Työtä ja muuta

Sen nyt arvaa, että kun päivän on poissa töistä, saa sitä karvaasti katua. Siellä ne minun hommani olivat levällään kuin surullisen kuuluisan Jokisen eväät. Kollega oli iloinen nähdessään minut, mikäs siinä, minustakin on kiva nähdä häntä. Etenkin kun hän jaksaa houkutella minua urheilemaan kanssaan. Tai siis kuntosalille, nyt jo vähän niin kuin lupasin, katsotaan nyt sitten onko se päivä tänään vai joku toinen päivä. Minua nimittäin vähän etoo. En tiedä miksi, liekö henkistä?

Lauantain vietin RM:n hellässä huomassa, kai pitää sanoa. Hän vaan jossain vaiheessa totesi, että olenko huomannut hänen tekevän kaikkensa, että minulla olisi hyvä olo. Sanoin kyllä. Niinhän se on, hän ei onneksi paljon lemmestä lurittele, mutta teot puhuvat puolestaan. Oli koti-ilta parhaasta päästä. Sunnuntaina pihviaterian jälkeen raahustelin kotiin, minun oikeasti pitäisi se sänky saada, eikä vain puhua siitä.

Sen sijaan taulut ovat nyt seinässä, hyvä minä! Pitäisi palauttaa pora Siiselille. Hänen kanssaan minulla oli mielenkiintoinen tekstiviestikeskustelu, mutta kun en jaksanut ottautua selkeästi ilmaisemaan, että tahtoisin tavata, niin ei se juukelin kiukkupetteri kyllä siihen ryhdy. Kissanhännänvetoa. Noh, aikaa on. - Paitsi, että välillä minua kauhistuttaa ajan kuluminen, mitään ei kerkeä eikä saa valmiiksi ja kaikkea tekisi mieli eikä ole mihinkaan riittävästi aikaa. Ihan normaali huomio keskiäkäiseltä ihmiseltä, aika menee hurjaa vauhtia, nyt sen viimeistään huomaa. Ei näitä kymmeniä vuosia enää kovin pitkäksi aikaa riitä. Elämä jää kesken, on paljon mielenkiintoisia asioita ja ihmisiä.

En ymmärrä, miksi ilmoittauduin aamupäiväksi yhteen seminaariin. Ei minulla oikeasti olisi aikaa sinne vääntäytyä. Mutta kun sekin asia alkaa vähän niin kuin olla minun kontollani, niin kai siitä edes pintapuolisesti on ryhdyttävä ottamaan selvää. Heh, siellä saa ilmaisen aamupalan, mutta enhän minä viikolla ole mikään aamupalan syöjä. Jotta hukkaan menee sekin.