Terveisiä Pohjoisemmasta Suomesta

Junamatkailu on kallista, totesin, kun menolipun tilasin torstaiksi. Yli 60 euroa! Puuh. Mutta lupaus oli lupaus, tapanani on ollut ne pitää. Onneksi sain majoittua omaan koloon vierailuni ajaksi, jaksoin  huomattavasti paremmin olla sosiaalinen ja seurallinen. Torstai-ilta meni vanhempieni kanssa, perjantaina päivällä kävin läpi paikalliset rättikaupat äitini kanssa, mitään ei tarttunut mukaan, vain spagetti-rasia Carlsonin keittiötarvikeosastolta. No, kun halvalla sain, maksoi vain vitosen. Äiteetäkin jaksoin suhteellisen hyvin, siinä vaiheessa, kun hän alkoi epäröidä suunnittelemansa lounasmenun kanssa, minulla vähän kipinöi, mutta olin hissukseen. Miten voi ihminen olla niin epävarma?!

Perjantai-iltana ulkoilin ystävän kanssa. Paikkakunnalla oli menossa taiteiden yön vastaava versio, ensin kävimme hetken kuuntelemassa naistrioa, jonka stemmat saivat välillä karvani nousemaan pystyyn. Riipi suorastaan selkäpiitä. Pikku Pietarin torikujalta ystävä osti pari sohvatyynyä 50 % halvennuksella ja minä kuutisen postikorttia. Suomalaista kannattaa vähän tukeakin, mikäli jälki on hyvää. Seuraava kohteemme VB-keskuksen etelä-amerikkalaisten kuvaajien näyttely, johon pääsi kaksi yhden hinnalla, oli kovinkin hintansa väärti, kaksi yhden hinnalla. Näyttely valitettavasti loppui jo eilen, sitä ette enää pääse näkemään, mutta käykää katsomassa jotain muuta. Kiva paikka, eikä liian suuri.

Keittiön tervehdys, savulohta ja muikunmätimoussea.

Tartar - jumalainen anos (vihreä rantu on rucolaa, punainen punasipuligeeliä, keltainen keltuaista ja vaalea pallero on suolakurkkugeeli. Tsiisus, sanon minä!

Tuore makrilli, piparjuurivaahdon ja punajuuricouscosin kera. Pikkuisen turhan suolainen oli makrilli, mutta namia muuten

Sitten kipitimme Jorin baarin kautta syömään ravintola Osiin. Oih, aih ja voih. Kyllä kuopiolaisia hemmotellaan, mutta syöjien lukumäärän perusteella eivät taida ihan ymmärtää mitä saavat. Tottahan se on, ettei ruoka edullisimmasta päästä ole, mutta kun se on HYVÄÄ! Minä en tosin tällä kertaa joutunut maksunaiseksi, koska sain ruuan ikään kuin työpalkkana edelliselta keikaltani. Yllätysmenun alkuruuat huuhtoutuivat Bolligerin kanssa, sitten siirryimme viinisuosituksiin (Chinon Cuvée Les Petites Roches ja jälkiruuan kanssa Piero Gattin Brachetto). Viinit olivat muuten hinnoiteltu erittäin maltillisesti, siitä kiitos.

Härkää 36 h haudutettuna, mustatorvisieniä ja fenkolia - jumalaista!

Tässä olisi pitänyt olla pieni jugurttijäädykepallero ja mustaviinimarjahilloke, mutta olin jo niin pyörryksissä, että unohdin kuvata sen. Namia!

Sesongin marjoja eri tavoin valmistettuna, raikas jälkiruoka, ei kuitenkaan liian hapan. Herkkua

Ihanan herkullinen kokemus! Valitettavasti kuvat ovat kännykkälaatua ja puolisalaa napattu, kun en tahtonut tehdä kuvaamisesta mitään numeroa. Menkää ihmeessä kokeilemaan itse, mikäli sinne päin maailmaa satutte. Tarjoilukaan ei ollut mitään pönötystä tai kikkailua, vaan - tällä kertaa ihan voin positiivisesti sanoa - reipasta savolaista sananrieskoo ilman kompia, sarvia ja hampaita. Meidät herkullinen ruoka rönsytti keskustelemaan ruokaviikonlopusta, jonka aikana tekisimme itse maggaraa, lihalientä, pitkään haudutettuja eväitä, joka päivälle oma teemansa. Siinäpä ajatus!

Ruuan päälle könysimme vielä useammissa baareissa, hauskaa oli, neljään meni. Mutta krapulaa ei tullut. Jippii sillekin!

Seuraavana päivänä veliseni vaimoineen kävi hakemassa minut maaseudun rauhaan. Sitä ennen poikkesimme iltapäiväkahvilla söpössä, mutta susitäydessä Kanelissa. Ihmettelimme myyjätyttösen lehmänhermoja, kun hän jokaisen erikoiskahvin tai annoksen viimeisteli ja kiikutti pöytään itse, astiat kasaantuivat pöytiin ja kaaos oli lähellä ennen kuin hän sai juuri ennen lähtöämme apua. Huh. Minua jo suorastaan huimasi. Hintataso sen sijaan verrattuna pääkaupunkiseudun hintatasoon taas itketti, edullista on. Perkana.

Maaseudulla minut syötettiin, saunotettiin ja olisi juotettukin pyörryksiin, mutta sen verran painoivat niskassa perjantain iltamat, että jo puolen yön aikaan pyysin armoa ja sainkin sängyn. Hyvin nukutti, vaikka vettäkin oli ropistellut peltikattoon aamuyöllä. Mutta minullapa olivatkin tulpat korvissa. Veliseni kysäisi, että jos hänelle yhdessä taloudellisessa asiassa hyvin käy, lähtisinkö heidän kanssaan jonnekin lämpimään, totesin siihen, että minähän olen aina valmis minne vain, jos ei kovin paljon rahaa tarvitse mukaan. Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä paremmin tulen veljieni kanssa toimeen, meillä on suorastaan hauskaa yhdessä. Mukavaa vaihtelua verrattuna lapsuusaikojen riitelyyn ja krenaamiseen.

Ihanaa oli kyllä tulla kotiinkin! Nyt pitäisi ryhtyä siivoamaan, pesemään pyykkiä ja tietysti - hakemaan töitä. Ei kyllä taas nappaa yhtään. Jotenkin koko työnhakuruljanssi alkaa vaikuttaa naurettavalta vitsiltä, ei minulle taida tässä maailmassa käyttöä enää olla. Liian vanha, ruostuneet taidot, väärä ulkoinen habitus, eikä joustavutta pätkän vertaa muuttaa ja myydä itseään. Hermot menevät vielä jonain päivänä.

Edit 14:05 Muistin juuri unen, jonka näin viime yönä. Minulle tuli rintasyöpä, mutta jostain syystä sain nähdä lopputuloksen etukäteen. Tai viisi vuotta hoitokertomusta eteen päin. En siis ainakaan ihan heti siihen kuollut. Täytynee tänään vielä tutkaista, löytyykö sellaista pienen kiven muotoista kasvaimen alkua tissistä. En kyllä välttämättä tahtoisi sitä, mutta jos tulee, niin sitten tulee.