lauantai 1. elokuuta 2015

Märehtijän elämää

Tunnustan vellovani surkeudessani. Tuntuu, että jokainen saamani viesti, puhelu ja ihmiskontakti tuovat mukanaan jotain, mitä en olisi tahtonut kuulla. Olen väliaikaisesti menettänyt kykyni nauttia siitä, mitä minulla on, haikailen kummallisten asioiden perään. Olen kateellinen seuratessani muiden elämää, kun tuntuu, että oma lilluu myrkyllisellä sinilevälautalla paskameren rannassa. Saan ihottumaa, jota en ylety raapimaan, tai sitten se on korvien välissä. Olen levoton, mutta en tahdo liikkua.

Pitäisi repiä itsensä liikkeelle. Pitäisi tehdä jotain, hankkia muuta ajateltavaa. Kotona huomaan miettiväni vain sitä, että elämäni on hukkaanheitettyä ajanvietettä. Että elämä on ohi ennen kuin kerkesin saada siitä irti kaiken hyvän. Että nyt olen ajopuu, joka pelkää kuolemista yksin. Pitää vaan muistaa, ettei se ole hyväksytty tekosyy ryhtyä mihinkään puolivillaiseen suhteeseen. Mieluummin kuitenkin olen yksin kuin löysässä hirressä. Ja pitää muistaa, että tämä menee ohi. Minulla on vaan hyvin todennäköisesti keski-iän kriisi, yleensä vanhemmiten se kuulemma poistuu. Ihminen hyväksyy kuolevaisuutensa ja siirtyy eteenpäin.

Tänään ajattelin käydä varastojentäydennysretken, kun viikolla en kuitenkaan tahdo kaupassa kuluttaa aikaa. Sen lisäksi pitäisi perata ruokakaappi. Löysin sen perukoilta nimittäin kaksi säilykepurkkia, joista toinen oli vuodelta 2009 ja toinen 2011. Tänään on myös vietävä biojäteroskis, koska nyt kun tyhjensin purkit, voi vaarana olla haisulin leviäminen. Avatessani purkit naureskelin, että parasta ennen ajat ovat todellakiin viittelliset, tavara näytti ihan käyttökelpoiselta. En kuitenkaan aio hankkia ruokamyrkytystä tekemällä testejä tieteen nimissä.

Illalla vielä torjuin Dervissin viimeiset yritykset. Ehkäpä hän nyt tajusi, etten ole sillä tuulella, että sotkisin hänen elämäänsä. Itse voisin tänään lämmittää saunan, juoda pullollisen viiniä ja lähteä hortoilemaan kohti uusia seikkailuja. Tai sitten voisin jäädä torkkumaan sohvalle. Sitä kokeilin eilen illalla, oli ihan hyvä harrastus.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samaa kriisiä ilmeisesti ilmassa. Sinänsä helpottavaa kuulla, ettei se ole siis välttämättä merkki henkilökohtaisesta ongelmasta. Ehkä on toivoa? Olen jopa alkanut harkita jotain mindfullness-treeniä.... Jottai pitäis kuitenki tehrä.

Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Oho, ai sielläkin sitä on liikkeellä? Entäs jos se onkin vaan joku pitkäaikainen virus. Meille jää varmaan hyvä vastustuskyky tämän päälle.