Tärkeämpiä ovat yhdistävät kuin erottavat asiat

Entisen kollegan, ystävän, kanssa törmäsimme toisiimme Sokoksen kosmetiikkaosastolla, vaikka piti tavata vasta Sociksen baarissa. Olin metsästämässä käsilaukkuun sopivaa hiuslakkaa, tökötti nimittäin on pakkasilmoilla ainoa, joka seisoo hattaratyyppisen tukan ja normaalin pörrön välissä. Kun on paljon ohutta hiusta, se ei vaan tokene millään muulla. Hän taas kertoi jo kolmatta kertaa olevansa halvennusmyyntiostoksilla, hän on aina panostanut ulkoseen habitukseensa. Olemme niin kovin erilaisia.

Erilaisuudesta hän oli kertonut nykyiselle kollegalleen samalla, kun oli maininnut olevansa minua tapaamaan menossa. Hän on kova oikeistolainen, minä kamala vassari/ viherpiipertäjä, hän pitää pukumiehistä, minä pitkätukista, hän rakastaa jazzia, minä rumuan raskaissa piireissä, hän on lyhyt, minä pitkä, hän on tumma, minä vaalea... Kun kollega oli kysynyt, että mikäs meitä sitten yhdistää, oli hän todennut, että hyvä ruoka ja juoma sekä keskustelutaito. Meillä ei ole tylsää, vaikka usein eri mieltä olemmekin. Minusta on kiva jutella sellaisten ihmisen kanssa, jotka pystyvät perustelemaan mielipiteensä, eivätkä suutu toisen mielipiteistä.

Koska ystävä on ollut sairaana, hän ei alkoholiin koskenut. Minullakin nautinto pysyi varsin hillittynä siitä syystä. Menimme nenäliinan kokoiseen Soil Wine Roomiin, siellä tietysti olisi ollut hänenkin kiva ottaa punaviiniä, mutta onneksi paikalta löytyi edes yksi ihan kelpo alkoholiton viini, joka ystävän mielestä maistui jopa viiniltä. Sitten me tädit syötiin. Luumun kokoisia oliiveja, jumalaista ilmakuivattua tonnikalaa ja kevyesti paahdettua lohta - ne taistelivat päivän voittosijoista. Sen jälkeen pöytään ilmestyi leikkelevalikoima ja pikkelsivihanneksia. Illan päättivät kelvollinen härkätartar, rasvaihanuutta tihkuva "Bikini" (paahtoleipää, kinkku ja manchegoa ankanrasvassa paahdettuna), patatas bravas ja friteeratut merenelävät. Jos nyt jostain vähän voi kitistä, niin suolaa oli kyllä kylvetty kaikkialle, mutta maut olivat muuten kohdallaan.

Siinä meni useampi tunti. Jälkiruokaa ei enää voinut ajatellakaan. Sovimme, että taas tilaisuuden tullen kokeilemme jotain muuta. Ilta ei tullut niin kalliiksi kuin yllä olevasta olisi voinut kuvitella. Eikä siitä tullut niin täyteenkään, koska annokset ovat tapas-kokoa. Natustelua hitaaseen tahtiin, mikä sen parempi tapa viettää aikaa! Onneksi olin kotona jo ennen puoltayötä, unta nimittäin riitti.

Viimeinen näkemäni unenpätkä oli veikeä. Tanssin festareilla punapartaisen hoikan miehen kanssa, kun katsoin vähän tarkemmin, huomasin hänen jalkojensa olevan sorkat. Alitajunta tarjosi minulle tanssin Panin kanssa.  Toivottavasti se oli enne!

Kiitos Mymskän, alkoi levykin soida päässä.