En ole erinomaisen innostunut epikriiseistä, mutta nyt sattuu niin paljon kaikkialle, että voisin ihan listan tehdä.
- peräpää - peräpukamat ja vaihtuvat bakteerikannat. Sain saman Puolassa ja nyt Suomessa, hyvin menee. Mikään ei toimi oikein.
- nivuset - v*ttu, mitäs olen niin vanha ja käytän liian tiukkoja farkkuja, hiertymät ovat peeseestä
- uni - liian levoton, kun paikkaa on tullut vaihdettua turhan taajaan
- lihakset - tätä ei kyllä kukaan usko, mutta minulla on sellaisia, viime aikoina olen jopa käyttänyt niitä
- vatsa - mikä helevetti siinä on, että liian hyvää ruokaa on tarjolla kaikkialla? Olen maggaroiden kuningatar.
- selkä - sukuvika taitaa olla minullakin
- silmät - joku typerä allergia
- tukka - ei kiillä enää, eikä kiharru (naama kyllä menee mutkille)
- pää/ mieli - kipeä ja suruisa, koska se tärkeä puuttuu, eikä muita tee mieli.
Mutta arvatkaas, mikä on naurettavinta? Olen iloinen, koska olen elossa ja koen tämän kaiken. Olen iloinen, että minusta on vielä kirjoittamaan ja puhumaan tästä. Olen väsynyt, mutta ei sekään minua tapa. Suru saattaa siihen vielä kyetä.
*Minkähän punkbändin biisistä tuo mahtaa olla lainaus? En muista enää. Se EI ole Lama eikä Keba. Mnööh. Aivotkin hapertuvat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Tietäähän ainaskii olevasa elossa, ku sattuu. :)
Mikähän syndrooma mahtaa olla? Samat vaivat vaivaa täällä. Kyllä kai ne joskus paranee, luulisin.
Eläpä muuta viserrä, Partapappa.
Kiona, jospa se on ikäliitynnäinen asia. ;-D
Reissussa rähjääntyy vissiinkin - myös tällä elämän matkalla. Itse olen yrittänyt lohduttautua ajattelemalla, että nyt pitää jaksaa nauttia, kun ollaan vielä nuoria ja vetreitä.Vanhainkodissa voi sitten olla toinen ääni kellossa (jos semmoisia enää kolmenkymmenen vuoden päästä on.ja jos sinne asti päästään.)
Näin se taitaa olla, Millan. Välillä aina tuskastuu oloonsa, mutta se onneksi menee ohi.
Lähetä kommentti