keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Janoisa

Unohdin autuaasti työhöntulotarkastuksessa saamani kutsun toiseen verikokeeseen (perussetti; sokerit, kolestroli, blaablaablaa). Minun olisi pitänyt mennä jo tammikuussa. Enhän minä ole kuin kaksi kuukautta myöhässä. Pitää vaan elää toivossa, että tulokset ovat suotuisia vanhalle naiselle.

En kyllä ole aivan varma, onko tämä tänään viisas ratkaisu. Epäilen, että minussa virittelee saapumistaan flunssa, joka on riehunut meillä töissä jo useamman viikon. Mutta ehkä tämä on vain allergiaa, kurkussa on joku tikkueläin ja nenä tuhistaa. Esihenkilöni sen sijaan sairastui jo viime viikolla perjantaina, eikä loppua ole näkynyt. Ongelmaksi tilanne muodostui minulle, kun jouduin kylmiltäni hyppäämään osakeyhtiökuvioihin heti maanantaiaamusta.

Ainakin kaksi päivää olen saanut pidettyä kaikki pallot ilmassa. Tämä on toisaalta ollut mielenkiintoista ja toisaalta ahdistavaa. Liian paljon uusia asioita, eikä ketään neuvomassa, miten ne tehdään. Mutta ihme kyllä, olen onnistunut tähän saakka. Katsotaan nyt, jos jo tänään pääsisin takaisin oman työni pariin. On nimittäin aika käymässä vähiin ennen muuttoa. Sillekin pitäisi keretä jotain tehdä.

Mutta se sairastuminen on kyllä kielletty. Ystävä on tulossa pitkästä aikaa kylille, kaikkea kivaa on taas luvassa, kuten Battle Beastin keikka ja blinikestit. Sitä ennen pitää töitä jaksaa.

Nyt on vaan jano. Vieläkö on pitkä aika labran aukeamiseen?

Ei kommentteja: