torstai 16. huhtikuuta 2015

Avataan tästä

Minulla on turha ja toistuva valituksen aihe. Työ. Kun eilen jossain vaiheessa ryhdyin pyörimään itseni kanssa ympyrää, ymmärsin, että koppihoitoon oli kiire. Minut keskeytetään koko ajan mitä ihmeellisimmillä kyselyillä, toiveilla ja sosiaalisilla kommervenkeillä. Eilen entinen kollegakin sai siitä osansa, kun tuli hyvää hyvyyttään tervehtimään meillä käydessään, jouduin kieltäytymään pienestä keskusteluhetkestä, koska taivas oli juuri tipahtamassa niskaani. Niinpä menin koppiin rauhoittumaan, jo se, että sai tehtyä pari tuntia töitä keskeytyksettä, auttoi. Tänään sama tekniikka ei toiminut, koska olin autuaasti unohtanut tiimikidutusiltapäivämme. Ei mikään ole niin kamalaa kuin kuunnella korusanoja neljä tuntia työnantajan vakoojan suusta. Eikö olekin rakentava ajattelutapa?

Unen määrä ja laatu ovat vaihdelleet kovin viime aikoina. Sekään ei auta. Viime yönä onneksi näin uniakin, heräsin vain pari kertaa. Edellisenä yönä nukuin nelisen tuntia ja heräsin monesti. Ensi yöstä toivon keskiarvounellista tapahtumaa, että jaksaisin tehdä jotain töiden jälkeen - niin kuin vaikka työhakemuksia.

Ottoveljelle olen siirrellyt rahoja tililtä toiselle. Hän oli löytänyt naapurimaasta suomalaiselle koulutukselle lyhyemmän vaihtoehdon. Kalliiksihan se tulee, maa on kalleimpia Aasiassa, mutta hän on päättänyt, että näin hän pääsee nopeammin mielensä päähän ja ansaitsemaan. Johan tuo alkaa olla aikakin, että kerkeää ansaita eläkerahat ja sijoituspaikan minullekin. Eiku.

Mistä se johtuu, että kaikki kylppäritarvikkeet loppuvat kerralla? Meni omaisuus hammastahnaan, wcpaperiin, deodoranttiin, silmämeikinpoistoaineeseen, shampooseen, sähköhammasharjoihin ja hammaslankaan. Mutta toisaalta parempi tehdä ostokset heti palkkapäivän jälkeen, ettei tule sniiduilun tarvetta. Sähkölaskunkin maksoin, sitä mie vaan mietin, että tällä hetkellä sähkönsiirtomaksut ja verot ovat jo enemmän kuin varsinainen sähkönkulutukseni. Käytän vuodessa noin 1100 kilowattituntia, sen alemmas en taida pystyä kykenemään. Jääkaappipakastimen vaihto auttoi tiputtamaan kulutusta 15 %lla edellisestä vuodesta.

Ei kommentteja: