White is not a color, it´s a state of mind

Olen hävittänyt yhden kirjan ja kirjailijan nimen. Ja vasta viime viikolla palautin sen kirjan. Pohjoisamerikkalainen 60-luvulla syntynyt naiskirjailija tekaisi kirjan, joka alkoi punkista ja päättyi futuristiseen kuvitelmaan musiikin ja maailman tilasta teidän lastenlastenne aikaan. Sinne se meni ja tuolta se tuli, etunimi alkoi J:llä ja takanimi E:llä ja sillä oli tosi naurettava suomennos nimenä. Melkein jäi hyllyyn sen takia. Tavallaan tykkäsin, tuli vähän Generation X mieleen ja muutama muukin aikalaiskirja, mutta juuri sen tulevaisuus- ja menneisyysaspektin takia kirja jäi päähän pyörimään. Tekisi mieli päästä kärväseksi kattoon kirjan loppuvaiheisiin, sitä en tule varmaan koskaan näkemään, harmi. Alku onneksi tuli eleltyä.

Siksi aion kehua yhden kirjan ihan tuoreeltaan, ettei taas käy vanhanaikaisesti. Minulla on suunnattoman korkea kynnys tarttua suomalaiseen kirjallisuuteen, en edes tiedä, mikä minuun meni, kun nappasin Sami Hilvon Rouva S. kirjan mukaani. Minähän tosin teen päätöksen takatekstin perusteella, mikäli en kirjailijaa tunne, se osui johonkin määritttelemättömään osaan aivoissani, mutta hyvin osui. Tykkäsin tosi paljon viiden ihmisen suulla kerrotusta tarinasta, siinä oli rakkautta, mystiikkaa, rikos, sovitus ja rangaistus. Eikä mikään asia esittäytynyt mustavalkoisena. Värejä riitti. Ja tuoksuja, minä tulevana sokeana arvostan, kun puhutaan muillakin aisteilla kuin näkemisellä "aisteista pettävimmällä", kuten herra toteaa kirjassaan. Ihailen ihmistä, joka osaa kirjoittaa rakkaudesta vedoten molempiin sukupuoliin, onko sillä nyt niin väliä, kumpaanko rakastuu; omaansa vai vastakkaiseen? Mistä me tiedämme, mikä on totuus?

Hakaniemen Kappahlissa sain hyvää palvelua, myyjä löysi minulle farkut takahuoneen varastosta. Vaan eipä olisi löytänyt, jos en olisi kysynyt. Kappahlin suurikokoisten ihmisten osastolta löytyy ainoa edullinen farkkumalli, jossa ei ole rypytetty kuminauhavyötärö, mutta jossa on riittävän pitkät lahkeet. Heilläkin on tällä hetkellä mallistossaan vain yhtä lajia. On siellä joskus enemmänkin ollut valinnanvaraa. Surullista. Pitäisi varmaan ryhtyä suosiolla opettelemaan gumminauhavyötäröllisiin, vaan kun en osaa, ne oikeasti ahdistavat. Tahdon istuvat farkut ja oikean vyötärökappaleen. Ja pitkät bootcut lahkeet, leveämmätkin kelpaisivat.

Itämaan ihmeiden ruokakaupassa törmäsin entiseen kollegaan. Hän oli vihdoin löytänyt itsensä. Tai ryhtynyt toteuttamaan itseään, kuten hän ujosti joskus monta vuotta sitten hiprakassa minulle tunnusti tahtovansa. Sen lisäksi vielä vaihtanut ammattiakin. Hänestä oli tullut puutarhuri. Viehättävä ajatus. Mutta niin kävi minulle kuten aina ennenkin, vasta bussipysäkillä tuli mieleen, että olisihan se ollut kiva vaihtaa yhteystietoja. Ei vaan enää siinä vaiheessa asialle mitään voinut, todennäköisesti hän on suojautunut aivan yhtä hyvin naamakirjassa kuin minäkin. Tai sitten ei edes ole siellä, kuten ei moni muukaan ihana ihminen. - Terveisiä ihanille ihmisille!

Siivoamisen ja saunan jälkeen olo on muuten hyvä, mutta bhd (= bad hair day), saisivat hiukset olla joko suorat tai kiharat, mutta eivät tällaiset lampaannuolemat turhakkeet. Melkein tekisi mieli nujuta kylille, mutta taas on se sama juttu. Mitä minä siellä itsekseni? Teen vain vääriä päätöksiä ja tyhmistyn entisestään - mikään ei minussa muutu, vaikka aina välillä mietin, että olen kenties himppasen kasvanut. Ihmisenä tarkoitan. Mutta kun naamakin pitäisi valkaista ja rahaa menee ja ja ja. Ahdistus. Taidan olla väliinputoaja.