Rakas päiväkirja,
Oikein v*tuttaa, kun tajuaa jo aloittaessaan, että tulee tekstiä täynnä samaa vanhaa p*skaa. Olen väsynyt, olen rikki, en ole saanut unta, töissä on ollut rankkaa. Jalat ovat kipeät, koska kävin töiden jälkeen paitaostoksilla (4 paitaa, kolmet rintareput, hyvä kaappaus, halavalla sain) ja bussinperkele ajoi ohi väliaikaispysäkin. Aikaa meni ja käämit paloivat.
Minun piti lämmittää sauna ja tsillailla, mutta löysin itseni tarraamasta punaviinipulloon. Ei tässä mitään saunoja tarvita, punkku lämmittää sisäisesti ja kevyt hiki tulee viimeistään huomenna. Se vaan olisi tehnyt hyvää kädelleni, jossa ilmeisesti on joku tenniskyynärpää. Puristusvoima on kadonnut, nostaa sillä ei enää voi edes litran maitopurkkia kiljahtelematta sisäisesti. Minä en edes käytä hiirtä oikealla kädellä, mene tiedä, mistä sekin muutama kuukausi sitten tuli. Varmaan psyykkinen vamma, sotakoira Musti tunnustaa.
Töissä meni kaikki hyvin, joten se siitä. Tai hyvin ja hyvin, sain paljon hyvää aikaan ja vähän pahaa. Ongelmia jäi ratkaistavaksi ensi viikollekin. Kävin syömässä työpaikkamme naapurissa tolkuttoman kokoisen salaatin. En jaksanut syödä kaikkea. Siellä oli paljon ihmisiä ja ääntä. En oikein tiedä, pidinkö siitä, vaikka ruoka olikin hyvää. Halpaa se ei kyllä ollut.
Sitten pieni kevennys, naamakirjassa yhdessä ryhmässä jaettiin tällainen vauvasivulinkki. Minua nauratti. Olin alkuaikoina mukana minäkin blogimaailmassa, mutta siitä ovat - kiitos jumalatar - ajat muuttuneet. Blogin nimeä ja nickiä olen vaihtanut sen verran taajaan, että enää aniharva tietää, mistä aloitin. Minulla muuten on ensimmäisen blogini teksti kokonaisuudessaan printattuna talteen, voi kamala ja voi kauhea, että se on ollut hirveätä aikaa. Mitenhän minä selvisin siitä hengissä? Vai onko niin, että olen sen verran paha, etten kuole kulumallakaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Olen täällä samaan aikaan ja punaviinilasin kanssa. :)
Saat olla väsynyt ja rikki ja kaikkea. Taaskin. Sinulla on näet elämä, ei kulissia, ja elämä on tuollaista. Normaalia ja rankkaa. Välillä on sitten ihanaa ja huikeaa ja säkenöivääkin. Kuten sinäkin olet. :)
Etkä ole todellakaan paha. Selvisit siitä kaikesta hengissä, koska sinulla on tässä maailmassa vielä tärkeä tehtävä: tuoda iloa meille muille. <3
Ei se ole pahuutta, sitä kutsutaan selviytymiseksi. Vaikka kuulunee kirosanoihin nykyään sekin (sinne voimaantumisen ja henkisen kehityksen jne sekaan).
Eksyin eilen juuri tuon vauvapalstan aiheen äärelle (en enää muista mitä hain, älkää kyselkö enempää)! Onneksi olen aina ollut nobody Blogistaniassakin, niin ei tarvitse kenenkään vatvoa vuosien jälkeen missään perhesivuilla... Vähän toisaalta tuntui yksinäseltä dinosaurukselta, mutta sitten ajattelin, että elää kulkee eteenpäin ja kaikki muuttuu. Ja sitten tunsin itseni yksinäiseksi dinosaurukseksi. Samala nimimerkillä ja samassa blogissakin vielä (joitakin syrjähyppyjä lukuunottamatta) Meinasin jopa blogata aiheesta, mutta tässäpä tämä tulikin. Kiitos, hei.
Vai olit, Nollis, samoissa touhuissa. :-D Joo, en ehkä ole paha, mutta vähän viallinen. Koitan selittää itselleni, että kaikki ovat ja saa olla. Kyllä mie vielä joskus sen läksyn opin.
Mymskä, olisit kirjoittanut vaan. Mutta hyvä, että tänne kirjoitit ainakin. Sitä paitsi sinä et ole nobody, tiedän, että sulla on faneja.
Itse taas vaihdan identiteettiä, kun tahdon kääntää sivun, vaihtaa tahkoa, aloittaa uuden luvun, jättää mielipahaa aiheuttavat asiat taakseni. Se on minun tapani selviytyä.
Seurasin edellistä/edellisiä(?)kin blogejasi. Ja siksi olenkin niin onnellinen näistä nykyisistä jutuistasi.
Laav,
Åboriginal
No mutta sepä hieno asia! Kaikkea kuitenkaan sitten tarvitse selittää uusiksi. :-D
Lovee lovee!
Lähetä kommentti