Eurooppalaisia aatoksia

Tiistaina shoppailimme. Tai matkakumppani shoppasi, minä seurasin vierestä sekä häntä että elämänmenoa.Tulipahan tarkistettua paikallinen tarjonta, keskustassa ei minun kokoisilleni ihmisille juuri mitään löydy. Kenkienkin koot loppuvat 41een. Neljäkakkosia löytyi mustina ja ruskeina rumina matalakantaisina hirvityksinä, ei todellakaan tarvinnut niitä edes kokeilla. Suurikenkäisille olisi ollut muutama kauppa, mutta jäivät käymättä, kun olivat kauempana keskustasta.

Kannoin minäkin roposeni Amsterdamin turismielinkeinon pussukkaan; de Bijenkorfilta löysin valkoisen Gerry Weberin paitapuseron ja Magna Plazalta kolme löysää ja ohutta neulepaitaa (viinipunaisen, mustan ja tummanharmaan) sekä kivat roikkuvat korvakorut. Waterloopleinin kirpputorilta sormeen tarttui leveä hopeasormus, niitä olisin kyllä voinut napata mukaani useammankin, isoja ja näyttäviä sormuksia sattuu silmiin harvoin. Kirpputori oli mukava, vaikkakin pieni paikka, siellä olisin saanut aikaa menemään ihan vain ihmisiä tuijottelemalla.

Lounaan söimme vastaantulleessa kahvilassa, kokeilin hollantilaista pannukakkua. Se on aika turha lettu, jos minulta kysytään, ainakin suolaisena versiona. Boring, sanoo herkkup*rse. Iltasella tein meille tomaatti-juusto-basilikamunakkaan kotosalla. Oli niin ihanaa käydä ruokakaupassa, kun tomaatit olivat makeita, kurkut rapsahtelivat, salaatinlehdet hehkuivat. Ja marjoja oli vaikka mitä vielä tarjolla! En syönyt koko matkan aikana muuta makeata kuin kahvien kanssa tarjolle tuodut keksit sekä muutaman suklaatuulihatun. Muuten pärjäsin vadelmilla ja hedelmillä.

Tiistai-ilta tuli pysyteltyä kotona ihan siksikin, että olin saanut nivusiini ärhäkän hiertymän. Piti ottaa tuuletushoitoa. Sen lisäksi oli keskiviikkoaamuna aikainen herätys tiedossa, koska matkustimme Belgiaan, Antwerpeniin. Yksi uusi ystäväni lupasi ilmestyä sinne pääkaupunkiseudulta. Edestakaiseen junalippuun ei mennyt kuin vajaa 40 euroa, samalla näimme maaseutua, ilma oli edelleen uskomattoman lämmin, eteläeurooppalainen jopa. Viimeisen vaihdon missasimme, loppumatka köröteltiin paikallisjunalla, onneksi myös ystävämme vähän myöhästyi.

Antwerpenissä paikallisoppaamme odotti meitä rautatieasemalla, joka olikin melkoinen monsteri suomalaisplikalle, juniä lähti neljästä kerroksesta. Tai kolmesta ainakin. Itse rakennus oli kaunis kuin soittorasia. Kävelimme kaupungin keskustan halki alueelle, jossa ravintolat olivat auki lounasajan jälkeen. Siellä pääsin vihdoinkin sinisimpukoiden kimppuun. Hurja padallinen, maukasta viiniä, hyvää seuraa, naurua ja kälätystä - mitä muuta ihminen voi vaatia elämältään? Noh, paikallisen miesväestön flirtti ei mitenkään huonontanut tilannetta, tuli hyvä mieli, kun sai vähän silmänvilkettä.

Kävelimme Scheldejoen rantaan komealle laituriterassille nauttimaan jälkiruokajuomat. Keskustan halki toisen kerran pasteeratessamma huomasimme missanneemme lähes kaikkien kauppojen aukioloajat, niinpä majoituimme vielä kolmanteen baariin rautatieaseman liepeille pariksi tunniksi. Kieltämättä väsymys painoi jo silmää, kun takaisin päin läksimme suunnistamaan puoli yhdeksän maissa. Ja hiprakka. Ruokakaupassa vierailimme asemalla ennen junan lähtöä - junassa naureskelimme, että aika pitkä oli kauppareissu tällä kertaa.

Vähän pelotti ensimmäisessä junassa, kun konnaria ei kuulunut, emmekä tienneet missä pitäisi vaihtaa junaa takaisin Amsterdamiin päästäkseen. Onneksi se selvisi, Rotterdamissa seuraava juna lähti kohti Schipholia ja keskustaa viereiseltä laiturilta. Onneksi yksi nuori herra paimensi meitä kuin lammaskoira koko matkan ajan, hän ohjasti meitä aivan omaehtoisesti eteenpäin aina kun huomasi meidän epäröivän. Minua nauratti laskuhumalassa.

Kiitos ystäväiseni! Oli hienoa tavata! Seuraavalla kerralla tulen(/mme) suoraan pääkaupunkiseudulle. Ja seuraavalla kerralla varjelen paremmin tuliaiseksi tarkoitettua Oltermanni Cheddaria. Eurooppaan pitää kyllä tutustua paremmin lähivuosina, ei minusta minnekään lämpimiin maihin kuitekaan ole lähtijäksi.

***
Kaaos on melkein kesytetty. Kassit on purettu, lahjapullot laskettu ja sijoitettu kaappehin. Huomasin vasta nyt paketteja purkaessani, että lahjapöytään oli ilmestynyt myös toinen koru, Thomas Sabon ruusu pääsi roikkumaan työavainketjuuni, koska eihän minulla sellaista oikeata ketjua tietenkään ole. Minä kyllä tiedän, keneltä se tuli, vaikka kortti olikin irronnut taistelussa. :-D

Pelottaa töihin meno. Kunpa kaikki olisi sujunut hyvin!