Korkeahko veisu - jos mulla olisi pallit, niillä olisi niistä nyt ote ja minä kohta kirkuisin

Kävin työvoimatoimistossa. TE-toimistossa. Mikä h*lvetin kidutuslaitos se nyt sitten lienekään nykyään nimeltään? Muissa TE-toimistoissa kuulema riittää, että soittelet vain, mutta alueeni virasto on päättänyt, että meistä epäsosiaalisista pummiepatoista täytyy huolehtia, koska muutenhan me aivan villiintyisimme, emmekä muuta tekisi kuin lepäilisimme laakereillamme. Kuten minä esimerkiksi olen tehnyt jo pian vuoden. Rilluttelen siellä täällä, kuten olette huomanneet.

Tuli mieleen, kun tapasin jo neljännen tuntemattoman, joka ei esittele itseään eikä puhu minulle kuin muutaman sanan, että siellä kuluttamani ajan voisin käyttää paremmin. Miksi ne eivät kerro koskaan nimeään? Joka kerta olen esitellyt itseni kohteliaasti. Puhumattakaan siitä, että matkaa toimistoon on kahden sisäisen lipun verran, arvolla ostettuna á 1,90. Heistä on tullut yksi tämän maailman ajan kumileimasimista, vai oletteko kuulleet kenestäkään, joka sitä kautta olisi töitä saanut? Minun tulee käydä fyysisesti ilmoittautumassa, että saan ansiosidonnaisen korvauksen, jota olen maksannut viimeisen työpaikkani palkasta vuodesta 1998 alkaen. Aina yhtä jännittävää.

Kyllä. Tiedän mikä on cv-netti. Ei, kukaan ei ole ottanut minuun yhteyttä sitäkään kautta. Kyllä. Osaan hakea työpaikkoja. Kyllä. Etsin myös itse koulutusta. Kyllä. Etsin piilotyöpaikkoja. Ei, en aio tulla siivoojille tarkoitettuun rekrytointitilaisuuteen. Ei, en usko, että minusta edelleenkään on siistijäksi, koska minulla ei ole koulutusta. Minä en tiedä, mitä virasto minusta tahtoo. En ymmärrä, miksi virkailijat puhuvat minulle kuin 8-luokkalaiselle.

Lähtökohta tuntuu olevan se, että minä olen saatanallisen paha ihminen, joka tahtoo käyttää yhteiskunnan varoja ja aikaa hyväkseni. Siksi minua pitää juoksuttaa paikan päällä, etten vain ole livahtanut asumaan Viroon tai jopa Aasiaan. Millä rahalla minä nyt sinne pääsisin? Paitsi jos Tallinnassa asuisin, sieltä kyllä pääsisi näppärästi käymään Helsingissä. Halvalla. Valitettavasti elintaso on sielläkin jo noussut minulle turhan korkeaksi. Ei voi enää sinnekään karata.

Voi hyvää päivää, että minua ahdistaa. Ystävän kanssa puhelimessa naureskelimme, että TE-viraston ja työministeriön asioita saisi joku viisas ja älykäs (vaikka Merja Kyllönen) tutkia ja tehdä muutamia johtopäätöksiä kansan varallisuuden käytöstä (mm. työllistämiskoulutukset ja niitä järjestävät tahot). Samalla kyllä totesimme, että nopeasti saisimme yhdestä tutusta baarista kokoon sellaisen joukon harmaan talouden asiantuntijoita, että Destia kannattaisi ehdottomasti myydä heille. Kyllä muuten alkaisi asvaltti kiiltämään. Ja ettei nyt vaan kukaan viranomainen kuvittelisi, että ihan minä itse sen puhelun maksoin, niin olkaa rauhassa, työssä käyvä ystävä soitti minulle. Eihän minulla ole varaa notkua tuntisotalla puhelmessa ja tämän maan asioita järjestellä, kun en vielä ole konsulentin asemassa.

Että minä sitten rakastan itseäni ja yhteiskuntaa. Samaa paskasakkia olemme kaikki. Tervetuloa vaan meidän tunkiolle!