Kohta yliaikainen

Välillä kirjoitan monta tekstiä yhtä aikaa, välillä ei runosuoli kuki. Välillä tekstit sitten karkailevat käsistä, kun oikein innostun. Niin kuin esimerkiksi eilen, kun tänään vasta ajattelin tämän julkaista oikoluennan ja korjailujen jälkeen. Älkää siis ihmetelkö, jos kuvittelette jo nähneenne jotain tämän tapaista raapustelua. Mutta mennäänpä eilisen pohdintoihin..

***

Helppoahan tämä olisi, jos olisi zeniläinen mielenlaatu. Vaan kun ei ole, ahdistaa, vaikkei vielä ole vuottakaan, kun minut irtisanottiin. Vasta 9 kuukautta. Jos olisin tullut raskaaksi, minulla olisi nyt kääpiö. Mutta eipä näy töitä, eikä enää kääpiöitymiseen ole mahdollisuus. Jotta paskan möivät. Tai möin itse itselleni oikeastaan.

Lapsijutusta tuli mieleen, että jos olisin OH:n tapaisen miehen tavannut silloin, kun vielä olin lisääntymiskykyinen ja suhdetta olisi kestänyt riittävän pitkään, olisin saattanut kääntää kelkkani lapsellisuuden suhteen. En vain koskaan tavannut ihmistä, josta olisin aistinut, että hän saattaisi olla sitoutumishalukas, vastuuntuntoinen ja hyvä vanhempi. Hän on sitä kaikkea. Itsestäni en tosin aivan varma ole koskaan ollut, ja minun sisällänihan se olisi kasvanut, joten ehkä turha spekuloida edes jälkikäteen, homma varmaan olisi kaatunut siihen, että ajatuskin siitä, että sisälläni olisi alien, oli minulle varsin vastenmielinen ja että kipuherkkänä en voinut kuvitella punkevani mitään ulos itsestäni. (Juu juu, on sekin syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteen.)

Nythän minä en voi edes hakea parisuhteellista seuraa, vaikka aikaa olisi treffeilläkin juosta. Suomalaisessa yhteiskunnassa kun taidetaan työtöntä seuranhakijaa tituleerata opportunistiksi. Muista nimistä puhumattakaan. Sellainen en ole, niin en voi myöskään vakavissani etsiskellä. Mitä minulle sitten jää? Rauhoittuminen. Juu. Ihan hyvä, mutta vaikeatahan se on. Kuitenkin olen pariutuva luonne, nyt en sitten anna itselleni lupaa edes haistella ihmisiä. Tässä, kuulkaas, käy tätille vielä huonosti, sanokaa minun sanoneen.

Mutta spekulointiahan tämä on. Tulee jos on tullakseen. Osaan minä itseksenikin olla, kunhan taas aikani harjoittelen. Oli vaan niin kiva olla jonkun kanssa, että sitä jäi kaipaamaan. Sama juttu töiden kanssa, sinnekin kaipaan, olen jo pian yliaikaisesti työtön. Ehkä sekin ihme vielä nähdään, että opin oikeasti olemaan tekemättä töitä. On niitä kummempiakin juttuja tapahtunut tässä maailmassa.