Rakkaat seinät

Ensimmäiseksi tahtoisin muistuttaa kaikkia nuorten ihmisten vanhempia, että pakottakaa nyt ihmeessä jälkikasvunne hankkimaan itselleen asumisoikeusnumero heti, kun he täysi-ikäiseksi ryhtyvät. Itseäni en ymmärrä laisinkaan, miksi asia meni minulta ohi silloin, kun pääkaupunkiseudulle muutin. Taisin olla aika huoleton veikko. Tai ehkä siitä ei puhuttu. On myös mahdollista, etten ymmärtänyt puhuttua. Eihän sitä asuntoa heti numeron hankittuaan tarvitse hakea, sen voi pitää jemmassa. Sen lisäksi ajattelin asuvani vuokra-asunnossa hamaan tappiin. Mutta kun aso-asunnot ovat halvempia, paremmin varusteltuja ja aso-maksu olisi jopa minun varoillani moneen kertaan maksettu. Ihan niin kuin pari opintolainaakin ja yhden vararikon olen saanut hoidettua. Etenkin jos sitä vararikkoa ei olisi ollut, nykyinen kotikin olisi jo maksettu aikaa sitten. Noin about kahteen kertaan.

Äkillinen kotirakkauskohtaukseni varmaan johtuu eilisestä, kun veljentytär luovutti avaimensa ja roudasin vieraspatjan takaisin alakertaan. Suurimman osan tavaroistaan hän oli jo ystävätärjoukon avustuksella kannellut edellisenä perjantaina uuteen kotiinsa. Hänellekin olen yrittänyt sitä aso-numeroa kaupata, mutta ei helkkari, kun ei daami ymmärrä ja minä olen huono tuputtaja. Olkaa te parempia. Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon!

Asiaan. Kun veljentytär lähti, keräsin petivaatteet ja pyyhkeet pyykkiin. Sitten istuin, korkkasin siiderin, huokasin ja katsoin rakastavasti ympärilleni. Hyvä, etten pussannut seiniäni, kun olin niin onnessani, että voin taas levittäytyä omaan laajuuteeni, korvatulpat tulevat väliaikaiseksi riesaksi ja aamulla, kun herään yleensä kuuden seitsemän maissa, ei minun enää tarvitse hiippailla kuin äitini kotonaan, vaikkei veljentytär missään nimessä hankala alivuokralainen ollutkaan. Etenkin kun en ottanut häneltä vuokraa, niin mikäs se sellainen vuokralainen sitten on? Minulla vain on liian pieni asunto majoittaa ketään pidemmäksi aikaa kuin viikoksi. Tai no, Ottoveli on asia erikseen, koska hän käyttää myös korvatulppia. Hänen nukkuessaan voi kaataa vaikka talon ympäriltä ja tanssia polskaa raunioilla. Muuten vieras tarvitsee huoneen ja parhaassa tapauksessa oman vessankin. Ihmekös pohjoisemmassa Suomessa käydessäni mieluustin asustan veljen vaimon pikkupilttuussa tai ystävä-rakkaiden omakotitalon alakerrassa.

En ole mikään maailmanmatkaaja. Minä pidän Suomesta. Käydä voin muualla, kunhan pääsen kotiin kylmään. Tahdon elää täällä, puhua tätä kieltä ja kuolla täällä, mikäli mahdollista. Rakastan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Pidän siitä, että olemme kuitenkin vielä toistaiseksi sukupuolen ja uskonnon suhteen tasa-arvoinen maa, valitettavasti terveydenhuolto ja toimeentulo ovat tulosidonnainen asia. Onneksi olen vielä suhteellisen terve. Minua surettaa ahneus. Kiukuttaa, kun ihminen tahtoo aina vain lisää, vaikka varsin hyvin tulisi toimeen jo sillä, mitä saa. Toisaalta kovin useat ihmiset, jotka ansaitsevat reippaasti, säästävät lapsilleen, maksavat vanhempiensa kuluja tai keräävät vanhuuden pesämunaa. Mitä vikaa siinäkään on?En tiedä, olen jotenkin niin sekaisin, kunpa tämä yhteiskunta olisi edelleen sellainen, että siihen voisi luottaa eikä meidän tarvitsisi kaivaa itsellemme hautaa, koska yhteiskunta ei siihenkään meidän puolestamme ryhdy. Tai noh, oikeastaan ainoa asia, jossa olemme tasaveroisia on kuolema - siinäpä riemuisa ajatus!

Meidän pitäisi tajuta, että yhteiskunta olemme me. Sinä, minä ja Hentun Liisa. Itsenäisyyspäivä tarkoittaa, että joku tappeli tämän maan puolesta ja toivoi hyvää lapsilleen. Jaksoi uskoa, että yhteinen hyvä on olemassa. Myös niille naapurin lapsille. Ja naapurimaan lapsille. Niillekin lapsille, jotka tulivat kauempaa. Ja niille, jotka täältä lähtivät ja menivät jonnekin muualle. Suomessa on maahanmuuttajia ja suomalaiset ovat olleet taloudellisen aseman takia maahnamuuttajia. Ei täällä sotaa olla karkuun lähdetty, vaan köyhyyttä. Kannattaisi muistaa se.

Tämä se muuten kamalaa on. Ihan väninäksi saakka. Olen ryhtynyt vanhemmiten muuttumaan aina vain pahemmin maailmanparantaja/pulunsuojelija/ekoterroristiksi. Tai siis niin kun että, ettekö te saat*na tajua, kun niitä kääpiöitä teette, että teidän kääpiönne joutuvat elämään paskan keskella ja oloissa, jolloin raha ei välttämättä ole se suurin voimavara, vaan se on hengissäselviämistaito, katuälykkyys, maalaisjärki, kutsu sitä tahtomallasi nimellä, solidaarisuuskin saattaa siellä vilahtaa. Raha tulee vielä jonain päivänä menettämään merkityksensä. Teidän lapsiraasujenne puolesta minä suren. Mutta kannattaa toki muistaa, että olen yksi maailman pahimmista hedonisteista tässä samalla, kyllä minä annan vaikka mitä, jos vaan samalla saan jotain itsekin. Kahdesta ihokkaasta ainakin toisen pidän itse, en ole äiti Tereessia enkä mister Gandhi.

Hyvää päivää! Lippua minä en voi kunnioittaa, vain myötätuntoa, vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Ja sitä, että minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni Sielun Veljien tahtiin. Ei kaikilla ole. Olen onnenpoika! Ei kun tyttö. Nainen! Ihminen! (Onko sillä mitään väliä?) Päätän itsenäisyyspäivän puheeni tähän ja odotan, miten te vastaatte. Hei metsä, huutakaa!