Lämpenevä kylä

Pidin eilen raskaan musiikin kuunteluiltamat. Siihen kuului osana myös virvoittavien juomien nauttiminen, jonka päälle rumusin vielä Kallioon. Baareissa oli mukavia ihmisiä liikkeellä, tuli haasteltua mitä erilaisemmista asioista ystävällismielisessä ympäristössä. Roskapankissa minua lyhykäisen keskusteluhetken jälkeen halasi uskomattoman lämpimästi ja pitkään mies, joka oli jälkikäteen kertonut kaverillensa ihastuneensa minuun. Tuntui kummalliselta, kun hänen kaverinsa, tuntematon ihminen, tiesi nimeni ja paljon muutakin minusta, vaikken sanaakaan ollut hänen kanssaan vaihtanut.

Mutta sinne jäi Kallioon sekin halailija, kun sain kotiinmenokohtauksen. Minä sitä en aina ymmärrä itseäni, olisin nyt edes puhelinnumeron kysynyt. Törmäsin yhteen OH:n ystävistä bussia odotellessani. Hän oli iloisesti yllättynyt, ilmiselvästi olisi tahtonut jutella pidempäänkin. Oli kuitenkin ihan hyvä, että bussi tuli, tilanne olisi saattanut muuttua kiusalliseksi.

Tein musiikinkuuntelun lomassa syntymäpäivähankintoja, musta kaitaliina löytyi joltain hääsivustolta(!) ja kertakäyttökameratkin tilasin. Tahdon, että synttärit ikuistuvat filmille, koska ne tulevat olemaan viimeiset järjestämäni omat juhlat. Mietin, että pöytien koristelussa pääsen vähällä, jos hankin vielä värikkäitä tuikkuja ja maljakoihin muutaman auringonkukan tai gerberan. Se saa riittää. Laskeskelin vähän ruokamääriä, lopullisesti määrät tietysti selviävät, kun saan vastaukset vierailta. Kutsuja lähetin useita, mutta toisaalta tiedän, etteivät kaikki kuitenkaan pääse paikalle.

Vielä on ratkaisematta henkilökuntaongelma, tyypit, jotka juhlan aikana huolehtivat tarjoilusta ja tiskaamisesta. Tarvitsen itsenäisesti toimivan porukan, jota ei tarvitse vahtia, joka voi juhlan jälkeen kerätä tavarat kasaan (tietokoneen, säästettävät koristeet, loput juomat) ja toimittaa ne sitten minulle sunnuntaina. Sen lisäksi porukan pitää palauttaa juhlapaikan avain maanantaina tai tiistaina, minä sitä en ole tekemässä, koska lento lähtee ennen kahdeksaa maanantaiaamuna. Minulla kyllä on yksi kaverin kaveri tiedossa, melkein jo puoliksi luvannutkin hoitaa asian, pitää vain saada vielä hänet kiinni, että voin kysellä, minkälaisella rahalla he sen tekisivät.

Minulla on yleensä aika vahva joie de vivre, mutta tänään siitä ei juuri näy. Olen nuutunut henkisesti, tunnen itseni vanhaksi ja typeräksi rimpuilijaksi. Mutta se menee ohi, taidan lämmittää tänään saunan ja parantaa maailmani. Ei aina voi olla parhaimmillaan, minulla vaan on pitkä positiivinen putki takanani. Toivottavasti töissä olisi rauhallinen viikko, että voin ensi viikonloppuna tavata sukua Suomen Turussa. Siellä en olekaan moniin vuosiin vieraillut. En kyllä ole tavannut isän puoleisia serkkujanikaan. Outoa, että isäni on ainoana elossa sisarusparvesta, kuvittelin aina, että hän olisi ensimmäisten lähtijöiden joukossa. Se hetki ei kyllä enää kaukana ole, viime tapaamisen perusteella uskoisin monttubileiden olevan lähellä. Ukkeli on jotenkin luovuttanut.

Ja nyt en aio ryhtyä perkaamaan isäsuhdettani. Sitä olematonta siis. Se ei nimittäin yhtään paranna oloani tai lisää elämäniloa. Tähän mitään itsesäälikohtausta enää tarvita. En ajattele, en ajattele, en ajattele.

Tenniskyynärpään tuki muuten oikeasti auttaa. Käteen ei satu enää niin paljon, mutta ei sillä kyllä mitään kannella. Ei jumalauta edes puolen litran siiderimukia voinut nostaa baarissa... Pitänee jatkossa pyytää pilli tai juoda jallua. Hehe.