Pohjoisemmassakin on kevät

Huomenta hotellista! Hyvin on ollut hiljainen yö, ainoa liikkuja tunnun olevan minä itse. Sänky on mukava, tyynyt huonoja, kohta lähden testaamaan aamupalan. Huoneessa ei valitettavasti ole kylpyammetta, lutraamaan en pääse. Sisustus on uusittu varmaan muutama vuosi sitten; valkoista, harmaata, sinistä ja ripaus keltaista. Ei paha, kaiupunki on niin hiljainen, ettei edes liikennemelu kiusaa.

Kerkesin äitini luokse puoli tuntia aikaisemmin, kun olin hänelle ilmoittanut saapumisajakseni. Ihmettelin, että kauppaankohan äitee oli vielä karannut, kun summerin soittelu ei tuottanut tulosta. Piti kaivaa puhelin esiin. Rouva oli kipittämässä kohti rautatieasemaa. Just, luetun ymmärtäminen oli ilmeisen hakusessa. Ymmärsin kuitenkin pitää määkynän mahassani.

Onneksi välimatkaa ei paljon ollut. Viitisen minuuttia odottelin auringonpaisteessa,  sitten muori jo saapuikin reippaasti askeltaen. Kuulemma askel on vähän hidastunut viime aikoina, äiti kyllä edelleen peittoaa minut koska tahansa. Jotta ei ole vielä tauti varsinaisesti voimia vienyt. Minä taas en ole vieläkään tullut äitiini. Katupöly vaivaa ja hengitys vinkuu.

Sitten me taas syötiin. Nuorempi pikkuvelikin kerkesi pariksi tunniksi paikalle. Kiva oli, hän kevensi soveliaasti tunnelmaa ja antoi jopa vierailunsa jälkeen jatkuvia puheenaiheita. Se minulla nimittäin on ongelmana ollut aina. En osaa kertoa asioistani äiteelle. - Nyt kyllä joku rollikello oli jo Sn kuolemasta kertonut. Se ei enää mikään uutinen ollut.

Hotellille saavuin joskus yhdeksän maissa. Katselin Areenasta Muotitalo Velvetin jakson. Olen jälleen kerran jäänyt koukkuun espanjalaiseen sarjaan. Pitäisi se(kin) kieli opetella. - En ymmärrä olevani vanha keskiäkäinen nainen, joka tuskin enää oppii mitään. Mutta antakaa mun pitää harhani, niitä enää kovin monia ole.

Nyt lähden testaamaan paikallisen kahvin.