maanantai 7. syyskuuta 2015

Kaikenlaista keikkaa

Olen jo pidemmän aikaa haikaillut uuden pussilakanan perään, sellaisen, joka todennäköisesti kestää tädiltä veljentyttärelle. Ikeasta saa kivan värisiä, mutta ne menettävät varsin pian kuosinsa. Finlaysonkaan ei enää ole entinsensä (peltilakanoita), mutta vähän parempi kesto niissä on kuitenkin. Niinpä kun satuin vierailemaan männä viikolla tehtaanmyymälässä, löytämään sopivan värin ja kuosin ja vielä päälle soveliaat tyynyliinat, niin tein syntiä. Sitä pikkuisen helpotti, että ymmärsin myyjän vihjeen ja liityin kanta-astujaksi, sain 20 % halvennuksen. Mutta kirpaisi se silti.

Vielä enemmän kirpaisi perjantaina töiden jälkeen, kun kävin jonottamassa puhelimeni pois huoltoretkeltä. Kului sekä aikaa että rahaa, kumpaakaan ei ollut liikoja. Etenkin kun piti olla ystävän kanssa treffeillä jo puoli seitsemältä. Puhelin jäi lataukseen, hiki oli, suihku- ja laittautumisaikaa oli puolisen tuntia. Mutta kerkesin, en ollut kuin vajaan kymmenen minuuttia myöhässä.

Ensihätään otimme yhdet jo treffipaikalla, vaikkei Tsikos-baari mikään vuoden viehätys olekaan. Ystävä sanoi, ettei häntä olisi Tinderitreffeille menokaan niin paljon jännittänyt kuin meidän tapaamisemme. Edellisestä varsinaisesta tapaamisesta nimittäin oli yli 20 vuotta. Silloin oli kaikenlaista draamaa ja väärinymmärrystä liikkeellä. Kutsuin hänet kuitenkin syntymäpäivilleni viime syksynä ja nyt saimme vihdoin aikaan tavata toistamiseen ja ihan kahdestaan. Niin siinä vain kävi, että aivan kuin emme koskaan olisi taukoa tapaamisessa pitäneetkään, juttu luisti ja nauru raikasi.

Siirryimme naapurilähiöön syömään. Pitää myöntää, että Kaskessa ovat eväät sekä riittoisia että maukkaita. Huitaisin kitusiini nyhtöpossuburgeria niin paljon kuin mahdollista. Loput olisin saanut doggiebagiin tahtoessani, mutta kun vielä oli matka eteenpäin, niin kaihoisasti luovuin ajatuksesta.

Menimme ystävän ex-miehen bändin keikalle Kontulaan. Tulipahan sitten nähtyä sielläkin paikallinen yöelämä, aika villin oloista. Ystävän nykyinen puoliso onneksi liittyi seuraamme, natiivit pysyivät kauempana. Bändi soitti hyvin 80-90-lukujen heviä. Mikäs siinä oli mukana lauleskellessa. Vielä piti könytä kaupunkiin jatkoille, sen kyllä toisaalta olisi voinut jättää tekemättä. Ei ehkä enää ollut ihan viisasta, onneksi sieltä pääsin taas yöbussilla kotiin. Säästö se on pienikin säästö.

Nyt kyllä pitää elellä suu säkkiä myöten. Vielä on viikko palkkapäivään ja yhdet rapujuhlat rumuamatta sitä ennen. Elän taas jokasyksyistä juhlakautta. Elämä on kiva paikka, en valita, paitsi pikkuisen, kun menen töihin lepäämään. Ja kuten tiedätte, siellä ei lepo-sanaa tunneta. Yhtälö on pelottava. Huomenna meillä on taas aamupäivän verran ällöä tiimipalaveri-työnohjaustuubaa. Kissaakin kiinnostaa. Mieluummin tekisin töitä kuin käyttäisin aikaani mokomaan joutavuuteen.

Ei kommentteja: