Jääkaappi on massiivinen, voi olla, että muutan sinne asumaan kesällä. Pakastin taas on rääpäle. Eihän sinne mahdu kuin jääpaloja, muutama hassu käntty ja hätävarajäätelö, -jättikatkaravun pyrstöt, -maggara ja -pinaatit. Väärin, niin väärin, sanoo hamsteri ja pelkuri minussa. Mutta elän senkin asian kanssa, koska olen joustava ja mukautuva - ja sitten tapan kaikki loppupelissä.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä heräsin vain kahdesti, nukuin melkein heräkellon kilkatteluun. Minullahan on stressi, tajusin. Ei tämä ehkä keski-ikää olekaan. Tai sitten tämä on molempia. Tein töissä ihmeitä ja sain hallitusmateriaalin kasaan, oon kone. Mutta rikkinäinen ja yskivä kone, koska sen päälle kannoin vielä reilun 50 muuttolaatikkoa odottamaan korkeaan polviasentoon töihin saapuvaa rahvasta. Vai ylhäisöstäköhän pitäisi puhua? En kestä työtilannetta, en kestä sen ajattelemista, mutta juma, että menevät työpäivän tunnit nopeasti! Kunhan tämä show on ohi, minä revin vaikka paperia, että jotain tuhoa saan aikaan. Viime yönä ei unihiekan jakelussa armahdettu samalla tavalla.
Maanantaina rakentelin yhden työhakemuksen. En muistanut tallentaa sitä, että minua syletti. Tein sen toistamiseen eilen tiskaamisen päälle. Toisella kertaa onnistuin, jeesukset tallentavat (jesus saves) ja korjasin pari kardinaalimokaakin sieltä. Pyörin omituisissa voitonriemun ja pelon sekaisissa tuntemuksissa, vaikken todennäköisesti pääse edes haastatteluun, koska olen vanha, eikä kukaan täyspäinen minua enää tahdo. Toisaalta ymmärrän, että olen aika uskomattoman hyvä työssäni, ihan niin kuin silloin opiskeluaikoina jo arvelin. En vaan osaa todistaa sitä kenellekään muulla kuin työllä, en osaa puhua, enkä myydä itseäni. Mutta eikö kukaan muu vihaa niitä firmojen omia rekrytointisivuja? Niiden logiikka on aina erilainen ja aina saat keksiä mitä mielikuvituksellisempia tapoja saada itsesi julkituoduksi. Etenkin jos teet hakemusta pienellä läppärin ruudulla ja olet sokea pöllö. Onko pöllöille missään omaa sivua?
Hankala on pakkosoittanut minulle Volbeatia niin paljon, että olen koukussa. On hänessä sitten jotain hyvääkin, sen lisäksi että minut juomaan panee*. Olihan tuo jo aikakin, että tanskalaisiin taas hurahdin! Edellinen oli DAD - ja siitä on jo aikaa.
Olen kai ajatellut lopettaa tyypin tapailemisen, koska en näe siinä kovinkaan paljon hyvää. Kai. Justiinsa joo, voisinkohan ryhtyä käyttämään ajattelemiseen aivoja? Voisiko joku antaa minulle yksityiselämässä käytettävät ajatteluvälineet?
***
* Kari Suomalais-tribuutti. Muistan yhden stripin, joka menee jotenkin näin:
- Vaimoni minut juomaan panee.
- No, onhan hänessä sitten jotain hyvääkin.
Herra on yhtä ambivalentti kuin Picasso silmissäni, mikä h*levetti siinä on, että rakastun piirtäviin sovinisteihin, vaikken tahtoisi? Hirveän vaikeata pitää ja tajuta, millainen p*skiainen toinen on. Miksi se on niin vaiketa normielämässäkin?
Minun pitää lakata kiroilemasta, se on rumaa.
4 kommenttia:
Mun broidi tutustutti mut aikoinaan Volbeatiin. Vähän turhan "humppaa" mun makuun, mutta kyllä sitä kuuntelee hetken aikaa. ;)
Sun pitää miettiä, että onko se Hankala vaan huvitusta tähän hetkeen vai haluaisitko oikeasti jotain muuta... Ja siihenhän ei kukaan muu osaa vastata kuin sinä itse.
Hyvä, että sait toimivan jääkaappipakastimen nopeasti.
Volbeatilla on monenlaista. Mutta ihanaa on toki tietää, että meitä riittää tässä maailmassa - sellaisia, jotka raskaammastakaan eivät säikähdä.
Hankala. Yyh, en tiedä. Voisiko joku muu tehdä kaiken puolestani, kun minä vaan teen kaiken väärin? Siksi varmaan kannattaa kirmata karkuun.
Jääkaappipakastin on perustarve ensimmäisessä maailmassa. Sellaisesa kun vielä toistaiseksi elämme.
Mullekin yksityiselämässä käytettävät ajatteluvälineet! Mutta oikeastihan se on niin, että ei sitä yksityiselämää millään ajattelulla eletä, tiedäthän, vaan tunteella.
Olisi siinä hyvä vähän aivojaankin käyttää, ettei aivan älyttömäksi herkeä. Harmi, että moinen taito puuttuu aika pitkälti.
Lähetä kommentti