TMP ja pieni hunninko

Perjantaina paikallisoppaani odotti minua Tampereen rautatieasemalla, kun juna laskeutui aikataulussaan asemalle. Veimme kassini hotelliin, ennen kuin siirryimme Artturiin. Siellä kun on perjantaisin visa. Onneksi porukka ei ole tiukkapipoista, mukaan pääsee vähemmänkin tietävä kansanosa. Kuinka ollakaan, tällä kertaa sijoitus oli toinen. Minäkin tiesin jotain.

Illan sujumisen taisi pelastaa äkillillinen tarpeeni syödä jotain ihan illan alkajaisiksi. Lihapullia ja maalaisranskiksia. Maistuivat hyvältä. Ja sen jälkeen maistuivat virvoittavat vedet. Ravintola oli tällä kertaa varautunut useammalla Magnersilla kuin edellisellä käynnillani. Silloin ne pääsivät nimittäin loppumaan.

Seuraavassa ravintolassa, Tentissä, sen sijaan ei ollut yhtä hyvä tuuri. Sieltä loppuivat sekä siideri että jallu. Mutta mukavuus jatkui, kyllä sieltä jotain mukiinpantavaa löytyi. Minä sitten pidän tamperelaisista, he ovat jotenkin helpostilähestyttävää sakkia. Hyväksyvät turistinkin joukkoonsa. Se huomasin silloinkun kun vielä ennen hotelliin menoa poikkesin Roosterissa, sielläkin pääsin haastelemaan paikallisten kanssa. Alkoholilla saattoi tosin olla jotain tekemistä asian kanssa.

Aamulla nukuin aamupalan ohi. Ei harmittanut, koska uni on aina prioriteettilistallani ensimmäisenä. Paikallisoppaani saapui ja kävelytti minut halki kauniisti kimaltelevan kaupungin. Yöllä oli satanut lunta pieni kerros, mutta kadut olivat sulaneet. Aurinko paistoi ja ilmaa oli helppo hengittää. Kohteemme oli Sara Hildenin taidemuseo, siellä on Varhosen Antin näyttely. Olipas se hieno kokemus! Näyttely oli huomattavasti laajempi kuin joskus 80-luvulla näkemämi Warholin näyttely Tampereen nykytaiteen museossa. Kyllä se jätkä vaan on ollut taitava ja kekseliäs. Suosittelen, menkää katsomaan.

Ystävän tytär liittyi seuraamme loppunäyttelyn tutkimisen ajaksi. Sen jälkeen matkustimme keskustaan syömään. Viidentoista minuutin kiduttavan odotuksen jälkeen pääsimme pöytään Napoliin. Emmekä jonottaneet turhaan, herkullista oli ja vaarallisen täyttävää. Sen jälkeen meillä oli vielä aikaa käydä kahvilassa latkimassa lattea. Lapsukainen sai suklaakakkunsa ja vaikutti kovin tyytyväiseltä. Juna-asemalla heitimme hyvästit, pääsin junaan ja yritin levätä.

Minulle ei annettu kameraa, mutta osaan piirtää välillä. Hankala pelaa biljardia. Näkisitte, kun se seisoo. Mukadaideellinen viritelmä.

Mutta koska olen houkuttelulle altis, annoin jälleen kerran periksi. Kävin kotona kääntymässä ennen kuin matkasin naapurilähiöön tapaamaan herra Hankalaa. Olihan meillä iltamat jälleen kerran hänen ystäviensä seurassa! Älytöntä, koska meillä on hauskaa yhdessä, mutta hauskanpitoa se vain on. Kerrankos täällä eletään, totesin itselleni. Minusta vaan jotenkin tuntuu, että tässä on taas yhdenlainen kaava muodostumassa. Tuttu juttu menneiltä vuosilta.

Ällöttävää oli kotiin tullessani törmätä itsensäpaljastelijaan. Siinä se saatana heilutteli värkkejään keskellä tietä, kun vaihdoin junasta bussiin. Piti karjahtaa kaverille, että jos ei häviä, niin poliisin soitan. Olisin soittanutkin, mutta kun akku oli puhelimestä loppu. Harmitti, mene tiedä vielä joku pikkukakara joutuu moiselle altistumaan. Nyt pysäkillä oli minun lisäkseni vain nuorehko ulkomaalainen tyttö, joka ilmiselvästi säikähti ja tuli lähes selkäni taaksi piiloon. Kun olisi ollut pyssy tai edes ritsat! Olisi yksi munaton vähemmän tässä maailmassa.