Itse itseään ilahduttaen

Ostin kevään ensimmäiset kukkaset. Tiedän, periaatteessa ei pitäisi törsätä, mutta kun muuten olen ollut kiltisti ja olivat tarjouksessa. Alle kolmen euron puntti, kukat kuitenkin piristävät minua. Sitä paitsi kotonahan minä nykyään aikaani eniten vietän, miksi siis en nauttisi siitä?

Muutenkin minusta on taas kehittynyt melkoinen kotihiiri. Ja mikäs kotona ollessa, kun on tehnyt siitä mieleisensä. Iikkean ja lahjoitustavaran liitto toimii. Itse en ole tyytyväinen siivouksen tasoon, mutta toisaalta hysteerisen siivoojaäidin tyttärenä on varmaan vaikea yhtään vähempään tyytyä. Normiälyllä ja -vaistoilla varustetulle ihmiselle taso taatusti kelpaisi.

Valitettavasti sisustusinto ei koske blogia. Kuka sitä kirjaakaan kansien perusteella arvostelee? Korkeintaan teos ei tartu mukaan, mikäli kannet ovat rumat. Blogini taitaa tahtoakin piilotella, siksi en vierailulla käydessänikään yleensä jätä linkkiä, vain pelkän nimimerkin. Löydyn, jos olen löytyäkseni, salasanan taakse nyt kuitenkaan mennä, mene tiedä, jos joku vaikka jotain vertaistukea täältä saisi. Ambivalenttia suhtautumista liikkeellä, yhden hengen undergroundliike.

Siivouksesta tuli mieleen, että otin vihdoinkin pc:n järjestelmästä, kuvista ja muutamasta tärkeästä tekstistä varmuuskopiot ulkoiselle kovalevylle. Koneenperkeleetkään kun eivät ole ikuisia, niin parempi varautua. Johan ne roomalaisetkin aikoinaan höpisivät jotain sotaan valmistautumisesta, kun rauhaa tahtoo. (Si vis pacem, para bellum.)

(Kaikenlaista joutavaa paskaa sitä kirjoitteleekin heti maanantaiaamusta, kun yrittää vältellä avoimien työpaikkojen etsimistä. Seuraavaksi varmaan tartun imuriin.)