perjantai 23. syyskuuta 2011

Ikävää ja mukavaa ikävää

Tänään juhlistamme pakanallisesti syyspäiväntasausta. Tai minä juhlistan ja samalla tarjoan elämänkatsomuksellisesti illallisen ystävilleni, jotka eivät välttämättä jaa elämänkatsomustani. Olipas se taas söpösti sanottu. (Minulla on taas yksi näitä "takaisin luontoon", uhrataan voimille, anotaan voimia talveen ja annetaan hyvän kiertää -hetkiäni. Älkää kiinnittäkö tähän mitään huomiota, kohtaus menee taatusti ohi.)

Eilinen työpäivä oli helvetistä. 12 tuntia, raskaita asioita, liikaa ajatuksia. Onneksi saan pitkän viikonlopun ja jotain muuta ajateltavaa. Kotimatkalla 550:n bussikuski soitteli klassista, se rauhoitti. Tuli mieleen, että sen voisivat melkein ottaa tavaksi, eikös se ole ihan todistettu, että muutkin ihmiset rauhoittuvat klassisen musiikin vaikutuksesta?

Keskiviikkoiltana kuuntelin omahoitajan selitystä ikävän ja mukavan ikävöinnin välillä. Minua on kuulema mukava ikävöidä. Kun on ollut tunnetyhjiössä useamman vuoden, tuollaiset asiat ovat kuin vettä kuihtuneelle. Tämä on vaarallista, minähän voisin tottua tällaiseen.

3 kommenttia:

Paulis Pampula kirjoitti...

Sen verran vielä muistan pääkaupunkiseudun iloista että yksi suurimmista oli se, kun sattui bussiin jossa soi klassinen musiikki. Se rauha oli jotain aivan muuta kuin tavanomainen mölysaaste.

Hyvää pakanailtaa!

-kummitus- kirjoitti...

Kiitos, syyspäiväntasauksen juhlinta oli oikein onnistunut!

ambra kirjoitti...

Ihanasti ajateltu tuo ikävöinnin ja mukavan ikävöinnin ero. Välillä on kyllä mukava ikävöidä, rakasta ihmistä jonka tietää näkevänsä pian. Mä ikävöin usein pientä kummipoikaani, en ymmärrä miten se pikku ihminen on niin rakas. Siitä on välillä ikävöinnin mukavuus kaukana, nähdään niin kamalan harvoin ja kun nähdään aika menee nopeasti ja tahtoisin vaan säilöä sen pikkuisen pulloon ja ottaa mukaani (apua, tai no en tahtoiskaan:D)