tiistai 1. syyskuuta 2015

Viimeinen ja ensimmäinen

Viimeisessä lomapäivässä on aina jotain apeata. Toisaalta jo kaipaan rutiineja ja touhua, vaikka tiedänkin, että se saattaa tuntua pian hermojaraastavalta ja turhauttavalta. Mutta kun olen mikä olen, työhullu. Tarvitsen mielekästä tekemistä, ei sen välttämättä aina tarvitse niin mielekästäkään olla, kunhan on jotain, millä täyttää päivänsä, saada sosiaalisia kontakteja ja palkkaa. Ei se sosiaalisuus pelkästään ihmistä lämmitä, mahdollisuudet touhuta kaikenlaista olisivat paljon rajoitetummat, mikäli ei tulisi säännöllistä tuloa. Jos ikinä pääsen eläkeikään, siirryn erittäin todennäköisesti vapaaehtoistyön pariin, kotiin ei kannata jäädä.

Hyvä muistutus taloudellisista tarpeista oli huoltofirmalta saapunut tekstiviesti, jonka mukaan puhelimen korjaaminen tulee maksamaan yli 200 euroa. Samankaltaisen puhelimen hinta kun kuitenkin notkuu edelleen noin 400 eurossa, on vanha syytä korjauttaa. Palauttaminen korjaamatta olisi maksanut 35 euroa. Mutta se kyllä kieltämättä sylettää, kun en ole kastellut puhelinta tai tehnyt sille mitään epämääräistä ja silti koko korjaus menee minun piikkiini. En edes jaksa ryhtyä kyselemään, miksi. Antaa olla, kaipaan puhelintani.

Syyskuu alkaa, olen aina pitänyt alkusyksystä. Rakastan pimeneviä iltoja, viileyttä, syksyn tuoksua ja värejä. Ja kun tietää, että talven pimeä aika kestää vain nelisen kuukautta, ennen kuin kevät saapuu, niin turha ahdistua siitäkään. Toki loska, märkyys ja kylmyys tulevat ahdistamaan, mutta onneksi mukavia tapahtumia on luvassa.

Loma on tehnyt minulle hyvää, vaikka se onkin tarkoittanut riipaisevia tulkintoja itsestäni ja elämästäni. Enkä aio niitä kovin paljon ainakaan tässä kirjoituksessa avata, kerronpahan vain, että olen taas oppinut itsestäni melkoisesti. Tai oikeastaan vahvistanut mielipiteitäni. Se ei toki elämääni mitenkään muuta, mutta auttaa edes jossain määrin ymmärtämään itseäni. Sanotaanko, että minua vaivaa elämän tarkoituksettomuus. Yritän muistuttaa itseäni, että tarkoitus piilee itse elämässä, että se on läksy, joka kestää niin kauan kuin olen täällä. Ja vaikka minulla ei siihen matkaan kumppania ole annettu, niin ystäviä kuitenkin. Se on paljon paljon enemmän kuin monilla muilla. Pitää muistaa olla kiitollinen! Mutta saa sitä välillä valittaakin, ei se sitä pois sulje.

Ei kommentteja: