Tein eilen kahdeksantuntisen päivän. Viimeksi olen päässyt niin vähällä pääsiäisen aikaan. Älkää ymmärtäkö minua väärin, tekemistä jäi vaikka millä mitalla, mutta pääsin pois töistä tuntematta suunnatonta ahdistusta ja suoranaista hätää tekemättömien töiden takia. Itse asiassa tänäänkään en ole vielä matkalla töihin, aion mennä vasta kymmeneksi ihmettelemään, mikä on seuraava tuskan kohde.
Tai noh, kyllä minä tiedän, mikä minua jo nyt valvottaa joinain öinä. Tietysti se asiakastilaisuus. Tahdon onnistua siinäkin, tahdon saada vieraat viihtymään ja järjestelyt huomaamattomiksi, sellaisiksi kuin kaikki tapahtuisi itsestään kenenkään erityisesti ohjailematta mitään. Silloin olen omasta mielestäni onnistunut. Katsotaan, miten minun käy, on monia paikkoja, missä homma voi mennä pieleen.
Toisen puolen remontti alkaa tänään. Onneksi olemme kaikki jo saman katon alla, ettei tarvitse enää mitään muuttoa tehdä. Ja onneksi minulla ei ole siinä - ainakaan toistaiseksi - minkäänlaista roolia. Olen jo kyllästynyt talossa pyöriviin ukkeleihin. Aina minulta kysellään jotain sellaista, josta en tiedä mitään, sitten on taas otettava asioista selvää. Mitä vähemmän ihminen tietää, sen parempi - jos minulta kysytään. En tahdo tietää ikinä enää mitään.
****
Huomaatteko muuten, miten en laisinkaan valita lämmöstä? Lääkitys toimii. Onhan minulla toki lämmin, mutta en valu hikeä satasella. Uskomaton muutos! Miksi kärsin turhaan monta vuotta? Siksi, koska ongelma ei aikaisemmin ollut näin paha, nyt taas jaksan rupsahtaa rauhassa. Ja uni! Viime yönä heräsin kahdesti, mutta kokonaisuutena katselin yhdeksän tuntia unta - kuka olisi uskonut? Enkä edes käytä kuin puolet määrätystä estrogeenimäärästä, lääkäri suositteli aloittamaan sillä tavoin, että olisi noston varaa. Rakastan länsimaista lääketiedettä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti