ole ensi viikonloppuna pääkaupunkiseudulla. Voi olla, että ratkaisun siirtäminen ratkaisee asian puolestani.

Jos jaksaisin

Kiukustuttaa toimimattomat prosessit. Jos kunto olisi korkeammalla, saattaisin rähjätä jollekulle. Tai oikeastaan tekisin parannusehdotuksia. Ensinnäkin, osa ammattiryhmästämme kieltäytyy töistään vedoten iänikuisiin rajoihin ja tehtävänkuviin. Väärin, sanon minä. Kaikkien pitää tehdä osansa eikä ole kenenkään edun mukaista, että sellaisista asioista ryhdytään vääntämään, kun voitaisiin neuvotella asiallisesti. Mutta kun tuo rva esihenkilökin vaan luistelee ja väistelee, nyt olisi hänen aika ottaa vastuuta ja vetää niitä neuvotteluja. Vaan ei, ei kuulemma aio osallistua tähän sotaan.

Toinen asia, mikä ärsyttää, on yrityksen taloudellinen tilanne. Minua harmittaa suunnattomasti, kun töiden tekemistä haittaavat taloudelliset seikat. Räyh. Mutta tällekään asialle en minä voi mitään, vaikka asiat parempaan suuntaan ovatkin menossa.

Ärsyttää, kun en jaksa hakea töitä. Olen niin poikki työpäivän jälkeen, että en edes jaksa plarata internettiä. Enkä kirjoittaa blogia. En edes viestejä ystäville. Ja töissä on taas niin kiire, ettei siellä kerkeä, eikä pääse bloggeriin, nihilistit! Ajattelin tosin ryhdistäytyä, ottaa cvn ja hakemuspohjan muistitikulle mukaan töihin, jos vaikka jossain välissä kerkeäisin tekemään niille jotain. Muutenhan työni on mielenkiintoinen ja monipuolinen, mutta palkkaus ei ole kohdallaan. Asemasta ja tittelistä minä en niin perusta.

Voi olla, että minulle on tulossa flunssa. Työpaikalla minut ovat piirittäneet yskivät ja niiskuttavat miehet. Sitä korvaamatonta lajia, joita hautausmaat ovat täynnä. Mutta varmaa on, että työhön pääsemisen huuma on haihtunut, kun tällaisia mietin. Näinhän se käy, kun olot vakiintuvat, ihminen alkaa haikailla jotain uutta. Muutosta tai parannusta, parhaassa tapauksessa kaikkea tuota.

Viikonloppuna on vuorossa hättiäisten tappoa. Kerroinkos minä, kun jonkin aikaa sitten lounaspöydässä julteltiin harrastuksista. Kun kerroin roolipelaavani, ihmiset sotkivat sen larppaamiseen. Yksi kertoi nuorna tyttönä harrastaneen cosplayta. Ja että minut kuulemma voisi hyvin kuvitella prinsessapukuun korkea hiippahattu päässäni. Korjasin tietenkin väärän luulon, totesin, että jos minun johonkin pitäisi pukeutua, se olisi pahan noidan vaatetus. Se melkein löytyisi vaatekaapistakin ja naamasyylätkin ovat jo lähes valmiina.

Pitkiä pellavia

Työpaikan tuleva osoite selvisi perjantaina, tai ainakin paikka, josta ryhdymme jatkamaan neuvotteluja. Mutta sen vaan sanon, että jos nyt ei allekirjoiteta sopimusta, niin ei muuteta parin kuukauden päästä. Työmatkani tulee lyhenemään hivenen sekä säilymään yhtä yksinkertaisena. Suunta on oikea. Mukavinta on tietää, että yhden ystävän firma on aivan naapurissa, saattaa olla, että tapaamisemme jatkossa helpottavat. Pepun merkeissä, niin kuin hän perjantain punaviinin minulle lyhensi. Minua nauratti. Tilat remontoidaan meitä varten, ongelmia tulee tuottamaan parkkipaikkojen vähyys, mutta sekään ei minua koske, eihän minulla ole edes autoa.

Viikonloppu meni vauhdilla. Perjantaiset treffit entisen kollegan kanssa loppuivat valitettavan lyhyeen, kun hän sai vatsansa kipeäksi. Raukka on syönyt useita lääkekuureja perätysten, edelleen yksi hevoskuuri kesken, eikä kiusattu vatsa kestänytkään viiniä ja pizzaa. Olin kotosalla jo yhdeksän jälkeen. Ja hyvä olikin, kun seuraavana aamuna kello soi jo ennen kahdeksaa.

Ylimääräinen työpäiväkään ei tuottanut ongelmia. Puhua sai taas niin, että Carmolis-pastillit tulivat oikeasti tarpeeseen. Kokouksen päälle lähiketjuravintolassa tarjottu ruoka ei ollut maukasta, mutta sitä osasin jo odottaa edellisen kerran perusteella. Pikkuveli kertoikin, että aikovat vaihtaa palveluntarjoajaa, kun eivät ole itsekään tyytyväisiä laatuun olleet. Viini kuitenkin oli juotavaa.

Maksun saatuani olin jo kotiin matkalla, kun sain kutsun naapurilähiöön vähän niin kuin treffeille. Pitänee syyttää niitä juomiani viinilasillisia, kun vastaanotin kutsun. Pääsin tekemään varsin kattavan ravintolakierroksen, joka päättyi paikkaan, missä viimeksi takkini lähti vieraan henkilön mukaan. Tällä kertaa mitään sellaista ei päässyt tapahtumaan, sen sijaan minä menin jatkoille samaan paikkaan. Ja taas sama oli lopputulos. Ilman unta hiihtelin sunnuntaipäivällä kotiin. Minut kyllä olisi heitetty autollakin, mutta en tahtonut. Teki mieli vähän haukata happea ja hengittää syvään.

En tiedä vieläkään mitä sanoisin. Todennäköisesti tästä ei muuta seuraa kuin ongelmia, mutta enkös minä ole niihin jo tottunut? Kivaa seuraa se ihminen kyllä on, mutta minä en nyt ole ihan varma, lietsommeko liikaa toistemme huonoja ominaisuuksia. Ominaisuudet ovat kyllä yhteensopivia. Ja sitä paitsi, mitä pitäisi ajatella henkilöstä, jonka mielestä muistutan kyykkyviulunsoittajaa – se taisi tosin olla huonoa huumoria.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin 10 tuntia. Viime yönä vajaa kahdeksan lisää. On yhden yön unien väliin jättämisestä jokin ihan konkreettinen hyöty. Hyvää teki myös eilinen kävelyretki, ihan kuin olisi hengittänyt kosteata vesipilveä.

***
Edit. 18:20 Ottoveljeni antoi taas hupaisia ohjeita, kun hänelle kerroin tapahtuneesta. En nyt väitä, että aikoisin niitä neuvoja noudattaa, kun en tiedä, että tahdonko tapahtuneesta mitään. Mutta jos tahdotte miehen mielipiteen siihen, kuinka hankala kaveri saadaan tokenemaan, niin tässäpä se:

"Muista, että miehen sydän ja aivot sijaitsevat siinä kivesten tuntumassa, että sitä kautta. Ja hyvät ruuat jeesaa. Tie sille pitkätukalle sienilasaknee, antaa siulle hyvät kyyvvit siitä hyvästä. Sie kokkaat, hiän pannoo. Ja pane siehii häntä niin ankarasti, jotta ei käy muut naaraat eis mielessä. Sillä tavalla ne saa sitoutumaan."

Meinasivat kahvit tulla töissä näytölle, kun tuon luin. :-D