Kuumaa kamaa

Keskiviikkona oli roolipelipäivä. Kirmasin paikalle suoraan töistä, vain koukaten kaupan kautta mukaani paketin maggaraa, mansikoita ja vaniljakastiketta. Nyt leikittiin taas avaruuspelileikkiä, telepaatti ja salamurhaaja Laalaa pääsi vain vähän harrastamaan teletappitoimintaa, ennen kuin seurueen pappi lähetti hänet shamanistiselle retkelle. Paljastui, että Laalaan henkiopas on pinkki kani. Siellä me sitten kanin kanssa istuskelimme nuotioon tuijotellen samalla, kun muut tekivät tärkeitä päätöksiä.

Taitaa kynttiläraasu tarvita viagraa?

Riemua riitti, naurua piisasi. Samoin piisasi lämpöä takapihalla, grilliruokaa, raivoisia muurahaisia ja nörttihenkeä. Jos sana nörtti olisi keksitty minun nuoruudessani, todennäköisesti minut olisi sellaiseksi leimattu. Nyt olen vain tällainen keskiäkäinen mukanörtti, kun suurin osa vitseistä menee ohi korkealta ja kovaa. Mutta eipä haittaa, ei tunnu haittaavan nuorisoakaan, he taitavat enemmänkin olla ihmeissään, että mistä laisiani yleensä ottaen on paikalle tupsahtanut. Brandonin syytähän se on kaikki, pelinjohtajamme nimittäin tykkää sotkea erilaisia porukoita ja katsoa mitä sitten tapahtuu. Mutta kylläpä oli vaikeata vähällä unella tänään lähteä könyämään kohti työtä.

Töissä olen kokenut paljon onnistumisen elämyksiä. Päiväkoti on minulle erittäin sopiva, vaikken kaikista leikkikavereista perustakaan. Osaan kuitenkin jo pysytellä kauempana ja ajatella, että se on toisen pienuutta, jos ei ymmärrä olla kohtelias. Nyt kutenkin vietän kesälomani Tuskaisissa merkeissä ja lepään maanantain. Mikäli ihan aikuisten oikeasti saan työpaikan, taidan kiristää loppukesään vielä toisen pikkulomasen. Silloin tahtoisin käydä West Coast Surfing -osastolla, eli länsirannikolla, siitä on turhan monta vuotta, kun sinnekään on matkani käynyt.

Aika lämmintä on ollut viime aikoina. Olen ollut huomaavinani, että sisäinen termostaattini vihdoinkin osoittaa tasoittumisen merkkejä. En minä ehkä kuolekaan tähän keski-ikäjuttuun. Ehkä pääsen tosi helpolla, paitsi naaman punastumisen suhteen, se alkaa saavuttaa aivan uudet komean viininpunaiset värimitat. Todennäköisesti verenpainelääkitys ei siis toimi. Mutta muuten menee ihan hyvin. Nyt menen pakkaamaan lasagnen jääkaappiin, siellä se saa odotella minua ja ystäviä, kun saavumme nälkäisinä festivaaliloilta. (Naureskelimme ystävän kanssa, että suurin osa bändeistä on taas ihan tuntemattomia, mutta otetaan ilo irti atmosfääristä ja musiikista siltä osin, kun sitä ymmärrämme.Ja jos ei mitään ymmärrä, aina voi nauttia muutaman ylihintaisen kuperkeikkajuoman. Tai unohtaa koko festivaalin ja mennä Kallion baareihin ja nauttia kuperkeikkajuomia koko rahan edestä. Rokrok.)

Edit. 23:20 Ai niin, töissä tapahtui taas sellainen "tätä ei oikeasti tapahdu" hetki, kun johtava ammatinharjoittaja pyysi minut katsomaan tulostintaan. Se kuulemma savusi. Menin paikalle ja seurasin, kun hän printtaili muutaman sivun. Printterin päällinen oli niin lämmin, että kosteassa toimistossa sen päälle tiivistyi vesihöyryä. Juu, ei meillä ollutkaan tulipalon vaaraa, silkka maalaisjärjen käyttö ja ajatus/ muistikuva fysiikan laeista riitti. Poistuin sitten takaisin paikalleni ja sisäisesti pyörittelin silmiäni.

Arvaamaton luonto

Olen jo useasti alkukesästä joutunut toppuuttelemaan itseäni, kun olen tuijotellut tomaatintaimiani. Ovat, mokomat, vain pituutta kasvaneet, kukista ei ole näkynyt merkkiäkään. Olen joutunut kertomaan itselleni, että on vasta kesäkuu. Vain kasvihuoneolosuhteissa saadaan satoa tässä vaiheessa kesää, kotikasvatuksessa kaikki tulee myöhemmin, vasta joskus heinäkuussa parhaimmillaan, elokuussa on pääsatokausi.

Pian pääsen leikkimään pölyttäjää.

Kasvuasioissa olen kärsimätön ihminen. Vieläkin voi kasveihin iskeä ties minkälainen kasvitauti ja sen jälkeen kaikki hoito ja huolenpito ovat olleet turhaa. Niin kuin viime kesänä, kun kaikkeen iski se joku valkoiseen verkkoon kietova pikkuöttiäinen. Eikä minulla tuhon eväät riittäneet, ei pelkkä mäntysuopavesiliuos auttanut. Tänä vuonna tosin olin viisaampi, kaapissa odottaa varuilta järeämmät aseet.

Allergian kannalta kesä on ollut yllättävän helppo. Siinäkin tosin pahin on juuri aloittamassa, ystäväni pujo jo aukoo kukkasiaan. Ja sen kyllä huomaan, pidin taas uskomattoman aivastelukonsertin heti aamutuimaan. En vaan millään tahtoisi natustaa allargialääkkeitä, ne nukuttavat vietävät. Pitäisi ottaa nekin yötä vasten, vähentäisivät unettomuustaipumustani. Vaan arvatkaas muistanko. En tietenkään.

Tänä vuonna en varmaan tule usein sieneen pääsemään. Viimekesäinen sieniseuralaiseni on väliaikaisesti kadonnut rakkaus-maahan (uusi ihmissuhde), kyllä hän sieltä vielä pois tulee, mutta se vie aikansa. Olen minä siinä maassa vieraillut riittävän usein itsekin tietääkseni taudin kulun. Sitä paitsi, rakkaushan on ihana asia. Vähän niin kuin luonto, yhtä arvaamaton ja villi kuin on kauniskin.

***
Itse taas kirosin koko rakkausaiheen olemassaoloa eilen. Aamulla nimittäin näin OH:n työmatkalla. Hän sujuvasti peruutti ulos bussin ovelta, kun näki minut siellä. Kyllä minun täytyy olla kuvottava ihminen, kun ei edes sanaan bussiin voi tulla. Koko päivän kaihersi, vähän itkettikin. Sitten mietin, että parempihan tämän oli tapahtua nyt kuin ensi viikonloppuna raskaan musiikin festivaaleilla, kerkeän haarniskoida sydänraasuni ennen rientoa. Ainakin on elävästi mielessä, että ei kannata vastakkaista sukupuolta lähestyä. Mutta senhän te jo varmaan tiesittekin, minä vaan en aina muista sitä, että olen parisuhde-epäonnistuja.

Levon hetki jo lyö

Onpa ollut ihanaa ottaa rauhallisesti muutama päivä! Perjantainen grillailuhetki naapurilähiössä loppui sopivasti ennen puoliyötä, kapusin heti sänkyyn ja nukahdin viattoman uneen. Aamulla taas heräilin useampaan otteeseen, mutta onneksi sain unen päästä uudelleen kiinni, kun en pompannut vieterimummona sängystä samantien, kun silmäni avasin.

Eilinen oli hieno pyykkipäivä. Sain huseerata talon pyykkituvassa aivan itsekseni, muutenkin pihapiiri on suorastaan pelottavan hiljainen. Iltasella suorastaan pelotti, kun pihaan tuli rälläämään joku porukka rikkinäisellä autollaan, pakoputki pörisi vaihtoa vailla ja ratissa oli joku raskaamman kaasujalan omaava nuorison edustaja. Onneksi eivät jääneet asumaan. Niinpä jatkoin kulttuurielokuva Barb Wiren katsomista, vähänkö minua nauratti. "Don´t ever call me babe!"

Tänään ajattelin kaivella polkupyöräni kellarista. Aurinkoa on luvassa, mene tiedä, koska on seuraavan kerran mahdollisuus pyöräilyyn keskellä päivää. Pottakin on kaiveltava päähän, mattamusta komea pyöräilykypäräni. Sitten mietin vielä kerran, ovatko ne Brandosin alennusmyynnissä bongaamani avokkaat sopivat töihin, ennen kuin tilaan ne. Työkengässä on nimittäin repeämä, ei näytä kovin professionaalilta. Pelottaa vaan, mitä muuta sieltä tarttuu mukaan. Minä ja kenkäkaupat olemme hivenen huono yhdistelmä, jos vaan kokoa 42 löytyy - ja nykyään kun niitä löytyy kaikissa malleissa ja sateenkaaren väreissä...

***
Meinasin unohtaa, taas luin hienon kirjan! Aavekauppiaan tytär on Liz Williamsin esikoisteos, ja jos oikeasti lisää tulee, niin minä ainakin tahdon lukea. Ihana yhdistelmä fantasiaa, scifiä, rakkausromaania ja kunnon dekkaria! Olin ihan myyty, etenkin kun huumoriakaan ei Liz ollut unohtanut. Tsekkasin googlesta, kyllähän minulla tulee lukemista riittämään, mutta käännettyjä teoksia ei näköjään vielä löydy.

Ei lähdetä hiljaa, vaan äänen kera

Kasvit kasvavat. Itikankin juuri bongasin sisätiloista, luonto ui liiveihin. Suomen kesä on rasittava - jopa kaupungissa. On se hienoa, ettei tarvitse vesiklosetin luota kauemmas liikkua.

Isotuomipihlaja. Rehu, jota en tunnistanut.

Kuvittelin, ettei minulla tänä vuonna olisi tomaatintaimia. Väärin kuvittelin.

Kuten kuvasta näkyy, ei kaikki minullakaan onnistu, pari basilikan taimea teki itsemurhan.

Mineen muuten ymmärrä, miten ihmeen oudosti alla oleva runo on useissa kirjoissa käännetty suomeksi. Toisaalta, mikään assosiaatiohan ei ole väärä, on vain monia mielipiteitä. Ja osaisinko muka itse paremmin sen sanoa? Tuskinpa. Annetaan kuitenkin Dylan-sedän ihan itse kertoa meille, mitä ajattelee vanhenemisesta ja vanhemmista ja auktoriteeteistä ja elämästä.

Do not go gentle into that good night,
Old age should burn and rave at close of day;
Rage, rage against the dying of the light.

Though wise men at their end know dark is right,
Because their words had forked no lightning they
Do not go gentle into that good night.

Good men, the last wave by, crying how bright
Their frail deeds might have danced in a green bay,
Rage, rage against the dying of the light.

Wild men who caught and sang the sun in flight,
And learn, too late, they grieved it on its way,
Do not go gentle into that good night.

Grave men, near death, who see with blinding sight
Blind eyes could blaze like meteors and be gay,
Rage, rage against the dying of the light.

And you, my father, there on the sad height,
Curse, bless, me now with your fierce tears, I pray.
Do not go gentle into that good night.
Rage, rage against the dying of the light.

-Dylan Thomas-

Ja -kummitus- yhtyy siihen huutoon/ karjahdukseen/ toivotukseen. Teille muille toivotan mittumaaria ja pesäpäiviä. Huomenna on pienen juhlan aika. Grilli kuumaksi naapurilähiössä. Riemua!

Downsifting my ass

Kun yritän hiljentää vauhtia, tuloksena on sellainen hullunmylly, että olen päättänyt, etten yritä mitään. En ainakaan mitään niin naurettavaa kuin tahdin hiljentämistä. Sitä paitsi, olen alkanut epäillä, ettei se edes sovi minulle. Töissäkin tykkään enemmän kiireestä kuin tasaisesta vauhdista, vaaralliset tilanteet ja pulssin nousu saavat mnusta parhaan irti. Sitä paitsi kun oikein riehuu töissä ja vapaa-ajalla, niin untakin riittää.  Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä vetelin 8 tuntia, enkä herännyt kuin kerran. Viime yönäkin tuli seitsemän tuntia, alan hipoa henkilökohtaisia ennätyksiäni.

Tänään koitan keretä töiden jälkeen Liiteri-kauppaan, pitää käydä poimimassa juhannusaattoa varten sopivat tarjoukset pois. Ärsyttää vain julkisten liikennevälineiden kesäaikataulut, bussit ovat täynnä ja myöhästelevät. Toivottavasti tilanne helpottuu ensi kuussa, jääkää vain lomille, että minä saan riehua töissä rauhassa. Mutta siihen saakka pitää vain varautua hidasteluun. Kärsivällisyyttä, pitää opetella meditoimaan bussissa.

Töissä olen opetellut yhden henkilöstöhallinnon järjestelmän käyttöä. Mielenkiintoista, mutta logiikka on pyllystä. Olen aina väärässä paikassa ja joudun lukemaan ohjeita. Eivätkä ne kollegoiksi kutsutut häiriötekijät mitenkään auta keskittymiskykyäni. Liian helppoahan se muuten olisi ollutkin yhden päivän perehdytyksen jälkeen (perehdyttäjä läksi sitten lomalle ja toivotti onnea). Mutta sen vaan sanon, että sen kun opin, voin kehua oppivani mitä vaan. Tyyneysrukous olisi kuitenkin syytä sisäistää, etten lennätä konettaan ulos ikkunasta.

Juhannuksena saattaa olla pari lepopäivääkin luvassa, jos grillailemme jo perjantaina naapurilähiössä. Toivottavasti. Seuraavana viikonloppuna on nimittäin kesäloma. Ne kaksi päivää, jotka sain viime lomakaudelta. Lomani vietän raskaan musiikin ja kevyiden ystävien seurassa. Sen jälkeen väsyttää, siksipä minulla on maanantaikin vapaapäivä. Olen ahne paskiainen, ahne elämälle, siksipä en jouda lepäämään, kun on vain tämä yksi annettu ja päivät vähenevät kaiken aikaa. Downsiftaan sitten haudassa tai kroonikko-osastolla, mutta kunniakseni sanottakoon, että kokemuksiahan minä haalin, en tavaraa tai rahaa.

Baarikärvänen

Annoin mieliteolleni periksi ja matkustin baariin lauantaina. Ajattelin itseasiassa vain käväistä Lennonjohdossa ja sen jälkeen jatkaa tutkaisemaan, millainen baari on se uusi Loosister. Toisin kävi, jumituin koko illaksi ensimmäiseen juottolaan, kun tapasin siellä hauskan ja suulaan virolaispojan, joka päätti sijoittaa palkkarahansa vanhaan naiseen. Hoidin sitten sukulaiskansasuhteita samalla kun kuuntelimme paikalla musisoinutta duoa. Hyviä covereita koko rahan edestä, ilmaiseksi.

Kivaa oli, mutta ei siitä sen kummempaa numeroa kannata tehdä, nuoriherra kun oli nuoriherra. Taas liikaa ikäeroa, vaikkakin kehitystä on tapahtunut, vain 18 vuotta, Hän kuvitteli minut kymmenen vuotta nuoremmaksi. Juon siis itseni sekä nuoremmaksi että viehättävämmäksi. Hän ihmetteli kovin, että miten olen itsekseni, että miksi minulla ei ole miestä. Kerroin, etten juurikaan käy ulkona, mutta että mieli kyllä olisi altis, jos vain sopivaan törmäisin.

Illan päätti saattomatka taksiasemalle, missä pääsin romantillisen eleen kohteeksi. Olin, harvinaista kyllä, kylille lähtiessäni sitonut hiukseni kiinni. Hän pyysi kohteliaasti, että saisi avata ne, sai luvan ja upotti kätensä takahiuksiin. Että hän sitten rakastaa naisten pitkiä hiuksia. Niinpä. Minähän rakastan miesten pitkiä hiuksia, nuoriherra oli vaan kalju. Poskipusujen jälkeen hyppäsin taksiin ja hän omaansa. Ei kuitenkaan seurannut minua, vaikka hetken sekin häivähti mielessäni kauhunsekaisena tuntemuksena, se ei enää olisi ollut romantillista.

Ei enää nuorempia miehiä, mieluummin olen ilman. Joku roti tässä elämässä pitää olla, vaikka miten olisi kivaa. Mutta sunnuntai on mennyt aika lailla harakoille. Vodkan juomisesta voi tulla karpula, tuli sitten maljoja juotua erinäisille asioille. Pitäisi pysytellä miedommissa eväissä vanhan akan. Kun olostani selvisin, onnistuin tofukookoscurrystä syömään vielä ähkyn itselleni. Mahdoton sankari, ensin juo itsensä tainnoksiin ja sitten syön. Joko kohta saa mennä nukkumaan, että jaksaa taas töissä huomenna?

White is not a color, it´s a state of mind

Olen hävittänyt yhden kirjan ja kirjailijan nimen. Ja vasta viime viikolla palautin sen kirjan. Pohjoisamerikkalainen 60-luvulla syntynyt naiskirjailija tekaisi kirjan, joka alkoi punkista ja päättyi futuristiseen kuvitelmaan musiikin ja maailman tilasta teidän lastenlastenne aikaan. Sinne se meni ja tuolta se tuli, etunimi alkoi J:llä ja takanimi E:llä ja sillä oli tosi naurettava suomennos nimenä. Melkein jäi hyllyyn sen takia. Tavallaan tykkäsin, tuli vähän Generation X mieleen ja muutama muukin aikalaiskirja, mutta juuri sen tulevaisuus- ja menneisyysaspektin takia kirja jäi päähän pyörimään. Tekisi mieli päästä kärväseksi kattoon kirjan loppuvaiheisiin, sitä en tule varmaan koskaan näkemään, harmi. Alku onneksi tuli eleltyä.

Siksi aion kehua yhden kirjan ihan tuoreeltaan, ettei taas käy vanhanaikaisesti. Minulla on suunnattoman korkea kynnys tarttua suomalaiseen kirjallisuuteen, en edes tiedä, mikä minuun meni, kun nappasin Sami Hilvon Rouva S. kirjan mukaani. Minähän tosin teen päätöksen takatekstin perusteella, mikäli en kirjailijaa tunne, se osui johonkin määritttelemättömään osaan aivoissani, mutta hyvin osui. Tykkäsin tosi paljon viiden ihmisen suulla kerrotusta tarinasta, siinä oli rakkautta, mystiikkaa, rikos, sovitus ja rangaistus. Eikä mikään asia esittäytynyt mustavalkoisena. Värejä riitti. Ja tuoksuja, minä tulevana sokeana arvostan, kun puhutaan muillakin aisteilla kuin näkemisellä "aisteista pettävimmällä", kuten herra toteaa kirjassaan. Ihailen ihmistä, joka osaa kirjoittaa rakkaudesta vedoten molempiin sukupuoliin, onko sillä nyt niin väliä, kumpaanko rakastuu; omaansa vai vastakkaiseen? Mistä me tiedämme, mikä on totuus?

Hakaniemen Kappahlissa sain hyvää palvelua, myyjä löysi minulle farkut takahuoneen varastosta. Vaan eipä olisi löytänyt, jos en olisi kysynyt. Kappahlin suurikokoisten ihmisten osastolta löytyy ainoa edullinen farkkumalli, jossa ei ole rypytetty kuminauhavyötärö, mutta jossa on riittävän pitkät lahkeet. Heilläkin on tällä hetkellä mallistossaan vain yhtä lajia. On siellä joskus enemmänkin ollut valinnanvaraa. Surullista. Pitäisi varmaan ryhtyä suosiolla opettelemaan gumminauhavyötäröllisiin, vaan kun en osaa, ne oikeasti ahdistavat. Tahdon istuvat farkut ja oikean vyötärökappaleen. Ja pitkät bootcut lahkeet, leveämmätkin kelpaisivat.

Itämaan ihmeiden ruokakaupassa törmäsin entiseen kollegaan. Hän oli vihdoin löytänyt itsensä. Tai ryhtynyt toteuttamaan itseään, kuten hän ujosti joskus monta vuotta sitten hiprakassa minulle tunnusti tahtovansa. Sen lisäksi vielä vaihtanut ammattiakin. Hänestä oli tullut puutarhuri. Viehättävä ajatus. Mutta niin kävi minulle kuten aina ennenkin, vasta bussipysäkillä tuli mieleen, että olisihan se ollut kiva vaihtaa yhteystietoja. Ei vaan enää siinä vaiheessa asialle mitään voinut, todennäköisesti hän on suojautunut aivan yhtä hyvin naamakirjassa kuin minäkin. Tai sitten ei edes ole siellä, kuten ei moni muukaan ihana ihminen. - Terveisiä ihanille ihmisille!

Siivoamisen ja saunan jälkeen olo on muuten hyvä, mutta bhd (= bad hair day), saisivat hiukset olla joko suorat tai kiharat, mutta eivät tällaiset lampaannuolemat turhakkeet. Melkein tekisi mieli nujuta kylille, mutta taas on se sama juttu. Mitä minä siellä itsekseni? Teen vain vääriä päätöksiä ja tyhmistyn entisestään - mikään ei minussa muutu, vaikka aina välillä mietin, että olen kenties himppasen kasvanut. Ihmisenä tarkoitan. Mutta kun naamakin pitäisi valkaista ja rahaa menee ja ja ja. Ahdistus. Taidan olla väliinputoaja.

Hyvästit nopeille valinnoille

Koeaikani loppuu tänään. Nyt ei sitten enää noin vain lähdetä, jos harmittaa. Tai ei lähdetä, jos tahtoo joskus muualla töitä tehdä, lottovoiton tullessahan se on ihan sama. (Tähän voisin heittää kysymyksen, että missä lottovoittoni viipuu. Tilaus on tehty jo parikymmentä vuotta sitten, mutta tuen edelleen kansanterveyttä ja yhdistystyötä.) Keskustelin elen iltapäivällä esihenkilöni kanssa, kysyin ihan suoraan, että mikäs on meininki, kun koeajan myötä minullekin tulee kuukauden irtisanomisaika. Hän vastasi, että meininki on mahtava. Maa on minuun ja minä maahan tyytyväinen, minä ainakin suurimmaksi osaksi. Jotta sitten lomien jälkeen pannaan paperit kuntoon ja tarkastetaan palkka. Hallelujaa!

Huono asia töissä on yksi idiootti. Sellainen epäkohtelias ja epävakaa persoonallisuus. Juuri se sama, joka ei ymmärrä mitä henkilökohtainen reviiri tarkoittaa. Tai sitten hänellä ei sellaista ole. Sairashan se raukka on, mutta toivon, että hänelle sattuisi joku onnettomuus. Varmaan toivovat hänen asiakkaansakin.

Hyvä asia töissä on työ. Ja paljon kivoja leikkikavereita. Yksi eilen viestitteli, että kopiokone huutelee "lisää paperia" vaikka siellä on pieni metsä sisällä. Minua nauratti. Tykkään sellaisesta älyllä leikkivästä ja vähä-älyisestä huumorista, sellaisesta, jossa on pieni tvisti. Palkkakin on hyvä asia. Tänään on palkkapäivä, pitää varmaan lähteä metsästämään farkkuja, kun viikonloppuna taas yhdet hajosivat. Oon kova kuluttamaan penkkiä ja persettä (farkuista).

Nyt sitten vaan täytyy pitää peukkuja, että firma ei mene nurin. Se tietysti minun tuurillani saattaa tapahtua, mutta en jaksa kantaa huolta. Sitten olen taas työttömänä, ei se sen kummempi asia ole.

Hovin matkustusvastaava kauhistelee

Tuli kamala assosiaatio mieleen; alan vaikuttamaan isotädiltäni. Hän oli nainen, jonka vierailut tiedettiin monta kuukautta ennen varsinaista tapahtumapäivää, ohjelma oli visusti lukkoonlyöty eikä poikkeamia sallittu. Ruuat oli neuvoteltu etukäteen, samoin oli päätetty nukkumajärjestelyt ja tapahtuman vaatimat kuljetukset. Hän oli eläkeikäinen sinkkunainen, aikansa uraohjus, joka oli asemansakin perusteella oppinut ottamaan ohjat käsiinsä, äänensävyään myöten käskevä. Vanhemmiten hänestä tuli ammattivalittaja, kaikki oli huonosti lakananväristä ruoka-astioiden kulmaan - vain hivenen karrikoidakseni. Ennen sairastumistaan hän oli rohkea, sanavalmis ja itsenäinen - suorastaan idolini.

Kauhistelin mielessäni suunnitelmiani, joita väkistenkin joudun tekemään pitkälle loppukesään saakka. Minulla olisi pari kuninkaallista vierailua suoritettavana ennen syksyä. Kamalaksi asian tekee se, että vapaata on erittäin rajallisesti ja rahaa myös. Vapaatakin vielä saisin järjestymään, jos talous antaisi periksi vaikka lentää paikalle. Vaan ei, pitää miettiä, miten pennin saa venytettyä kohdalleen. Tiedän että molemmissa osoitteissa minut otettaisiin mielihyvin vastaan. Ja sukulaisvierailut vielä siihen päälle, niitä en edes uskalla ajatella.

Ahdistaa, jos minun kuvitellaan tulleen ronkeliksi ja valikoivaksi. En ole. Kukkaroni se minua estää vaeltamasta tahtomaani tapaan. Nykyään kun ei enää edes voi liftata; ensinnäkin moottoritiet ja toiseksensa ikä. Johan siinä harakatkin nauraisivat, eivätkä ottaisi kyytiin kuitenkaan, rekkakuskeista ja herrahenkilöistä puhumattakaan. Mutta ehkä sitä pääsisi paremmin naiskuskien kyytiin, kun vaan ei olisi niitä kirottuja moottoriteitä.

Jotta antakaa armoa, ystävät ja toverit, kyllä minä tulisin ja kyllä minä tulen. Minä vaan kamppailen olosuhteiden viidakossa. Ja keksin jotain, ainahan minä keksin, mutta jänne on vaan pidempi kuin nuorempana, nyt suoritetaan valtiovierailuja ainakin suunnittelun suhteen, mutta eihän lyödä ohjelmaa kiveen, vaan annetaan aikaa toisillemme? Ihan niin kuin ennenkin.

Kuvitettu kertomus kyliltä

Olihan retki. Olen niin poikki edelleen, että en meinannut pysyä töissä hereillä. Piti keksiä vähemmän tarkkaa työtä iltapäiväksi ja bussissa nukahdin. Melkein ajoin kotipysäkin ohi. Kivaa oli ja mielenkiintoista, osan ihmisistä tunnisti helposti, osaa joutui vähän hakemaan ja osaa en ollut koskaan tavannutkaan aikaisemmin, eri luokalta ja eri valinnaiset. Kukaan ei tietääkseni kuitenkaan vahingoittunut kuvauksissa, minä ainakin selvisin ilman pahempia psyykkisiä vammoja.

Nuoriso on edelleen vihmerää kouluissa.

Paikallislehtikin oli lähettänyt paikalle kesätoimittajan. Hmph. Koitin pysytellä piilossa kuvissa. En ollut asiasta mitenkään imponeerattu.

Tällä käytävällä olevassa luokassa aloitin kansakoulun v. 1971. Remontti on ollut aika kattava sen jälkeen.

Saa nähdä, jatkuvatko unet koulusta tämän jälkeen, kun siellä pääsi käymään. Onneksi ystävä kertoi, että hänkin näkee unia koulusta ja sen käytävistä. Teimme myös kierroksen vanhoilla asuinpaikoilla. Olipa jänskää. Mutta ihanaa oli kuitenkin lähteä takaisin naapurikaupungin valoihin, aika kuollut oli kylä.

Mainostaulujen taakse jää tuo pieni kaistale maata, joka ei houkuttele hölmöjä luokseen.

Yhden baarin terassilla tuli istuskeltua reilu tunti lauantai-iltana, siinä olivat baariretket. Lämmintä oli ja mukavaa. Yllä oleva kuva ei ole otettu sen baarin terassilta. Terassilla poislähtiessämme törmäsimme paikalliseen "Juhani Palmuun", joka siis ei ollut J. Palmu, mutta näytti häneltä. Hän taisi loukkaantua, kun totesimme, ettei meitä kiinnosta latomaalari pohjoissavolaisessa vaaramaisemassa. Hän jäi vaatimaan oikeutta ja vannotti baarimikkoa kertomaan meille moukille, kuka hän on, kun seuraavan kerran baariin saavumme. Kerroimme, ettei kannata pidätellä hengitystään sitä hetkeä odotellessaan.

Täällä olen joskus kuherrellut miesseurassa. Nyt istuskelimme hetken kahden henkilön naisporukalla.

Sunnuntaina kävimme aamukävelyllä. Väinolänniemellä valmistauduttiin joihinkin 40-vuotisympäriajoihin. Siellä oli kaikenlaista pörisijää liikkeellä, muun muassa ikäisemme Hillman. Ja sitten minä taas aloin puhua Sydämen asialla -sarjasta. sorry. Oon just sellainen. Ystävästä otin kuvankin ikätoverin kanssa, eipäs tullut minua ikuistettua. Harmi, mutta totta, minä en ole kuvien kaveri.

Kaiken valtakunnan viivoja ovat kallioon paukutelleet.

Viivan selitys.

Nyt lähden ruokapöydän kautta unille. Mie en jaksha. Liian valoisa pilttuu, heräsin liian aikaisin molempina aamuina.

Villejä rubiineja

Lupiinitkin kukkivat, onpas meillä räyhäkkä kesän aloitus! Ovat ne vain kauniita, etenkin kun samassa kasvustossa on pinkkejä, liloja ja valkeita rupiineja, ei kun lupiineja. Saa nähdä, onko pohjoisempikin Suomi jo täydessä vauhdissa, kun sinne tänään pölähdän. Mutta mitäs sitten kesemmällä kukkii, kun nyt jo pyrähtelevät kaikki? Tulee kuivakka loppukesä tällä vauhdilla.

Torstaina olin kovin väsynyt. Sitä se tiesi, kun kahteen saakka meni entisen kollegan, nykyisen ystävän yllätys-50-vuotisbileissä. Ne pidettiin entisen työpaikkani yläkerrassa, edustussaunatiloissa, itsekin olen siellä bileitä järjestänyt sekä kollegoille että privaatisti. Kiva tila, hienoa seuraa, jumalaisen viileätä sampanjaa, pari snapsia, punkkua ja lonkeroa. Mutta ihme kyllä ei krapulaa, vain älytön väsymys, onneksi olen jättänyt viikolla rilluttelun sikseen! Joku järki minunkin päässäni vanhemmiten..

Onneksi oli syy lähteä aikaisemmin pois töistä torstaina, kävin yhden lahjakortin ja samalla seikkailin Kampin Matkahuoltoon. Ensin tietysti menin sinne lipunmyyntiosastolle, josta minut ohjattiin ulos ja hissillä maan alle. Jännä keikka, mutta nytpähän senkin paikan tiedän. Ilta meni pyykkituvassa, että sain mukaan puhtaita rätei ja lumpui. Otan mahdollisimman pienen kassin mukaan, koska paljon tavaraa en tule tarvitsemaan viikonlopuksi. Minusta ei edustavaa saa, joten parempi mennä esittäytymään lukiokavereille omana itsenään.

Sitä minä mietin, että mitenhän saan pidettyä turpani kiinni yhden tyypin kohdatessani, vai tuleeko sieltä suuriakin sammakoita, kun alan vetää häntä tilille entisestä elämästämme. Parempi olisi olla hiljaa. Ihan oikeasti!

Parempiakin aamuja on ollut

Kun (liian aikaisin) herätessään näyttää aivan joltain 70-luvun poikabändin jäseneltä (paitsi pulleammalta ja vanhemmalta), alkaa olla bad hair day lähellä. Se uusi ilmakihartelijanikin odottaa jo jossain Kampin Matkahuollossa, ongelmana vain on, että koska pääsen hakemaan sen sieltä. Ja missä on Kampin Matkahuolto? Milloin minä kuvittelen kerkeäväni sinne? Ei minulla ole mitään asiaa keskustaan, tai, ehkä torstaina pääsen, jos pelaan korttejani oikein.

Kun ystävä kysyi eilen pikavippiä, tunsin syyllisyyttä, kun jouduin kieltäytymään pankkiiritoiminnasta. En ole saanut säästettyä pesämunaa, vaikka se oli tarkoitukseni. Puoli vuotta on pian mennyt, entäs jos työ ei jatkukaan? Mutta on tässä ollut kaikenlaista; hammaslääkärin laskuja, loppuneita asioita, bussilippu moneksi kuukaudeksi, kylillä rilluttelua, koru-ostoksia ja konserttilippuja. Viimeisimpänä humputuksena junaliput pohjoiseen, kaikki maksaa miljoonan, eikä mitään jää säästöön. Sen lisäksi kahden viikon välein tuleva palkka sotkee suunnitelmani, en osaa budjetoida, kun olen tottunut kuukausituloon. Teen liian suuria hankintoja kerralla.

Ahdistaa. Tulen toimeen, mutta taidan oikeasti elää kädestä suuhun. Tottahan se on, palkkakin on pienempi kuin silloin ennen, mutta sitten pitäisi olla menojenkin. Pitäisi vaan ryhtyä rajoittamaan itseään ja säästää ensin, ennen kuin syö kakkunsa. Kyllä taas syksyllä itkettää, kun työttömyyskorvauskin on pienempi eikä mitään ole laarinpohjalle kerättynä. Voi minua viisasta!

***
Kylppärissä haisee kissanpissa, huomasin suihkuttelun jälkeen. Luulenpa, että jompikumpi viikonlopun vieraista kuseskeli suoraan lattiakaivoon. Pitänee tehdä kaivollekin joku desinfiointikeikka. Nenä valuu, väsyttää, vituttaa, onneksi edes tukka on jo paremmin. Eiköhän tänä iltana kävelykeikan päälle nukuta, s**tana!

Karvavekkarin herättämä

Olihan se siivouspäivä! Hinkuttelin ystävien kotia nelisen tuntia, ennen kuin hyydyin lattialle. Mikäs siellä oli maatessa, kun avoimen parvekkeen ovesta tunnistin pajulinnun, satakielen ja mustarastaan laulelut. Muitakin tyyppejä siellä huuteli, mutta niitä en tunnistanut. Läheisen katolisen kirkon iltapiruntorjuntatilaisuus-kutsukalkattelu kuullosti vääristyneenä melkoisen häiriintyneeltä. Kauempaa mereltä kaikuivat laivojen törähdykset. Aurinko paistoi ja varjossa oli hyvä olla.

Ystävät hakivat minut siivousvälineineni pois seitsemän maissa, heille jäi vielä keittiön siivoaminen ja kylpyhuoneen viimeistely. Kävimme nakkaamassa siivousromut pikaisesti kotiini, kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet, ennen kuin ajelimme syömään. Olin syönyt aamupalan ja banaanin. Elimistö huusi suolaa, ensin vissyn muodossa, sitten ruokana. Suuntasimme Old Sophieen, joka olikin oikein perinteinen lähiöravintola. Listalta löytyivät kaikki klassikot 80-luvun Suomesta. Todennäköisesti myös sisustus oli samalta ajalta. Asiakkaat samoin. Tai siis vanhempia, mutta siellä kyseiseltä vuosikymmeneltä saakka pöydissään nakottaneet.

Pääruuat unohtuivat kuvaamatta, tässä lämmin suklaakakku (on se siellä jossain hötön alla).

Terassi oli täynnä, niinpä suosiolla siirryimme sisätiloihin. Aikamme odotimme pöydässä tarjoilijaa, ennen kuin hokasimme systeemin. Siellä käytiin tiskillä tilaamassa ja maksamassa, ruuat kuitenkin tuotiin pöytään eikä niitä tarvinnut itse käydä rakentelemassa. Meille maistuivat paistetut muikut ja pihvi kuten haluatte -annos. Arvosana jäi tyydyttäväksi, nälkä varmaan lisäsi pisteitä. Minä tarjosin meille jälkiruokaa; irish coffee, Amerikan Sophien pannukakkuja sekä suklaakakkua kannettiin pöytään seuraavaksi. Olivatpa rekkamiehen annoksia, mutta kun halavalla sai. Edullisia olivat pääruuatkin. Ei tarvinnut enää iltapalaa miettiä, vaikka viereiseen pöytään kannetut pizzat hyvältä näyttivät, pitänee vielä ne käydä jossain välissä testaamassa.

Palle Ramsted Pannkaka show

Karvavekkarit tömistelivät minut hereille seitsemän jälkeen. Ihan hyvä, eipähän mene rytmi sekaisin. Ja ihan hyvä sekin, että tulee mietittyä, tahdonko oikeasti kissoja, koska olen niin herkkäuninen. Nyt eivät auttaneet edes korvatulpat, kun rumina alkoi. Sitten kun minut on saatu hereille, palvelu toimii, niin Winston siirtyi parvekkeelle makoilemaan ja Kirppu rumuaa hyllyjä, että kiinnittäisin häneen huomiota. Kiinnitänhän minä, ihan kohta, kun tämä on kirjoitettu.

Miljoona ruusua - oikeastaan 30.

Sattui hassusti, kun perjantaina kaupasta nappasin tarjouksesta oransseja ruusuja 20 mukaani, ystävät toivat toiset 20 valkoisena. Koko huusholli tuoksuu ruusulta, mutta huomaa, että on lämmintä, eivät varmaan kauan kukkaset kestä, kun nyt jo ovat avautuneet tosi auki. Minä rakastan ruusuja, kunhan ne vain eivät ole keltaisia.

Eläinterapiaa ja muuttoapua

Viikonlopusta on tulossa tapahtumarikas. Perjantaina sain kissavieraita, ystävien katit, vanha ystävämme Winston ja kummitätin pikku-Kirppu tulivat yökyläään muuton alta karkuun. Minun lisäkseni myös yksi ystäväni saapui nauttimaan kissaenergiaa. Saunottiin ja syötiin kiuaslenkkiä, maailman paras tapa nauttia HooKoon blöötä. Siinä taas ilta vierähti pitkäksi, ei kuitenkaan aamuun, jota sitäkin tiedämme tapahtuneen.

Kummitätin Kirppu-kisu on vilkas. Ei meinannut kuvaa saada.

Tänään lupasin loppusiivota ystävien vanhan pilttuun, kun ei mnusta muuta apua enää muutossa ole.  Siinä se voi hiki lentää, mutta hyvä niin, olenpahan hyödyksi edes jotenkin. Oman kotisiivoamisen sain tehtyä vasta viime sunnuntaina, mutta kyllä tiesi taas jotain tehneensä. Vettä valui pitkin naamaa, selkää, kylkiä... Seuraava siivoushetki tulee väkistenkin kissojen lähdön jälkeen, jos vaikka ottoveli sattuisi pääsemään kouluun, pitää alkaa kissa-aineksia ryhtyä vähentämään kodosta. Hän kun on kovin allerginen kissoille.

Sir Winston taitaa olla Grumpylle sukua.

Huomenna aion levätä. Sekin pitää nykyään suurinpiirtein kalenteriin panna. Kävelemssä vaan käydään iltasella. Minä muuten tarvitsen uudet lenkkarit, entiset ovat liian pienet, varpaat menevät ruttuun. Tästä se tekstiiliurheilijan ura alkaa...