Miehekästä menoa

Töissä oli yllättäen sellainen päivä, että pystyin laskemaan ainokaisen alaiseni vapaalle. Siinä sitten touhusin omiani, ehkä jopa ensimmäistä kertaa tajuten, mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Todennäköisesti tämä väliaikainen mielenhäiriö on mielestäni hävinnyt maanantaihin mennessä. Kerkesin jopa jutella (!) ihmisten kanssa, nauroin hereästi (enpä muista, koska viimeksi) ja suunnittelin tekemättömien töiden järjestystä. Sain pari kiireisintä tehtyä.

Toisesta toimipaikastamme saapui pari kollegaa kokoukseen. Olin luvannut ennen kokousta pyöräyttää heidät ympäri pääkonttoria, että saavat jonkinlaisen kuvan asiasta. Toista en ollut tavannut laisinkaan, toisen varmaan vähän sen jälkeen, kun saavuin palkkalistoille. Molempien kanssa olen koko ajan ollut tekemisissä, joko puhelimessa tai sähköpostilla. Molemmat ovat auttaneet minua suunnattomasti, toivottavasti tunne on molemminpuolinen. Tai sellainen tunne minulle ainakin tuli siinä vaiheessa, kun tämä ennen tapaamani ylen miehekkäästi riensi käsi ojossa minua kohti ja kätteli. Onko teitä koskaan mies kätellyt niin, että siitä tulee olo, että se halaisi, jos ilkeäisi? Siinä oli jotain sellaista alkukantaista, yltiökohteliasta, miehekästä, herkkää, komeata ja näkyvää, että varmasti muutkin huomasivat, etteivät siinä tavanneet vain väkisten vastakkain laitetut henkilöt. Olipa hieno tunne! Voitti pusut ja halaukset mennen tullen, käsiparkani tosin muistaa sen pitkään.

Kohta ystävän kanssa bongaatte minut kyliltä. Jotta jos satutte samaan baariin, mie olen se 50-vuotias blondi, joka laulaa Marjon tahtiin. Moikatkaas, jos satutte huudeille.