Suun avaaminen auttaa lähes aina

Turhasta ei ole tapani ollut vinkua, mutta jos koen, että palvelu tai tuote ei vastaa tilaamaani, niin en juuri osaa hiljaa olla. Yleensä se auttaa, koska eivät suuret firmat tahdo penneistä taistella itsestäänselvissä tilanteissa. Niin kävi nytkin. Muistatte varmaan sen ennen joulua murtuneen Hackmanin veitsiraasun. Sain vihdoin korvaavan veitsen tilalle, koska lähettämääni mallia ei enää valmisteta. Ei mikään ihme, jos ei muovikahva kestä paria vuotta pidempään.

Oho, kylläpäs se kiiltää. Ja kirjakin näköjään tuli kuvaan. Mutta olkoon.

Ainoa, joka välissä mokaili, oli posti. Kun sain pikaiseen vuodenvaihteen jälkeen kirjeen Hackmanin laadunvalvonnasta, että valitukseni oli aiheellinen ja korvaava tuote lähetettäisiin suoraan tehtaalta, jätin asian mielestäni. Tammikuun loppupuolella tuli asia taas mieleen ja kun laitoin kyselyn asiasta, sain vastauksen, että tuote oli lähetetty heti kirjeen perään ja että minun kannattaisi kysyä lähetyksen perään postilta.

Posti vastasi, että lähetys oli käynyt lähipirsmassa pakettiautomaatilla, mutta oli lähetetty tehtaalle takaisin, koska en ollut hakenut tuotetta. Vaikeahan sitä on hakea, jos ei edes tiedä paketin saapuneen, saatika koskaan saanut koodia, millä saisi pakettiautomaatin lokeron auki. Niin kerta. Siihenhän he eivät tietenkään ottaneet mitään kantaa, puhumattakaan mistään korvauksesta. Paitsi etten kyllä jaksa tehdä mitään reklamaatiotakaan, koska ainoa kärsimykseni on ollut henkistä mallia, tyyliin odottavan aika on pitkä.

R-kioskiretkelläni kävin samalla kaupassa. Ostin kevään ensimmäisen (ja todennäköisesti viimeisen) mantelilaiskiaispullan, koska pakkauksessa oli kaksi, toinen tosin jäi täksi päiväksi. Ensin mietin, että ottaisinko runebergintortun, mutta en juurikaan ole tortuista ollut innostunut. Naamakirjassa puimme asiaa, totesin, että olen niin helevetin hetero, että en osaa torttuakaan syödä. Ja että miehetkin olen viime aikoina vaihtanut pullaan.

On minulla toinenkin reklamaatio menossa. Tuloksen kerron, kun prosessi on päätöksessä. Kesken olevista asioista ei toinne huudella. Kolmas asia, mistä pitäisi jutella, on yhden ihmisen käytös. Minua kummastuttaa joka kerta, kun minulle ilkeillään. En jotenkin millään tahdo ymmärtää, mitä pahaa minä olen kenellekään tehnyt niin paljon, että se saa ihmisen kiusaamaan minua. Vai olenko niin nössö, että minusta huomaa, etten osaa puolustaa itseäni? Tästäkään tosin ei pitäisi huudella, vaan pitäisi ratkaista asia tavalla tai toisella.

Sen sijaan siitähän aina kannattaa huudella, että sain taas pari hylkäävää vastausta. Masennun hetkellisesti todella pahasti, tuntuu kuin jokainen ei-sana olisi naula arkkuun. Sitten sitä vain nousee ja jatkaa seuraavaan päivään. Mutta kyllä ahdistaa. Itkettää, vituttaa ja suututtaa. Kun tietäisin, mitä minun pitäisi tehdä, kun olisi joku, joka kertoisi minulle, mutta ei ole, kyllä minä sen tiedän, että ihan itse joudun ratkaisut tekemään ja keinot keksimään. Ei ollut kakarana ketään, joka minua olisi puolustanut, eikä sellaista ole nytkään. Välillä sitä tuntee olevansa niin totaalisen yksin tässä maailmassa, kunnes muistaa, että niin on moni muukin, en ole ainoa. Ja onhan minulla niitäkin ihmisiä, joita voi oikeasti kutsua ystäviksi, vaikkeivat ne minua olekaan 24/ 7 puolustamassa ja paapomassa.