keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hidas - laiskiaisten sukua ja huonetta

Keskiviikko tuntui aivan maanantaille tänä aamuna. Onneksi töissä oli niin kiire, etten kerennyt miettiä tilannetta siellä enkä omaa asiaani. En edes hätkähtänyt, kun HR johtajamme kyseli toimenkuvani perään. Tein vain sen ja laitoin eteen päin, edellinen nimittäin oli vuodelta -98, jolloin tulin taloon. Siinähän muuttavat toimenkuvani, irtisanoisivat vaan samalla, niin ei tarvitsisi itse sitäkään tehdä. Ja saisin sen poispotkimisrahan outplacement palvelun lisäksi.

Eilen sain vihdoin imuroitua. Tänään pesin pyykit. Ruksia seinään! Mikäli nimittäin mitään muuta mukavampaa tekemistä on tarjolla, minua eivät juuri triviaalit kotihommelit kiinnosta. Niinpä sitten melskaan naamakirjaa myöten, kun saan jotain tehtyä. Olen luonnostani laiska, kestän jopa pölyä, koska en viitsi tarrata imuriin. Ja kukahan kantaisi parvekkeelta siellä vielä majailevan ison ruukun mullat bioroskikseen? Onneksi siirsin basilikat ennen ensimmäisiä pakkasia sisälle, ne vielä kestävät hetken aikaa. Timjami voi parvekkeella yllättävän hyvin. Ensi kesänä tahdon kasvattaa pitkästä aikaa ainakin tomaatteja.

Huono uutinen oli se, etten reilun vkon päästä lähdekään ulos syömään ystävättäreni kanssa. Olemme vehtautuneet jo niin paljon ajankohdan kanssa, että otin hänen ehdotuksestaan vaarin ja menen syömään omahoitajan kanssa. Kai hänkin jotain hauskuutta elämäänsä tarvitsee, kun minua joutuu sietämään. Lahjakorttikin vanhenee, ellen ymmärrä käyttää sitä pikapuoliin pois. Sen lisäksi tilasin Nosturiin konserttiliput joulukuulle, kun saan harvinaisen vieraan pohjoisesta viikonlopuksi pääkaupunkiseudulle. Tiedossa on onneksi tapahtumia, jotka saavat kestämään työpaskan. Kaikki muuhan on tosi hyvin!

Niska ja hartiat jumittavat. Jännitän ilmeisesti lihaksia tiedostamattani.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muutin reilut kaksi vuotta sitten tänne ja silloin asuntokaverini sohva kannettiin parvekkeelle ja siellä se on edelleen homehtumassa. Tämä se vasta on laiskuutta.
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Sohva parvekkeella! Kuulostaa kyllä äärettömän kivalta sisustuselementiltä. Melkein paskamutsi-kamaa:
http://paskamutsi.vuodatus.net/