Entinen jakolahja muistelee

Pohdin kylille lähtöä. Se keskiviikkoinen haastattelun yhteyteen kuvittelemani ostosreissu nimittäin typistettiin nupullaan. Ensinnäkin keikalle, jolle bändin naamakirjasivun mukaan jo saisi lippuja, ei järjestäjä ollut edes vielä tehnyt niitä. Varoitin, etten taatusti ole ainoa, joka on tiedon lukenut, että meitä oli varmasti tulossa muitakin varhaisia lintuja. Pääsin kuitenkin jättämään nimeni listalle ja lupauksen, että liput voisi lunastaa vaikka ½ h ennen keikan alkua. Hmph. Sitten menin rintareppukauppaan vain huomatakseni, että muutkin olivat huomanneet tarjouksen. Minun kokoani ei ollut jäljellä laisinkaan mustissa liiveissä. Sukat olivat vääränlaisia eikä uusia farkkujakaan näkynyt. Jotta se siitä. Eivät myyneet edes paskaa.

Tänään ajattelin kokeilla saman vaateketjun toista liikettä. Samalla voisin käydä tofua ja jonkun itkevän juuston hallista. Sitten voisin kävellä Liiteri-kauppaan, ennen kuin matkaisin taas yläkylille jemma-nimiseen talteen. Tai sitten voisin mennä takaisin unille. Pari hakemusta sain kuitenkin tehtyä, jotta ei tässä nyt ihan laiskana ole maattu. Tai istuttu oikeastaan. Sitä lajia kyllä tulee aivan liikaa nykyään, onneksi tuli työelämänsä edes seisottua.

Pohdiskelivat naamakirjassa sanoja, olivat bonganneet pari epäilyttävää, tai ajatuksia herättävää. Ensimmäinen oli jakolahja, sellaisia olen itsekin töissäollessani hankkinut. Ameriikan pelleillä oli vinkeä tapa kutsua sitä lajia, pikkuisia lahjuksia, heille ne olivat trash and trinkets. Hmm. Toinen epäilyttävä sana, jota postauksessa käsiteltiin, oli panoautomaatti. Siihen totesin, että varmasti nuorempana tein osani molempien kanssa, nyt ei enää pysty kykenemään. Ei uskalla eikä ole tilaisuutta. On se kumma, etteivät tule kotoa hakemaan, vaan pitäisi muka lähteä itse seuraansa hakemaan ja jakamaan.

Jatkan pohtimista suihkussa. Sinne on kuitenkin aika lyhyt matka.