Uikuti uikuti

Äkkiseltään liikkumaan ryhtyvä keskiäkäinen naishenkilö ei tervettä päivää näe. Nyt taas sattuu jalkoihin. Niihin tosin sattuu uudella tavalla. Tällä kertaa eivät valita pohkeet eivätkä varpaat mene ruttuun, mutta lonkka ja polvi ovat kovin loukkaantuneet minulle. Ne pitävät sellaista pientä vinkunaa yötä myöten. Pitänee oikeasti tilata aikoja sinne ja tänne, eihän tästä oikeasti muuten mitään tule.

Mutta käveleminen oli ihanaa! Olin niin vihainen lähtiessäni, että mietin, selviääköhän kerhon toinen jäsen hengissä keikan loppuun. Selvisi se, lopussa minuakin hymyilytti ja nauratti. On minulle aikaisemminkin kerrottu liikunnan hyvää tekevistä voimista, mutta kun ei minusta vaan ole yksin lähtemään. On luojan lykky saada innokas seuralainen, joka pakottaa sinut liikkeelle. Olen kovin kiitollinen.

Tänä iltana ei kävellä. Vien kollegat ulos syömään. Ajattelin, että voisimme samalla vähän juhlistaa tulevaa syntymäpäivääni, kun tuskin sitä muuten kukaan meillä töissä ymmärtää juhlia. Itse sain tilata itselleni määrävuosilahjankin. Aion ojentaa sen itselleni juuri ennen lomaa. Sitten kiitän nätisti itseäni. - Joskus sitä vaan tuntee olevansa niin yksin työssään. Etenkin jos esihenkilönä on henkilö, jota kiinnostaa enemmän oman glooriansa kiilloitus kuin ihan oikeat ratkaisemista vaativat ongelmat.

En jaksa ajatella sitäkään. Minun pitäisi vaan päästä pois, ennen kuin oikeasti menetän hermoni tai joudun föhn out lomalle. Valitettavasti uusia töitä ei ole tarjolla sitäkään vähää kuin 1,5 vuotta sitten. Hyviä ihmisiä on paljon vapaana. Pitää koittaa pitää päänsä kasassa - vaikka sitten liikunnan keinoin kivuista huolimatta.