Kun elää jokaista päivää, niin kuin se olisi viimeinen

...löytää itsensä kovin väsyneenä viettämässä syntymäpäiväänsä omahoitajan kera. Saunaa, seuraa ja pizzaa on ollut tarjolla. Olen aika onnellinen.

Eiliset rapujuhlat/ syntymäpäivät olivat suksee! Viime heinäkuun alussa pyöreitä vuosia täyttänyt ystävämme kielsi juhlimasta itseään, mutta koskas me sellaista olisimme ottaneet vakavissamme. Annoimme hänen elellä siinä uskossa, että mitään ei tapahdu, ja juonimme hänen selkänsä takana lahjat, vieraat ja juhlat kasaan. Rapujuhlille tuli lisäsakkia, mutta hyvin mahduimme silti. Tosin 14 henkilöä alkaa olla melkoinen maksimi, vaikka heillä tilaa kotonaan onkin, pöytä vaan on turhan pieni.

Syntymäpäiväsankari sai Kaleva korun lohikäärmes-riipuksen ja soda streamerin. Molemmat pääsivät heti käyttöön. Ja hauskaa riitti. Ennen rapuja söimme sinihomejuustoetanoita, chilimarinoituja katkarapuja, paria salaattia, mätiä ja suolakurkkuja höystöinen. Rapujen jälkeen seurasi pääruuaksi grillattua porsasta, kanakookoskastike sekä kasvismuusi. Jälkiruuaksi nautimme kuorrutettuja muffinseja, puolukkajuustokakkua sekä niin kosteata täytekakkua, että siitä irtosi vitsi jos toinenkin.

Kolmen maissa ajelimme omahoitajan kanssa kotiin. Siinä vaiheessa huomasin, ettei laukkuni enää sisältänytkään kukkaroa. Onneksi oli omahoitajalla pankkikortti omassa plakkarissaan, hän se meidät taksista ulos lunasti. Vähän meinasin huolestua, kunnes lohdutin itseäni, että en ole ollut missään julkisilla paikoilla ja päätin unohtaa korttien kuoletuksen. Hyvä, että unohdin, kukkaro nimittäin löytyi äsken lahjasuklaalevyn alta.

Riemua! Helpotusta! Vaikka olenkin taas vuoden vanhempi, elämä sen kun jaksaa yllättää ihanan positiivisesti lähes joka käänteessä. Vaikka tuskin tekee sitä huomenna töissä, mutta sen ajattelen vasta huomenna. Aarrrrrgggh! Nyt valmistaudun joka sunnuntaiseen Hercule Poirot annokseeni.