Joulu on nyt, lehmoseni.

Eilen naureskelin itsekseni, että ihanaa, kun olen antanut joululle anteeksi, että minulla ei ollut kääpiönä kivaa jouluisin. Nykyään nimittäin nautin valoista, joulukuusen koristelusta, tuoksuista, glögistä, varustautumisesta, lastenohjelmista ja tunnelmasta vaikka ihan itseksenikin.

Elekää polttaa itseänne tai taloanne! Nauttikaa, niin kuin tahdotte! Antakaa, että teille annettaisiin!

Suomenuskon naamakirja-sivulta vielä sopiva päivitys eiliseltä:

"Joulu on ilon, valon ja läheisten muistamisen juhla, jonka tavat tuovat terveyttä, elinvoimaa ja hyvinvointia koko vuodelle. Jouluisin vanha kansa on saunonut, leikkinyt, syönyt hyvin ja muistanut läheisiään, haltijoita, kotieläimiä ja suvun vainajia. Haltijoita muistettiin viemällä pihapiirin pitämyspuulle jouluruokia ennen kuin ihmiset niitä söivät. Jouluyönä poltettiin koko yö valkeaa ja jätettiin pöydille ruokaa ja juomaa haltijoille ja vainajille. Aattona emäntä vei karjalle navettaan parhaita heiniä ja kuiskasi lehmän korvaan: »Joulu on nyt, lehmoseni»."