Namuset piiloon - lock up your daughters and your sisters, too

Eilen illalla piilottelin namuseni kuin käpiönä konsanaan. Ottoveli on nimittäin tolkuttoman perso makealle. Hän ei siksi itse juuri koskaan osta makeisia, mutta huomaamattaan saattaa pistellä puolisenkin kiloa makeisia poskeensa - ihan vaan vahingossa. Minäkin rakastan sokeria, mutta nautiskelutapani on vähän toinen, syön karkkia joka päivä vähän iltaruuan jälkeen. Ja krapulassa vähän enemmän. Joka tapauksessa namusia pitää olla jemmassa, tai blondista tulee tosi kiukkuinen olento.

Niinpä ostin Ottoveljelle suklaalevyn ja lakritsipussin, muut namut menivät vaatekaappiin jemmaan. Minua nauratti, kun kuvittelin hänen päiväsaikaan rumuavan keittiönkaappejani etsiessään sopivaa makeata palaa, ettei tarvitsisi mennä itse kauppaan. Hah! Siinähän hankkii karkkinsa itse. Eikä sen puoleen, aina hän on sen sitten loppujen lopuksi tehnytkin, täyttänyt myös minun varastoni, mutta katastrofi voi tapahtua jo sitä ennen, minä voin olla makeiseton juuri silloin kun karkkia tarvitsen.

Ja kylille kun Ottoveli lähtee, niin pankaa nyt ne naisenne piiloon, sieltä on melkoinen hurmuri tulossa. Kova poika vonkaamaan ainakin. Onneksi hän on muuttunut krantummaksi vanhemmiten, ei tarvitse aina hävetä ja kärsiä. Minä taas olen muuttunut anteliaammaksi, joten vonkaamisen tasapaino kyllä tässä maailmassa säilyy. Nyt vaan joutuu häpeämään itseään - ei onneksi aina eikä koko ajan.