Elämysretkeilyä

Musiikki on hieno asia, olen kovin iloinen, kun sain sen takaisin elämääni. Keikat ovat mukava ajanviettotapa, ne ovat parhaimmillaan mieltänostattavia, euforisia kokemuksia. Parasta on, jos saa kokea hienon keikan hyvän ystävän kanssa, joka arvostaa näkemäänsä ja kuulemaansa kuten minä. Perjantain Huff´N´Puffin keikka oli juuri sellainen, euforinen jaettu kokemus. (Ja humalluttava, pitää totuuden nimissä sanoa.)

Nyt on Marjolla BÄNDI. Ääni sen kun paranee vanhetessaan, saa sävyjä. Puhaltimet ovat lähes kaikissa tilanteissa hyvästä, eivätkä taustalaulajat olleet lainkaan pahasta. Sitten kun biisit ovat vetäviä, niin mitäpä muuta ihminen voi tehdä kuin nauttia ja tanssia. (Ja juoda, kuten jo taisin todeta.) Virgin Oilin keikkapaikka on muuten yksi Helsingin parhaita. Sinne mahtuu sakkia, kaikki näkevät ja kuulevat ja äänentoisto on soiva.

Keikan jälkeen olisi pitänyt lähteä kotiin, vaan ei. Vielä rumusimme baariin. Se ei enää ollut viisasta. Sinne nimittäin meni lauantai, harakoille. En tosin ollut aikonutkaan tehdä mitään, vähän se viime viikkoinen kantajani tosin vonkasi minua joihinkin tuntemattomien ihmisten bileisiin, mutta en vaan jaksanut. Lämmitin saunan ja tein pizzan. Mineen oikein tiedä, mitä minun pitäisi ajatella mokomasta kaverista, ehkä on taas oikeasti parempi noudattaa omaa neuvoaan ja antaa ajan kulua, se hoitaa suurimman osan ongelmistani.

Minua jotenkin nauratti, kun ystävän kanssa ennen keikkaa tunnustimme toisillemme tyttöjen juttuja. En ole tottunut sellaista tekemään muuten kuin täällä julkisesti. On yleensä sellainen tunne, että kuka tuollaista p*skaa jaksaa kuunnella. No, jaksaa, jos on itsellään tilanne päällä ja tuntemukset pinnassa. Kiitos siitä!