Enemmän iloa kuin harmia

Olen iloinen, kun ystävä kutsui itsensä ex tempore-kylään eilen iltasella. Olin taas uppoamassa syntyihin syviin, mutta päädyinkin toisaalle. Tarjosin pientä kivaa (juustoa) ja kosteata (olutta ja viiniä). Nyt en voi kuin ottaa osaa ystävän oloon töissä, mutta itsepähän tuli ja hyvä, että tulikin, koska nauru on hyvästä. Vaikka kyynelten läpi. Eikä niitä kosteita asiota kuitenkaan niin paljon mennyt. Onneksi.

Mietin ruokalistaa mökille. Sen pitää olla helppo, koska en muista, millaisia kiluja ja kaluja siellä oiken on. Muistaakseni likaisia. Pah. Ilkeä vain taidan olla. Mutta ihan oikeasti yli 60-vuotiaan miehen sinkkumökki ei välttämättä ole kaikkein viehättävin, etenkään jos häntä ei ole purrut sisustuskärvänen. Olisipa sellainen kolo minun! Olisipa minulla töitä, auto, rahaa, lottovoitto, korjaushenkilökuntaa - kyllähän te tiedätte, tavanomainen toivelista. Ruokalistalle tulee jotain grillattavaa, jotain sadekelin ruokaa ja jotain yllätyspalleroita. Kyseeseen ei tule mikään kolmen ruokalajin herkkunöttösten tarjoaminen, vaan mennään brutaalilla linjalla. Minä kyllä aina olen pitänyt brutaaleista asioista, niin kuin ruuasta.

Juu, harmistakin piti puhua. Harmittaa, että naapurikaupungin ystävien kanssa on viime aikoina käynyt niin, että aina kun he ovat tulossa tänne, minä olen menossa muualle. Kaikenlaista harmia! Etenkin kun kyseessä ovat sellaiset ihmiset, joiden kanssa voisin helpostikin viettää aikaa vaikka maailman tappiin. Tai ainakin kauan. Jostain syystä olen saanut aikatauluni elokuun loppuun saakka aivan tukkeeseen. Sijaistoimintaa työn sijaan.

Lähellä Neptunuksen patsasta Gdanskissa on virallinen bookcrossing-rinkula. Veikeä idea.

Sen verran muuten vielä Gdanskista, että kun ystävän kanssa juttelimme lapsuudesta, hän kertoi muiden juttujen muassa pitäneensä minua kauniina. MINUA! Voitteko kuvitella! Minä en. Kukaan ei koskaan kutsunut minua kauniiksi. Onneksi en potentiaalista kauneuttani (yhden henkilön mielipide) silloin ole sitä tajunnut, koska nyt olisi kovin vaikeata suhtautua rupistumiseen. Nyt ei haittaa, kun on aina pitänyt itseään aika omituisen näköisenä otuksena. Ja odottakaa vain, kun tästä vielä vanhenen, leviän ja nuupahdan, sitten minä vasta vinkeän näköinen olenkin. Mutta mukava.