Veljentytär kirjoitti naamakirjan seinällä olevansa tulossa maailman parhaan tädin luokse syömään. Minä suorastaan liikutuin. (Tässä olisi sellainen naurettava sydän, mikäli sen tekeminen olisi onnistunut, valittavasti seurauksena oli tekstin sekoaminen, kun blogger kuvitteli minun olevan tekemässä jotain html-hässäkkää. Enkä ollut, pöh.) Varmaan pidän häntä jonkinlaisena lapsenkorvikkeena, mutta tuskin hän siitä kauhistuu tai harmistuuu, koska määräilyn ja hääräilyn jätän vanhemmilleen. Samalla pizzalla ruokin myös ystäväni, jonka kanssa jatkamme iltaa saunoen ja muutaman piristävän juoman kera. Nuorisolla kun taatusti on omat iltasuunnitelmansa, niin kuin kuuluukin. Niin oli minullakin aikanaan.
Eilisilta meni Eppu-kissan muistojuhlassa. Kun kerta kissanristiäisiäkin juhlin, niin miksipä en muistaisi kuolemaa. Nauruksihan se loppujen lopuksi meni, niin kuin kaikki kunnon peijaiset. Ihmekös, kun tarjolla oli herkkuruokaa, railakasta seuraa ja sopivat ruokajuomat. Yöllä lähes hyrisin taksissa kotiin ajellenssani. Mutta se taksiajelu on kyllä lopetettava! Kukkaro ei kestä moista rilluttelua!
Elämä on siis yhtä juhlaa ja tapahtumaa. Meneehän tämä näinkin, kun ei kerta muuta ole tarjolla. Parhaat puolethan minä näin saan, rusinat pullasta, vaikken rusinoista pidäkään muuten kuin suklaalla kuorrutettuina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Suklaarusinat, nam!
Kokeile sydäntä ensi kerralla näppäilemällä alt + 3, kolmonen kirjoitettuna niillä näppiksen oikean reunan numeronäppäimillä (mikäli sellaiset löytyy).
♥ Kiitos neuvosta, Tiinasein! :-D Aina sitä jotain voi oppia.
Lähetä kommentti