Työhyvinvointia ja lähiölovee

Vai niin se Blogilista sitten heittää veivinsä. Helkkari. Se on ollut suomalaiselle blogimaailmalle tärkeä ja tarpeellinen sivusto. Sitä kautta minäkin olen ensimmäiset lukemani blogit löytänyt ja tähän saakka sitä kautta olen lukemiseni lukenut. Nyt se loppuu. Pitänee ryhtyä merkkailemaan sivujaan suosikeihin, feedejä kun en koskaan ole oppinut käyttämään. Vai pitäisikö vihdoin kerätä lukemansa blogit tänne omalle sivulleen, toisaalta olen ollut vähän sitä mieltä, että tarvitseeko tuota kenenkään tietää, mitä minä luen. Taitaa tulla valinnan paikka.

Perjantain ulkoilin työkavereiden kanssa työhyvinvoinnin merkeissä. Kyseessä oli täysin vapaaehtoinen after work drinks tapahtuma, koska firmahan ei meillä tarjoa edes lämmintä kättä. Tapasimme Vltavassa, kävimme syömässä Amarillossa (28 henkilön porukkaa ilman etukäteen valittua menua on vaikea saada juuri minnekään), täytyy sanoa, että ruoka-annokseni oli yllättävän onnistunut, koska pelkäsin pahinta. Ruuan päälle porukka tahtoi Rymy-Eetuun, olin kauhusta kankeana, kun sen tajusin. Kestin siellä kuitenkin parisen tuntia, ennen kuin Hankala pelasti minut lähiöön. Muut jäivät kaatelemaan shotteja rinnuksilleen ja lattialle sekä tanssimaan pöydille, mielenkiintoisen karmaiseva konsepti, pitää todeta.

Lähiössä oli toistamiseen sairas mies. Oli kuulemma sairastanut jo viikon. Meillä rattoisat iltamat jatkuivat aina aamuun, muutama tunti unta ja sama peli alusta. Meillä ei välttämättä ole mikään maailman paras vaikutus toisiimme, mutta kun se on niin hauskaa. Minä kuulemma tuoksun harmaalta, syy on siinä, kun en käytä mitään hajusteita, totesi herra. Noh, harmaat ovat silmänikin ja harmaa on hyvä väri. Hän kuulemma pitää minusta juuri siksi, ettei minulla ole mitään tekemistä mopojen kanssa. Silti taas yritti, mokoma, vongata minua moponsa kyytiin. Kieltäydyin jälleen kerran.

Onneksi tulin jo eilen kotiin, nyt on suurinpiirtein ihmismäinen olo. Voisin tutkia niitä vapaita paikkoja, käydä kaupassa ja ehkä vähän siivota. Tai sitten voisin lukea kirjan loppuun ja olla vain. Ei minulla ole kiire valmiissa maailmassa.