Eilisen seminaarin jälkeen teki mieli silpaista känni toteen. Syletti pitkän kaavan mukaan. Mutta koska tänään tapaan ensimmäistä kertaa osastomme uuden vetäjän, en kokenut tarpeelliseksi pilata mainettani hänen silmissään heti ensi tapaamisella. Teen sen vasta sitten seuraavalla kerralla. Nyt pitää edes yrittää tehdä jonkin valtakunnan vaikutus ja vielä puhua kielilläkin.
Ja miksi harmitti? Pitkä juttu, mutta sanotaanko, että olisin niin paljon nopeampi kuin muut. Sen lisäksi hr-ihmeemme käytös osoitti, ettei ammattikuntaani juurikaan arvosteta. Avoimia asioita on liian paljon, helppoja ratkaisuja ei ole, mutta kukaan ei myöskään tahdo tehdä vaikeita ratkaisuja. Minun toiveeni johtajuuden paluusta oli kuolleena syntynyt ajatus. Se kuulemma pohditaan vasta seuraavassa vaiheessa. En jää pidättämään hengitystäni sitä hetkeä odotellessani. Ehkä nyt jotain pientä saatiin aikaan, mutta avoimia asioita kyllä riittää. Minä kerkeän eläkeikään, ennen kuin ne ratkeavat.
Otin yhteyttä osteopaattiin ja esittelin ongelmani. Nyt odottelen vastausta, onko hän sitä mieltä, että minun kannattaisi tulla vastaanotolle. Nimittäin mielialan nousua haittaa hivenen myös kalvava tunne lonkassani. Ei se ole kuolemankipeä, vaan nakertava. Minä ja kivut emme sovi yhteen, minusta kun puuttuu kestonappula.
Päivän positiivinen asia olkoon se, että ei tätä tuulta loputtomiin kestä. Onneksi olen enimmäkseen hyväntuulinen ja elämääni tyytyväinen ihminen, välillä vaan tulee suo vastaan minullakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti