Koen vastenmielisyyttä ja pelkoa, on maanantaiaamu. Töihin pitää lähteä, kalsaritkin kaivoin eilen valmiiksi esille, onneksi pakkasta ei ole luvattu kuin täksi päiväksi. Aamut eivät vielä ole osoittaneet vaalenemisen merkkejä, ei siihen kauan enää mene, mutta en malttaisi odottaa. Valon määrä saattaa vähän edes helpottaa tilannetta. Sen lisäksi on syytä psyykata itseään, että se on vain työtä enkä voi tehdä kuin määräni asioita. En voi jäädä tekemään ympäripyöreitä päiviä, koska minulla ei ole tuuraajaa. Kahdeksan tuntia on riitettävä, tai seitsemän ja puoli, kahdeksaan se kyllä menee väkistenkin.
Viikonlopun vietin visusti sisätiloissa. Tilailin matkalippuja erinäisiin kohteisiin. Mietin, että olen ehkä hivenen rauhoittumassa levottomimmista ajoistani. Tai oikeastaan paljonkin, jos vertaa vaikka parin vuoden takaiseen tilanteeseen. Nyt harkitsen edes nimeksi, ennen kuin teen päätöksiä. Impulsiivisuutta vaan on edelleen liikkeellä turhan paljon. Onneksi edes olen vähentänyt alkoholin kanssa pelleilyä, mutta onnistun järjestämään rahareikiä siitä huolimatta. Pitäisi keskittyä säästämään! Suureksi ilokseni unta riittää, siitä olen ollut lievästi sanoen ihmeissäni, heräilen, mutta saan uudelleen unta.
Äitini leikataan keskiviikkona. Katsotaan nyt sitten, miten siinä käy. Toivottavasti hyvin, parastahan minä hänelle toivon.
Itse olen ajautunut kirjeenvaihtosuhteeseen. Kumma juttu sekin. Mitähän siitä vielä seuraa? En ole yhtään innostunut sotkemaan arkeani yhtään enempää, joten enpä usko, että seuraamukset kummempia ovat. Ajanvietettä, suhteellisen harmitonta, uskoisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti